Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 1,481 - 1,490 (kaikkiaan 14,577)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Puu Hastelija

    Tuo vahvistaa sitä ajatuksenkulkua: ostetaan palsta, hakataan kaikki järeämpi ainespuu ja jätetään rääseikkö varttumaan. Pääoman tuotto % hyvä, ainakin jos uskoo, että rääseiköstä jotain varttuu. Ei kuluja, jos uskoo, ettei mitään tarvitse tehdä.

    Oma uskoni ei ole niin vahva, että tuolle tielle lähtisin, vaan ennemmin pyrin kasvattamaan pääomaa,  jolloin se pienempikin tuotto% tuo kuitenkin enemmän euroja.

    Lisäksi se 1 ostopalstan ihme jättö riukutöppäreet (metsäsuunnitelmassa luki hakkuu aliskasvos säästäen), jotka vasta nyt ovat osoittaneet jonkinasteista toipumista on vakuuttanut, ettei oikotietä onneen ole.

    Gla Gla

    Viittasitko tuolla rääseiköllä minun kommenttiini? Minusta pitäisi puhua hyvästä metsätaloudesta eikä siitä, miten saadaan homma hetkeksi näyttämään kannattavalta. Silloin tuloksena ei voi olla rääseikkö.

    Visakallo Visakallo

    Rääseiköksi hakkaamisen kannattavuus on perustunut lähes pelkästään siihen, että näille rääseiköille on riittänyt ostajia. Puuhapastan hankkijalla kun ei varsinainen metsätalous ole välttämättä se ykkösasia.

    Puuki

    Poistun sitten suosiolla keskustelusta tällä palstalla jk:n puolelta ainakin. Terve vaan terve. Ja hyvät jatkot sille  asiattominen viestien ilmottajalle ja muille asiallisemmille keskustelijoille varsinkin.

    R.Ranta R.Ranta

    Miten pienempi tuottoprosentti tuo enemmän euroja? Oikea vastaus on, että ei mitenkään.

    Metsästä voi toki tulla enemmän euroja, jos ajattelee koron olevan nolla ja pyrkimyksenä on puuntuotannon maksimointi. Eli metsästä tuloutetut eurot  eivät tuota mitään, vaikka niillä voi saada yhtä hyvän tai paremman tuoton kuin metsästä. Niillä voi ostaa vaikka lisää metsää tuottamaan, jos ajattelee vain metsän tuottavan jotakin. Mistä ihmeestä tällaisia uskomuksia siunaantuu, että pienempi tuottoprosentrti tuo enemmän euroja – aivan käsittämätöntä.

    Eikä kukaan väitä, että ne rääsikköjä pitäisi olla. Panokset vain pitää olla oikeassa suhteessa tuottoihin.

    Puu Hastelija

    Lähinnä tuo on kuvaavin nimi sille, mitä tällä meidän palstallamme oli. Edellinen omistaja oli jättänyt uudistamisen tekemättä. Ilmeisesti juuri tuo ”aliskasvos säästäen ” oli se vapaudut vankilasta kortti,  millä tu oli perusteltu. Tuosta jämäpuustosta nyt jäljellä ehkä 10%. Suurin osa kuivui pystyyn tai kitui viime talveen, jolloin niitä keräilin kuituun/polttoon.  Palstan oston jälkeen laikutus ja istutus, taimikko saavuttaa varmaan seuraavan 5v aikana nuo tulevaisuuden edelläkävijät.

    Puu Hastelija

    1000 000e pääoma, tuotto 2%, tuotto 20000e

    100 000e pääoma, tuotto 5%, tuotto 5000e

    Visakallo Visakallo

    Seuraavaksi tehdään muutaman hehtaarin harvennushakkuu 60-luvulla ojitettuun suohon, nykyiseen turvekorpeen. Puulajisuhteet ovat 70% kuusi, 20% mänty, 10% koivu. Vaihtoehtoja on kolme: Trendikäs Ohisalon mieleinen poimintahakkuu, perinteinen alaharvennus, ja Visakallon mieleinen tasausharvennus, eli pienimmät ja suurimmat puut pois.

    aegolius aegolius

    >Miten pienempi tuottoprosentti tuo enemmän euroja? Oikea vastaus on, että ei mitenkään.

    Mitä silmäni näkevät? R.Ranta, joka on hyvin usein korostanut korkeaan tuottoprosenttiin pyrkimistä ja sillä perusteella esittänyt jk:a puolustavia kannanottoja… Ei sitten olekaan itse perillä siitä, mitä sidotun pääoman tuotto-% tarkoittaa?

    Olen jo useaan kertaan kirjoittanut, että kannattavan jk:n idea on pudottaa puusto reippailla yläharvennuksilla lakirajalle. Tavoitteena on järeytymisen nopeuttaminen, uusien taimien aikaansaaminen ja, erityisesti, pudottaa sidottu pääoma alas. Silloin puustossa kiinni oleva pääoma tuottaa suhteellisesti enemmän. Se yläharvennuksen tulohan on silloin jo sijoittajan taskussa ja vain pienellä viiveellä muissa sijoituksissa.

    Edit. Noinhan se menee kuten Hastelija esittää. Hieman paremmin metsähehtaariin sopivat arvot voisivat olla esimerkiksi

    4000 € * 5 % = 200 €

    6000 € * 4 % = 240 €

     

    Teufelin Zumi

    Nyt kun joku kertoisi mistä tuo korko tuohon tulee ja lähde tietoihin linkit.

Esillä 10 vastausta, 1,481 - 1,490 (kaikkiaan 14,577)