Keskustelut Tekniikka Husqvarna 353

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 133)
  • Husqvarna 353

    Elikkäs saha olisi Husku 353 ja tapahtui jotain ihmeellistä.Saha on aika vähän sahattu,mutta muutamia vuosia vanha toki.Ollut uudesta asti meillä ja kaikin puolin toiminut.Tänä talvena olen sahannut sillä vähän enemmän ja sitä säädettiinkin liikkeessä tässä äskettäin ja pitäisi olla säädöissään.

    Nyt kun olin metsässä niin siitä katkesi sahatessa käynnistysnaru ja naru ei omasta mielestä tarttunut mihinkään.Kone kävi hetken ja huomasin että jotain tapahtui ja sammutin sen.Sitten siihen laitettiin uusi naru ja jousi kun oli senkin katkaissut siinä samalla.Sen jälkeen sitä ei ole käytetty ja nyt aloin nykimään käyntiin sitä ja ei oikeen halunnut käynnistyä.Sitten NAPS ja kone jumiin!!

    Asiaa tutkittiin ja imupuolelta oli napannut männänrengas kiinni.Ja huoltomiehen mukaan bensa on ollut epäkelpoa kun muuten tuollaista ei tapahdu.Olen tehnyt siihen 98 ja 2 % ja Huskun omasta synteettisestä öljystä.Hän oli sitä mieltä että bensa pitäisi olla ehdottomasti 2,5 % tai tulee hankaluuksia.Aika vähillä vaurioilla se saatiin kuitenkin taas periaatteessa toimimaan ja kai sillä pitää koittaa sahata ja katsoa mitä se tekee.

    Ja ei nyt aleta kinasteleen siitä puolesta prosentista vaan kysymys kuuluukin,että osaako joku sanoa olisiko tällä narun katkeamisella ja jumittumisella kenties joku yhteys?

  • Jätkä

    Kukaan ei kai ole väittänyt, että uutta sahaa koottaessa laakerit asennettaisiin vasta sitten, kun lohkot ovat kiinni toisissaan. EDIT

    Ainakin tehtaalla laakerit laitettiin ensin lämpöisiin lohkoihin, sitten, kun laakeri oli lämmitetty, se lätkaistiin akselille, ruuvit kiinni ja akselin jännitys vapautettiin napauttamalla. sitten stefat paikoilleen.

    Kovettunutkin stefa pitää joten-kuten, mutta se kannattaisi vaihtaa, kun saha kallistettuna kyljelleen sammuu. Siihen on olemassa simppeli ulosvetäjä, jolla ei vahingoiteta muuta. Vauhtipyörän puolen stefan asentamisessa olisi syytä käyttää kiilan takia suojaputkea (ja vaseliinia).

    Lenkopetäjä

    Nuin se kasataan huski.muutamia kesällä laakeroitiin.näitä uudempia ei oo mahollisuutta laakeroida lohkoja avaamatta

    Tolopainen

    Laakeri lätkäistiin akselille, no ei varmaankaan lätkäisty, kyllä siihen kone pitää olla, että saa painettua paikalleen. Jätkä ei ole vaihtanut yhtään laakeria noilla ohjeilla joita tuolla aiemmin antoi sehän on mahdotonta, tehdä noin muualla kuin Esson baarissa.

    Jätkä

    EDIT Lämmitetty laakeri ja lohko putoaa akselilla juuri niin syvään kuin sen pitääkin, kunhan asento ja ote ovat oikeat. Noin minuutti sen jälkeen se ei tule pois ilman voimakeinoja.

    Lenko. En ole näitä uusia avannut. Onko niissä olkapää, joka estää laakerin painamisen ulkopuolelta? Silloinhan niistä ei saa laakeriakaan ulosvetäjällä lohkosta  avaamatta sitä.

    Tolopainen

    EDIT

    Lenkopetäjä

    Vetopuolella on kaulus.ei siihen toloppa mitään työkaluja tarvi.akseli kylmään ja laakeriin lämpöä

    Jätkä

    Kyllä usein lämmitettiin laakeria kuumassa öljyssä. Asennustuurnalla laakeri paikoilleen, se menee käytännössä pudottamalla. Samoin lohkon kanssa, mutta siinä pitää olla tarkkana, ettei tuhraa siinä, koska sekin on joskus istunut matkalle ja siinäpä sitten koputellaan ja jäähdytellään.

    Maahantuojan korjaamolla esitettiin kylmänä kokoaminen ja annettiin takuu, että se toimii.

    Meillä aikoinaan yksi saha / kaksi oppilasta , eli 15 -16 sahaa purettiin ja kasattiin joka vuosi. EDIT

     

    arto

    Kuulemma stefa kovettuu ajan saatossa ja siksi alkavat vuotamaan. Onko kukaan samaa mieltä?………..Näin se menee. Tai ei, Siihen vaikutta minkälaista 2t öljyä käytät ja kuinka rikkaalla saha käy, Hyvillä öljyillä se ei mene, En ole koskaan vaihtanut poskilaakereita ilman lohkojen irroitusta.  Samalla uudet tiivisteet kaikkiin tarvittaviin kohtiin. Laakerit menee kylmänä prässillä.….Tein niitä paljon ennen….Nykyisin jos saha temppuilee niin uusi kaupasta pelastaa kätevästi.

    jees h-valta

    Just noin, uutta syöntiin vaan, ei kait niiden valmistusta sentään aiota lopettaa. Pakokaasupäästöt tulevat moottorisahoissakin syyniin ja aletaan vaatia tietyt normit täyttävää kärsyttelyä. Myös ruohonleikkurit ja muutkin pienkoneet. Ihan OK.

    Jätkä

    Stefa menee kovaksi vaikka myyntipakkauksessa, kunhan se on siinä tarpeeksi kauvan. Kun se vielä saa öljyä ja bensaa, sen kovettuminen nopeutuu.

    Stefavuoto paljastuu, kun saha käy hyvää tyhjäkäyntiä, mutta kyljelle käännettynä se sammuu. Se stefa vuotaa, joka jää yläpuolelle.

    Missä sahamallissa on poskilaakeri? On kumma juttu kun nuo jotkut nerot luulevat osaavansa ja tietäväsä kaiken, mutta Husqvarnan maahantuoja on lanseerannut jo aikoja sitten laakerin ulosvetäjän, jolla saakampiakselin laakerin näppärästi irti ilman kemikaaleja ja lämpöä. Eli tarvitaan kaksi ulosvetäjää: Stefalle ja laakerille. Jonseredilla taas oli myynnissä sarja, johon kuului laakerin paikalleen puristin. Ei siis prässi.

    Sahankorjailemisessa kätevä kaveri pääsee tuntuviin säästöihin. Helposti muutaman tunnin rassaamisella säästää puolet uuden sahan hinnasta.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 133)