Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 1,151 - 1,160 (kaikkiaan 10,351)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Perko. Ihan omasta päästä koppasin kasvuluvut. Ota huomioon, että laskin tukkipuun keskikasvun 60 vuodelle, ja metsikkö ei ole varmasti koko aikaa optimaalisessa kasvutilassa, jos sen toivotaan välillä myös uudistuvan. Korjasin lukuja alaspäin, kun Tolopainen syytti liioittelusta. Ehkä parempi käyttää realistisia lukuja, jotka ovat mahdollisia koko Suomessa, eikä Visakallon kuusikon eteläisiä lukuja.

    Perko

    Meillä on laaja maa niin on monenlaista. Mikäli ennusteet toteutuu niin olosuhteet muuttuu pohjoisen eduksi.  Sitä ihmettelen miksi  muutamat   kirjottelijat uskossaan eivät hyväksy, että tutkimuksin on osoitettu jokin menettely tappiolliseksi.  Virhettä ei  ole osoitettu eikä kunnon tulostakaan ole saavutettu jos palkkioksi ei lasketa raihnaiset jäsenet.   Mitä pahaa on siinä, että etsii tuottavampia keinoja.

    Tunnen tulleen väärin ymmärretyksi kun kerron siitä miten olen esittänyt muutosta johon nyt on mahdollisuus.  Kaikkia temppuja pitää treenata tulee  kehittää uusia vipuja avuksi eikä vaipua toivottomuuteen kyllä tappiostakin selviää pois.  Miljonääriksi tuskin heti mutta se on hyvä tavoite.

    Gla Gla

    Perko: ”Kuusia, koivua, mäntyä ja leppää sekaisin.    Kasvaa hyvin näissä olosuhteissa kun kasvua on ettei ravinteita tarvii lisätä on mahdollista onnistua ennekuin jokin tauti tuhoaa systeemin.  Riittävä harvuus pitää olla kaiken aikaa ja kyllä lähtee kuin Kummelissa.”

    Valopuuvaltaisen sekapuuston alla kuusi kasvaa hyvin. Mutta jälleen kerran: Kun otsikosta päätellen  puhutaan jatkuvasta kasvatuksesta ja alikasvoksen kasvatuskelpoisista yksilöistä 100% on kuusia, niiden alle ei taimia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta enää tulekaan. Se vähä mitä tulee, kasvaa aivan liian hitaasti, jotta voitaisiin puhua talousmetsästä. Oikeasti puhutaan siis erirakenteisen sekametsän ksvatuksesta, joka muuttuu vähitellen tasarakenteisemmaksi kuusikoksi ja johtaa sen päätehakkuuseen. Viherpesurit puhuu mistä haluaa, jos itseään yrittää harhauttaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tilanne voi olla vielä huonompi: emme ole ymmärtäneet väärin, vaan emme ole ymmärtäneet ehkä lainkaan. Jovainin ehdotusten kohdalla sama ongelma: kun ei mene jakeluun niin ei mene.

    Tuon monilajisen sekametsän minäkin ymmärsin niin että siinä jatkuva kasvatus saattaa toimia jonkin aikaa hyvin – esimerkiksi yhden 60 vuoden kierron. Jossain jonkin aikaa mutta ei kaikkialla kaiken aikaa.

    Perko

    No niin,  hyvät huomiot ja sitten on  vielä vara parantaa ja korjata tietoa, osaamista jotta nuo haitat eivät syö tulosta eikä ajaudu päätehakkuun kautta ulos sukupolveksi rahaliikenteestä. Ei tuokaa entinen tee tamppaajista miljonäärejä,  vähiten puun myynnillä.  Mitä ovat ne menetelmät joilla tuottavuus on reilusti plussalla ja vältetään 50 vuoden rahaton kärvistely?  On turhaa tarjota entistä mallia 1800 luvulta nälän hätä oli heillä lähellä.

    Jokin serti olis oltava kun Virosta, Ukrainasta tai muista maista haalitut alipalkatut metsurit yrittää  täällä tehdä itsestään myös miljonäärejä ”vihreästä kullasta”  kuin  Klondykessä aikoinaan.

    suorittava porras suorittava porras

    Jotenkin päässyt unohtumaan ,että hoidettu metsä tuottaa jatkuvasti enemmän euroja verrattuna jatkuvan kasvatuksen viritelmiin. Aukko ei ole maailman loppu . Niitä tehdään vuosittain vain 0,5% :lle metsäpinta-alasta. Rationaalisilla korjuumenetelmillä pienennetään korjuun aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Oikea-aikaiset hoitotoimet isommilla yhtenäisillä alueilla tekevät saman. 10-15 vuoden välein tehtävät korjuutyöt jk- palstoilla kuormittavat metsäpohjaa ja luontoa ihan eri malliin verrattuna jaksottaisen menetelmän toimintoihin. Jatkuvaa kasvatusta on ihan turha yrittää perustella ilmastollisilla tai taloudellisilla syillä. Laiskuus ,ahneus ja tietämättömyys ovat jk:n kantavat voimat.

    Gla Gla

    En kyllä käsitä, miten jk-leimikossa riittää hakattavaa 10-15 vuoden välein. Alussa, kun puuston määrä on suuri, hakattavaa voi olla, mutta viimeistään kun alikasvoskuusien osuus puustosta kasvaa ja niitä aletaan korjata, romahtaa puuston kasvu ja hakkuumahdollisuudet.

    Lisäisin jk:n kantaviin voimiin muiden kuin puuntuottajien intressit puuttua metsien hoitoon. Hakkuukone on monille kauhistus, joten jk on oiva tapa pitää koneet poissa metsistä.

    suorittava porras suorittava porras

    Rusinana pohjalla on vielä se ,että koko tilan jk-metsä on lopulta avohakattava kerralla ,kun se on päässyt aikojen saatossa kuusettumeena finaalivaiheeseen. Sitten ei ole rahaa tulossa vuosikymmeniin. On pelkkiä kuluja. Se tosin kaatuu tulevan sukupolven harmeiksi.

    mehtäukko

    Perko maalailu on kummallista. Kun puhutaan metsätalousyrittämisestä, siinähän on monia kymmeniä-satoja kuvioita e r i kehitysluokissa. On pientä ja isoa taimikkoa, 2-,3 ja 4:s kehitysluokkia, joita kutakin hoidetaan asianmukaisin ja riittävin toimenpitein.

    Missä luuraa se 50-vuoden kärvistely? Onko se sittenkin raihnaiseksi raiskatun jk- hatelikon painajaista?

    Visakallo Visakallo

    JK on kertakäyttömenetelmä. Sitä markkinoidaan ihmisille, joilla ei ole halua metsänhoitoon, ja joilla ei ole olemassa nuorenpaa sukupolvea tai eivät muuten välitä heistä.

Esillä 10 vastausta, 1,151 - 1,160 (kaikkiaan 10,351)