Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 6 vastausta, 15,161 - 15,166 (kaikkiaan 15,166)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Tolopainen Tolopainen

    Perkon esimerkki on hatusta vedetty, meillä päin metsäntuotto on lähes kaksinkertainen tuohon keksittyyn esimerkkiin nähden. Kukaan metsätalouden asiantuntija ei päädy noihin lukuihin.

    Perko

    On hyvinkin  mahdollista Tolopaisen tilakohtainen   viimetiedoilla lähihistoriasta  keskimäärä vaikka  kolminkertainen.  Tuo on  niistä koko paikkakunnan  tiedoista.  Sekin  on monikertainen  aiempaan verottajan (64 € ) kolmen vuoden takaiseen verraten, perustuivat 2017-2021 hintatasoihin (alhaisemmat kuin nykyinen).

    Markkinahinnat (2024) huomioitu,  muutosta  energian myynnin 5- 15 % .  Kokkola  voitti  Hartolan  hoitoalat tällä kertaa!

     

    Visakallo Visakallo

    En nyt tiedä Perko miten suhtaudut, mutta tuolla sinun laskutavallasi ja mottihinnoilla minun kuusikkoni tuotto oli 66 vuoden aikana 892 euroa/ha/vuosi. Todellisuudessa oli kyllä aika paljon enemmän, kun tukin hinta oli päätehakkuussa reilusti yli 80 euroa, ja lisäksi tuli vielä 8000 euroa/ha havuista ja kannoista.

    Perko

    Vain  harva voi  tuollaisia  kuvitella seuraavaan  100 vuoteen ! On ollut epäilyksiä,  että visalla on jokin  erityinen  kyky tehdä aukoista turbokasvulla esimerkillinen  8  k / joka vuosi/ ha  tulos.

    Visakallo Visakallo

    Eipä tuossa Perko ole oikeastaan mitään kovin ihmeellistä. Tiedän huomattavasti parempiakin kasvutuloksia. Tärkeintä on, että puulaji laitetaan kasvamaan sille parhaiten sopivalle maapohjalle, jonka vesitalous on kunnossa ja ravinteet tasapainossa. Hyvin muokattu maa, laadukkaat taimet, huolellinen istutus, oikeaan aikaan tehty varhaisperkaus ja taimikonhoidot, sekä ajoissa ja riittävinä tehnyt harvennukset. Ko. alue oli lannoitettu ainoastaan yhden kerran. Siinä se on! Nyt alueella kasvaa sähköaidan takana jo ihmisen korkuiset rauduskoivut, jota olivat keväällä 2024 istutettaessa vain 15 cm pitkiä.

    Jovain Jovain

    Kannattaako Visa vedätellä noita jaksottaisen tuloksia, kun jk metsissä päästään samaan. Pettää ihmisiä jo senkin puolesta, kun käytännön syistä kustannukset ja tuottamisen aikarakenne ovat erilaiset ja antaa erilaisen tuloksen. On niistä kerrottu täällä palstoilla ja tutkimus ja jk tuottajat ovat sen osoittaneet. On vähän vanhakantaista käydä tätä väitöstä ja kiistää, kun näytöt on myös jk metsänhoidon puolesta?

Esillä 6 vastausta, 15,161 - 15,166 (kaikkiaan 15,166)