Jatkuva kasvatus käytännössä.

Eki Lähde on todennut rs:n pirun keksinnöksi. Ollos huoleton KuneKoski, ei tontut niitä päristele.

Myhistyksellä sama sapluuna, eikä lonkalla heilu ureakusiputelli…

Jk on katkeroituneiden ja itsepäisten metsätaloudessa sivuraiteille joutuneiden temmellyskenttä. Rattailta on tiputtu puoli vuosisataa sitten. Kehitystä ei  seurata eikä rattaille haluta takaisin.

Keskustelin joku aika sitten vannotuneen ,mutta viime aikoina käsityksiään loiventaneen jatkuvan kasvatuksen pioneerin kanssa. Hänen isänsä oli aikanaan kokenut karvaan pettymyksen, kun hänet oli pakotettu uudistamaan huonoon kuntoon päätyneen metsänsä avohakkuulla. Tuohon aikaan maata ei vielä yleisesti muokattu uudistamisen yhteydessä . Taimet istutettiin kolmantena vuotena avohakkuusta pahasti heinettyneeseen aukkoon. Kolme vuotta oli takaraja.

Heinäystä ei vielä tunnettu ,joten suurella vaivalla istutetut taimet tukehtuivat suurelta osin heinien alle. Uudistaminen epäonnistui ja homma oli uusittava sillä uhalla, että tilan metsät laitetaan ”lukkoon” . Seuraavat taimet laitettiin heinän ja kehittyneen risukon sekaan lähes kymmenen vuoden kuluttua avohakkuusta. Tuloksia voi jokainen vapaasti arvailla.

Edellä kerrotusta tilanteesta juontaa juurensa todennäköisesti Perkonkin kohdalla allergisuus avohakkuille. Finaaliin saatettu jk -alue ei ole häävi uudistettava. Sitä tampataan, epäonnistutaan ja tampataan. Syyllinen tilanteen kehittymiseen löytyy kuitenkin peilistä.

Jaksollinen kasvatus on kehittynyt   merkittävästi 50 vuodessa . Avohakkuuseen tulevat kuviot valmistellaan hyvissä ajoin. Turha ryönä poistetaan alueelta ennen hakkuuta töiden helpottamiseksi ja hillitsemään lehtipuuvesakon kehittymistä tulevalle uudistuskohteelle taimikkovaiheessa. Maa muokataan sopivasti heti hakkuun jälkeen ja jalostettu taimiaines laitetaan kasvamaan parhaimmillaan jo samana vuonna, kun hakkuu on tehty. Aukko ei ole mahona vuottakaan ja maahan päätyy jo vuoden tai kaksi kasvanut taimi. Uuden kasvun osalta tapahtuu varma ja lentävä lähtö .

Uudistusalalla ei ripeän toiminnan seurauksena tarvitse painia heinän kimpussa ja vesakkokin on helppo pitää kurissa, kun sille ei anneta etumatkaa. Lisäksi , mikäli vesakko raivataan vuosi tai kaksi suosituksia aikaisemmin, työmäärä kutistuu 10-25% verrattuna siihen ,että on toimittu yleissuositusten mukaan. Tarve on se seikka, joka ratkaisee ajankohdan .

Kun taimikko saadaan hyvään kasvuun, tarvisee vain katsella ja ihmetellä nopeaa kehitystä tukkimetsäksi. Puille löytyy ostajia jonoksi asti, kun on ,mitä ottaa ja toimet voidaan toteuttaa rationaalisesti.

Jatkuvaan kasvatukseen suuntautunut sitävastoin näkee painajaisia metsänsä taantumisesta ja väistämättömästä uudistamisesta ,jossa taimet joudutaan istuttamaan heinettyneiseen maahan  (puuton aro) ,joka kasvaa miieluummin aivan jotain muuta, kun sitä, mitä sinne on jouduttu istuttamaan. Ja varmasti kasvaakin, jos ei tamppaa, tamppaa ,tapppaa ja vielä kerran tamppaa.

