Jatkuva kasvatus käytännössä.

Jos puhutaan jatkuvasta kasvatuksesta, niin minun mielestäni on tullut aika selvittää tarkemmin, miten ko. menetelmä on vähän kerrastaan ujutettu suomalaiseen metsätalouteen, vaikka tiedetään, ettei se Suomen oloissa ole toimiva eikä missään muotoa kestävä menetelmä. Se tiedetään, että Tarja Cronbergin ollessa vihreiden puheenjohtajana 2005-2009, hän ajoi voimakkaasti jk:n asiaa. Hänellä oli siihen aikaan henkilökohtaiset vaikuttimet, mutta käytettiinkö niitä joidenkin tahojen toimesta hyväksi? Kysymys on laajamittainen ja hyvin merkittävä, joten puolueettomien tutkijoiden olisi syytä selvittää, miksi, ja minkä voimien toimesta tämä suuri jk-puhallus toteutettiin.

Niin Mm, kysymys on eri asiaa kuin perkolaisen tyyli ”hajottaa puuntuottajien  porukka  ja yhteinen tavoite”. Aikaisempina vuosina sähkö-yhtiön ukko tms. tuli pyydettäessä paikalle. Nykyisin niin pahoja runkoja ei ole ollutkaan, sillä vierimetsienhoidossa ne on listitty. Leimikko voi rajautua rakennuksiin ja no roplema, mutta pihojen turilaat reunapuut ja rakennusten välissä jäävät kyllä lihomaan.

Varmasti noille ”hölmöläis piireistä” selittäville häiriköille ei selvinnyt minkäänlainen päämäärä on itsellään, toimivat kuin  hölmöläiset tarinoissa.     Eivät  osaa  omaa tonttinsa  juttuja paljaalla maalla hoitaa, nyt konsultoivat ja  jo  ydinosaaminen on paljastanut salajuonet  valtakunnanasioita.  Paivää  aikaisemmin ei osannut yhteenlaskua.

PS: A. J. n  postausta ei ollut  kun kirjoitin  piireille!

Huomasin kohdan : ” jos alueen pääasiallinen tarkoitus on puuntuotanto”  .  Pidän ensisijaisena  tarkoituksena taloudellista  tulosta.   Tuota  taantumuksen  aikaa en kaipaa takaisin.   Miksi metsänomistaja ei saisi revitellä tulojaan paremmaksi. Sata vuotta ovat raataneet  suolipitkällä hevosineen ja nyt yötä päivää juuri joutamatta  eväitä motonpukilla syömään niin  on kuin synti sanoa : puuta tuotetaan vain rahasta!  Hai niitä  lakeja  joilla se on kielletty.

17: 17

”Jatkuva kasvatus on siis lähes aina väliaikainen ratkaisu, jos alueen pääasiallinen tarkoitus on puuntuotanto. Jos se on vesistön suojakaista, voidaan tehdä poimintahakkuita vaikka maailman tappiin. Sama koskee reheviä korpia – niin kauan kuin ne uudistuvat luontaisesti.”

Jok’ikinen puu on väliaikainen.  Noihin  väittämien kumoukseen on kokeelliset näytöt ja osa on edellisen  pakko-ohjauksen  aiheuttamaa haittaa siirtyä  muutokseen jolla jatkaa  eri-ikäispuuston  tuotantoa.  Kuitenkin kaikella varmuudella  pitkä aukonhoito johtaa tappioon.   Vaihto ehto on nopea tuottoiseen euroina niin ei mene huononmaksi ainakaan.   Seuraavat  puustot voi mo itse päätöksellään kasvattaa eikä tarvitse  umpeen kasvatella  ainuttakaan  kohtaa.

Annelilla tosi hyvä vastine kirjoitukseen ja täyttä asiaa.  Uskokaa tai älkää. Ei tämä kaveri muuta mielipidettään mihinkään. Ne jotka ovat apostoleiksi lähteneet ja oppineet jonkun mieleisen ajatuksen niin maailman tappiin sitä uskomustaan vievät.

Kiitos – palautteet ovat aina mukavia, myös kriittiset. TA oli yllättävän sovinnollinen tänään, mutta en usko että horjuu uskossaan, kuten eivät muutkaan jatkuvat kasvattajat.

TA:

”Kyllähän yleensä noille avohakkuualueille taidetaan kylvää samaa puulajia, mutta ehkä koivua voi sinne sekaan tulla luonnostaankin. En vielä pitäisi kahden puulajin metsää sekametsänä. Kyllä sekametsästä pitäisi minusta löytyä ainakin kuusta, mäntyä, koivua, haapaa, leppää ja pihlajaa, mielellään myös pajuja, jos on vähän kosteammasta metsästä kyse. Ylipäätään sellaisia puita, joita luonnostaan siellä kasvaisi. Jossain karulla kankaalla mäntyjä varmaan on suurin osa puista, sille ei voi mitään.

