Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 15,521 - 15,530 (kaikkiaan 16,932)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Makarov

    Kärkkäisen Matin neuvo oli muistaakseni poistaa siemenpuut heti hyvän siemenvuoden jälkeen kun silloin ne olivat jo suorittaneet tehtävänsä.

    Juniori Juniori

    Entä jos ollaan pahalla hirvituho alueella? Eikö olisi pienempi riski jättää ylispuut siementelemään määrittelemättömän ajan vaikka tulisikin lievasti eri ikäinen taimikko vs. yksi kylvö ja hirven suuhun jos oletetaan että tuuli ei kaada siemenpuita ja ne paisuvat siinä samalla.

    Perko

    Kaikki  kasalle vaan energiatuuttiin, sanoo avohoito-ohje, nopea kiertoaika sen ratkaise.

    Timppa Timppa

    Entä jos ollaan pahalla hirvituho alueella? Eikö olisi pienempi riski jättää ylispuut siementelemään määrittelemättömän ajan vaikka tulisikin lievasti eri ikäinen taimikko vs. yksi kylvö ja hirven suuhun jos oletetaan että tuuli ei kaada siemenpuita ja ne paisuvat siinä samalla.

    Ei onnistu.  Taimettuminen onnistuu vain parina vuotena, siis jos yleensä onnistuu.

    Kerran kävi niin, että ei onnistunut.  Ratkaistiin tilanne, että metsuri kuokki laikkuja ja sitten onnistui.   Kuvio on jo ensiharvennettu.

    Juniori Juniori

    Nyt ei ihan auennut Perkon kommentti, että mihin viittaat energiapuulla? Oliko kommentti minulle vai kenelle tarkoitettu? Taimikko ja siemenpuut energiatuuttiin?

    ”Miten nuo edelliset selitykset liittyy  palstan otsikkoon?  Voihan aihetta noinkin  häiritä.”

    Onko kaksijaksoinen metsä syntiä JK-piireissä vaikka tällä skipattaisiin yksi tai useampi perinteinen avohakkuu?

    Juniori Juniori

    Niin meinaatko timppa että taimettuminen onnistuu vain pari vuotta maanmuokkauksesta, sen jälkeen muokkausjälki kasvanut umpeen?

    Metsuri motokuski

    Näin ainakin meillä tahtoo olla että laikut pysyvät ”siemen kunnossa” sen pari kautta. Maks. 3 v. Jos siihen mennessä ei tapahdu mitään niin yleensä taimet perään.

    jupesa

    Hyviä kokemuksia on luontaisesta uudistamisesta männyllä. On niin hikevät maat , että onnistuu yleensä hyvin siemenpuilla ja toisinaan ilmankin(rämeillä).

    Jätän jos mahdollista jonkin verran siemenpuita varmistamaan viljelyalueitakin.

    Jos jättää Sp:a ensiharvennukseen asti, ne kannattaa jättää ryhmiin tai riveihin. Silloin eh:n aikaan niiden poisto onnistuu paremmin.

    Perko

    Junior voisi  opiskella  jk  menettelyn jotta sen hyödyt toteutuisi ja avotoiminnan haitat häipyisi. EDIT

    Rane2

    Näkyy näille Arvometsä-firman United Bankersin metsiin täällä tekemille avohakkuualueille tulevan ihan hyvä männyntaimikko.Avohakkuu,äestys ja kylvö on takuuvarma menetelmä kun on ensin vähän harjoitellut puiden alennusmyyntiä jatkuvalla kasvatuksella…

Esillä 10 vastausta, 15,521 - 15,530 (kaikkiaan 16,932)