Jatkuva kasvatus käytännössä.

mehtäukolla on hyviä kysymyksiä: miksi jatkuvan kasvatuksen pienaukkojen uudistumista halutaan valvoa? Eihän menetelmässä edes tehdä uudistamiseen tähtääviä toimia, joita siis pitäisi ilmoitella. Jokin tässä ei nyt täsmää. Onko ministeriössä alettu pelätä/huomata, että nykyisen lain mukainen jk tuottaa vajaatuottoisia metsiä?

No nyt tuli pitkästä aikaa ihan Perkon itsensä kirjoittamaa tekstiä!

A.J. Onhan se hyvä, että ministeriössä on havahduttu asiaan, joka on ollut  tiedossa jo vuoden 2014 alusta lähtien! (On täysin sattumalta sama alkuvuosi, kun vihreät miehet ilmestyivät Krimille)

Ehkäpä niin, Visakallo.

Keskustelua Hesarissa Norokorven mielipiteessä.

AJ:

Jatkuvan kasvatuksen metsissä ei yleensä tehdä uudistamistoimenpiteitä. Menetelmän kannattavuus perustuu suurelta osin kulujen pienuuteen; kasvatellaan sitä minkä luonto antaa.

Norokorven ”aitoon” jatkuvaan kasvatukseen pienaukot eivät kuulu, jolloin niiden uudistumista ei tarvitse silloin valvoakaan. Pitäisikö tälle menetelmälle olla metsänkäyttöilmoituksessa oma koodi?

Jatkuvassa kasvatuksessa metsälain vaatiman kasvatettavan puuston määrän alarajaa voitaisiin kyllä nostaa reilusti ylöspäin. Keskityttäisiin pääasiassa puuston kasvattamiseen eikä uudistamiseen. Jos puusto uudistuu voidaan jatkaa sen kasvatusta, ja jos ei uudistu tehdään avohakkuu.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012114126.html

TA:

Anneli Jalkaselle (18:35) vastaan, että eikös se olekin hyvä periaate, että kasvatellaan sitä minkä luonto antaa? Luonnonhan tulee asettaa reunaehdot ihmisen toiminnalle, eikä niitä reunaehtoja saisi ylittää.

Metsälailla ei pidä pakottaa niitäkin metsänomistajia, jotka haluavat ottaa luonnon huomioon, tekemään ylimitoitettuja hakkuita. Päinvastoin, kovankin metsätalouden omaksuneet metsänomistajat tulee saada toimimaan luontoystävällisemmin.

AJ:

Luonnon asettamia reunaehtoja ei ole toistaiseksi kyetty määrittelemään tarkasti.

”Sillä mitä luonto antaa” tarkoitin myyntikelpoisten puulajien taimia. Tietenkin metsässä on suotavaa kasvaa muitakin kasvilajeja kuin myytäviä. Metsänomistaja haluaa yleensä ohjata metsän kehitystä siihen suuntaan, että se tuottaisi jossain vaiheessa myyntituloja. Taloudellisesti vähäarvoisempia lajeja voidaan kasvattaa keskitetysti vaikka säästökuvioilla, jotka ovat esimerkiksi puolen hehtaarin ”Nalle Puh” -metsiä.

Ei metsälaki pakota tekemään hakkuita. Laki estää ylimitoitettuja hakkuita, koska harvennuksissa pitää jättää vähimmäismäärä puita pystyyn. Metsälaki myös velvoittaa päätehakatun metsän uudistamiseen.

S-L P:

”Taloudellisesti vähäarvoisempia lajeja voidaan kasvattaa keskitetysti vaikka säästökuvioilla, jotka ovat esimerkiksi puolen hehtaarin ”Nalle Puh” -metsiä.”

Mitä nämä taloudellisesti vähäarvoiset puulajit ovat, ja ovatkohan ne vähäarvoisia myös esim 30-40 vuoden kuluttua ilmastonmuutoksen edetessä?

Joka tapauksessa ne lisäävät ekologista kestävyyttä vähäarvoisuudestaan (?) huolimatta. Ja siksi ne voivat ollakin aikamoista arvotavaraa.

AJ:

Leppä, pihlaja, haapa, kataja, tuomi esimerkiksi ovat vähäarvoisempia. Ilmastonmuutoksen edetessä meille on jo tullut mahdolliseksi viljellä jaloja lehtipuita kuten lehmus, tammi, vaahtera, saarni, jalava. Huomataan että ainakin lehdoissa ja lehtomaisissa kasvupaikkatyypeissä voidaan lisätä kasvatettavan puuston lajistoa. Lisäksi voidaan perustaa uusia lehtoja. Monimuotoisuutta voidaan kehittää metsätilan eli maiseman tasolla. Ei metsässä ole luonnontilassakaan kaikkia kasveja samalla hehtaarilla.

Norokorvelle vielä huomio: jos halutaan metsänkasvatusmenetelmien suhteen neutraali metsälaki, silloin kiertoaikaa ei pidä rajata. Jatkuvassa kasvatuksessa ei ole kiertoaikaa. Vaihtoehdossa eli jaksollisessa kiertoaika vaikuttaa metsänomistajan talouteen. Vaikka metsänhoidon kustannukset nousevat, kiertoajat lyhenevät, jolloin metsänhoitoon investoimisen kannattavuus säilyy hyvällä tasolla. Mikäli kantohinnat eivät romahda metsäteollisuuden heikon kilpailukyvyn myötä.

Toinen huomio: puut järeytyvät niin nopeasti, että iän tai läpimitan minimi ei oikein hyvin enää toimi. Jalostajilla on paitsi alaraja, monesti myös yläraja käytettävän puun paksuudelle. Se mihin sen sijaan pitäisi kiinnittää huomiota on luston ja oksien paksuus: niillä on jalostajien puolelta todelliset ylärajat.

Jonkin verran on metsänomistajia jotka eivät aukkoja metsiinsä hyväksy. Jotta heidänkin metsistään saataisiin puuta liikkeelle ja valuuttaa kansantalouden myllyyn on hyvä että heille on olemassa vaihtoehtoja aukoille. Ja mikä sen parempi jos he itse kokevat vielä talodellisesti mielekkääksi. Myös tiedetään, että monille metsiensä tuoton maksimonti ei ole kovin tärkeää.