Eikös Erkki Lähdekin ole asiantuntija? Suomessa vain on avohakkuukoulukunta päässyt niskan päälle, eikä halua ymmärtää jatkuvan kasvatuksen menetelmää, joka olisi kuitenkin luonnollisempi. Enkä tiedä, voiko kaatuvan puun aiheuttamaa aukkoa kutsua edes pienaukoksi. Luonnossahan sellaisia aukkoja syntyy, kun iso puu kaatuu. Eikä siinä välttämättä synny kuoriaisia hyödyttävää metsänreunaa, jos se pitkulaisen muotoinen alue ei ole etelä-pohjois-suuntainen.

Mainitsit olennaisen asian: ”Jatkuvan kasvatuksen metsässä on koko ajan eri kokoisia puita.”. Näin kuuluu ollakin. Pelkästään samanikäisiä puita sisältävä puupelto on luonnoton. Metsässä pitää olla erikokoisia puita ja lisäksi kuollutta, lahopuuta.

Enkä pidä hyvänä sitä, että puut ovat jalostettuja. Niissä on suosittu sellaisia ominaisuuksia kuin puukuutioiden kasvunopeus, mutta luonnossa tällaiset ominaisuudet eivät välttämättä ole eduksi. Ehkä ne voivat juuri olla myös herkempiä tuholaisille. Oikeassa metsässä pitäisi olla myös geneettistä monimuotoisuutta. Se auttaa metsiä selviämään, jos olosuhteet muuttuvat. Sen sijaan puupellot voivat tuhoutua kokonaan, jos ihmisen ahneuksissaan jalostamat ominaisuudet eivät sovellukaan uusiin olosuhteisiin.”

AJ:

”Kootut selitykset vielä.

Onko reilua nimittää metsänomistajaa ahneeksi, jos hän hakkaa ostamansa tai perimänsä metsän puut, jotka on itse kylvänyt ja hoitanut?

Tuulipölytys sekoittaa villit ja jalostetut geenit.

Metsänhoidon ohjeissa pyritään nyt sekapuustoihin, mutta aina ne eivät onnistu, mm. hirven syöntipaineen ja puulajien erilaisten kasvurytmien vuoksi. Kuusen istutus ja männyn kylvö on havaittu toimivaksi yhdistelmäksi. Taimikonhoidossa ohje on, että puulajivalikoimaa ei hoidon yhteydessä kavenneta.

Arvostan kollegoja Norokorpi ja Lähde metsänhoidon asiantuntijoina, mutta jatkuvan kasvatuksen suhteen he lienevät liian toiveikkaita. Olisin mielelläni väärässä tässä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää emeritusprofessori Timo Pukkalan lanseeraamaa ns. vapaata kasvatusta, jossa vältetään avohakkuita, mutta ne ovat sallittuja.

Yksi pienaukko ei tosiaan tee kovin paljoa metsänreunaa. Jos niitä on kovin monta kappaletta pienellä alueella tai jos kuusikkoa yläharvennetaan rajusti taimien synnyttämiseksi, kuuset voivat kärsiä valo- ja kuivuusshokin, menettää elinvoimaansa ja altistua kuoriaishyökkäykselle.

Luonnonmetsämaisemassa on kaikenlaista vaihtelua hyvin paljon, ja alan tutkijoiden mukaan se on peitteisempi kuin talousmetsä. Hakkuilla voidaan pyrkiä matkimaan puiden kuolemista: isot ja pienet aukot, ylä- ja alaharvennus, kaikki nämä löytyvät myös luonnonmetsästä. Rakenteellista vaihtelua lisätään jättämällä enemmän puita jäljelle avohakkuille riistatiheiköiksi ja säästöpuuryhmiksi. Kaikenlaista lahopuustoa lisätään ja luodaan lahopuukeskittymiä, vaikkapa säästökuvioita.

Vaihtelua ei voida talousmetsässä ylläpitää aivan yhtä suurena kuin luonnonmetsässä, jotta puun kasvatus ja kustannustehokas korjuu turvataan. Maisematasolla voitanee silti ylläpitää kaikki ekosysteemin toiminnan kannalta tarpeelliset elementit. Avonaiset ja peitteiset alueet ja suojelualueet yhdessä voivat riittää, kunhan niissä on oikeat ominaisuudet riittävässä laajuudessa.”