No itse kukin ristinsä kantakoon. Alussa mainittu henkilökin myöntää, että hänen jk:n kannatuksensa perustui vanhentuneisiin kokemuksiin. Nykytiedon pohjalta jaksottainen menetelmä tuntuu paremmalta. Isäntä on ottanut jo päättäväisiä askeleita jaksottaisen suuntaan . Näin siitä huolimatta, että henkilö on kirjoittanut aikanaan jk:ta puolustavan kirjankin. Lustojakin on mittaillut elämänsä aikana varmasti enemmän ,kun Perko. Niiden tuloksena jk-tilan puuston keskikasvuksi on saatu 7m3/ ha/vuosi. Tämä on menetelmän huippuosaajan saavutus. Työtä on joutunut senkin saavuttamiseksi tekemään.

Nimeä en muista.Painos jaettiin loppuun jo 40 vuotta sitten. Tekijältä itseltää todennäköisesti löytyy vielä. Tekijä on esitellyt ahkerasti omia ja isänsä kokeilujen tuloksia yli 50 vuoden aikajaksolta viime vuosiin asti. Ei ole montaa vuotta ,kun minäkin sain kouraani viimeisimmät mittaustulokset monisteina. Lukemat olivat varsin maltillisia Perkon unelmiin verrattuna. Taloudellisilla seikoilla ei jk:ta voi perustella.

Nyt tilalla istutetaan ja raivataan ja mahdollisuuksien mukaan käytetään luontaista uudistamista. Raivauksilta ja täydennysistutuksilta ei vältytä niissäkään tapauksissa.

Jk on katkeroituneiden ja itsepäisten metsätaloudessa sivuraiteille joutuneiden temmellyskenttä.

No ei ihan välttämättä, itsekin aikoinaan tuoreena metsänomistajana kiinnostuin erään apostolin puheista – kuitenkin viidentuhannen hehtaarin omistaja – kun osasi niin hyvin perustella paremmuuden. Harvennuksestakin paremmin rahaa, ja aikanaan ei tarvitsisi istutuksia muokkauksineen tehdä. kun kaikki käy luonnostaan miljoonien vuosien tuotekehityksen tuloksena. Minullahan oli harvennushakkuut kovasti tarpeen, ja edellisen omistajan peruina 6-7 vuotta heinittynyt rehevän maan aukko, jota ei oltu koskaan viljelty.

No, harvennukset päädyin teettämään kuitenkin jaksollisen ala/laatuharvennuksena, ja hyvä niin, sillä pitkään ylitiheänä kasvanut metsä olisi todennäköisesti reagoinut huonosti yläharvennukseen. Muokkaus tuli teetettyä ja istutukset tehtyä itse. Kaksi ensimmäistä vuotta sai ”tampata” kolme kertaa kesässä, että heinä ja vatukko ei taimia tappanut. Sitten pari kertaa kesään alkoi riittämään. Ajallaan viljellyissä kohteissa tässä pääsee helpommalla.

Samaan aikaa tuli ihan itse seurattua kasvuja ja taimettumisia erilaisissa kasvupaikoissa, ja nähtyä miten eri puulajit reagoivat varjostukseen. Kiinnostus jk:een alkoi lopullisesti karista siihen. Aiemmin se jo oli ottanut ison osuman siitä, että tukkipuut myytäisiin aina harvennushinnalla, ja toisaalta tiesin jo, mitkä ovat ne uudistuksen todelliset kulut, jotka jk:lla pitäisi välttää. Jk:lla uudistuskulujen välttäminen näytti aivan liian kalliilta, vaikka kuinka asiaa kääntelisi.

Nykyisin näen jk:n sopivana ratkaisuna sopiville kohteille, lähinnä jos aukkovaihetta halutaan välttää syystä tai toisesta. Taloudellisia perusteita sille ei ole minkäänlaisia, eikä maamme nykyisillä puulajeilla oikein biologisiakaan.