Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 9 vastausta, 15,191 - 15,199 (kaikkiaan 15,199)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • puutuomas puutuomas

    Tietenkin oikein järeät ja edelleen elin kelpoiset valioyksilö puut jätän tai jätätän pystyyn, ihan vain koska mielestäni metsässäni kuuluu olla sellaisia puita (mikäli talous sillä hetkellä myös sen sallii). Koska joskus olen ollut siinäkin tilanteessa että kaikki puut mitkä vain kaupaksi saa, on pitänyt laittaa pinoon, katastrofin välttämiseksi.

    Husq165R

    Leikit nyt sellaisen asian kanssa, jota et ehkä kokonaisuutena ymmärrä! Jos uusi puusukupolvi tai isot jää pystyyn, on se jo aika lähellä jk:ta. Sielusi palaa helvetin esikartanoissa, mutta itsepähän sorruit! Valtion velka on sinun vikasi ja yleisurheilumenestyksen puuttuminen isoissa kisoissa! Moni muukin asia, mutta itepähän tiedät!

    Sölkkäät sekallutta nyt asiat niin pahasti että sekasin kaikki asiat! Ei saa selvää! Yhteenhiileenpuhallettavuus pidettävä tiukasti työkalupakin sisällä!

    Rippe

    A. Jalkaselle vastaus:

    Viikko 26, metsälehden mukaan:

    Tukkipuu päätehakkuu 80,88 ; Tukkipuu ensiharvennus 62,67. Päätehakkuu 29% enemmän.

    Mäntykuitu päätehakkuu 34,52 ; Mäntykuitu ensiharvennus 26,86. Päätehakkuu 28,5% enemmän.

     

    Tuo hintaero pelkästään tekee sen, että harvennushakkaaja saa kasvatella monta vuotta puustoansa, jotta sen arvo on sama kuin ”keskenkasvuisena” päätehakanneella.

    Tietysti tukkiprosentilla on iso vaikutus kokonaisuuteen. Mutta nykyisillä hinnoilla arvioin 40 vuotiaasta kuviostani saavan hakkuutuloa 9100€ ja uudistuskuluksi laitan 1200 €. 4% korkokannalla tulisi seuraavan päätehakkuun arvoksi (siis 40v kuluttua) noin 1900€. Näistä saisi nettonykyarvoksi 9800 €/ha. Käytännössä nykyarvo tulee näillä oletuksilla suurimmaksi, mitä enemmän hakkaa ”heti”. Oletuksena tein, että tukkia tulisi tässä mallissa 25%.

     

    Laskelmissa on paljon muuttujia, että lopputuloksen saa varmasti laskettua mieleisekseen, jos niin haluaa. Itse en ole vielä koskaan puunmyynnistä saanut euroja, joten siinäkin on muuttujaa kerrakseen.

    Jovain Jovain

    Hakaniemen torilla! Painostusryöppy on aika lievä ilmaisu, millä täällä pelotellaan. Ne joilla olisi jotain kerrottavaa, ovat mieluummin hiljaa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ok Rippe, laskit siis ehkä sopivaa päätehakkuun ajankohtaa? Sen sijaan jos vertaa jatkuvaa kasvatusta jaksolliseen kiertoaikana tai sitä siirtyykö jatkuvaan vai ei, silloin kannattaa käyttää vertailussa kasvatushakkuun eikä ensiharvennuksen kantohintoja jatkuvalle vaihtoehdolle.

    Puuhastelija

    En tiedä sopiiko tähän, mutta viestejä lukiessa mietin, että onko jatkuvan kasvatuksen harjoittajat nuorempaa väkeä kuin jaksollisen suosijat?

    Makarov

    No nyt tuli ainakin semmoinen  kokemus jksta että joutui hakkuuta siirtämään talvelta ensi talveksi kun ei oikein hakkuu kelejä ollut, kaupan tein loppukesästä-24.  Toukokuun lopulla tehty päätehakkuu kauppa hakataan taas tässä lähiaikoina, niin onhan siinä tietysti aina tämmöisi kassa asioita joita joutuu miettimään. Kyllä aikaikkuna optimi jk hakkuun tekemiseen aluskasvusta varoen on tietysti aika niukka verrattuna päätehakkuuseen. Taisi hintaerokin tukilla olla 15€/m3 päätehakkuun hyväksi.

    Kokenut kaiken tietää

    Kyllä helposti 40 v puusto kannattaa harventaa, seuraava harvennus tulee helposti jo 15 vuoden kuluttua, josta tukkia tulee puolet. Päätehakkuu siitä 15 vuoden kuluttua. Uudistuskuluiksi kannattaa laittaa vähän enemmän laskelmissa. Jos siis kehityskelpoisesta kasvuisesta puustosta kyse.

    Kuusiuskova

    Meillä kuusikot harvennetaan viimeisen kerrran 40 v iässä ja päätehakkuu yleensä 50v.

Esillä 9 vastausta, 15,191 - 15,199 (kaikkiaan 15,199)