Jatkuva kasvatus käytännössä.

Ei maaperän siemenpankki metsäpalossa mihinkään häviä. Onpa kasveja joiden siemenet tarvitsevat palon aiheuttamaa lämpöä herätäkseen kasvuun, kuten vadelma ja eräät hernekasvit. Myös maitohorsman, kansankielinen nimi palokukka, siemenet voivat odottaa pitkäänkin maassa palon aiheuttamaa kasvuolosuhteiden muutosta. Ainakin täällä päin yleisin kasvi avohakkuun jälkeen on metsälauha, ei juuri mitään muuta. Se rehottaa aukoissa jopa riesaksi asti. Olivatkohan entisajan metsäammattilaiset niin typeriä, että tekivät kulottamalla vahinkoa puusto uudistumiselle, kun lähes kaikki aukot kulotettiin? Olen nuorena ollut mukana muutamissa kulotuksissa ja seurannut mielenkiinnolla niissä tapahtunutta puuston kehitystä. Kasvu on ollut erinomaista. Mm. erään rehevän kuusikon hakkuun jälkeisen kulotuksen ja rauduksen kylvön tulos on erittäin hyvä.

Tietysti metsäpalon tai kulotuksen jälkeen taimettuminen on yleensä helppoa.  Omakohtainen kokemus eräästä pienestä metsäpalosta kertoi, että taimettuminen vaihteli.  Osin kasvoi kohtuullisesti männyntaimia, joista lähes kaikki kuitenkin syötiin.  Osin kasvoi kuusentaimïa ja osin heinää.

Meidän metsissä vattu ja horsma  ovat yleisimmät uudet tulokkaat aukkoon.  Monin paikon jatkavat kanerva, mustikka ja puolukka.  Heinää tulee paikoitellen. En tiedä, miksi tuota vaihtelua esiintyy.  Joskus tulee saniaista.  Kukkamaailma on aika runsas.

Mitä minä ehdin nuoruudessani keskustella vanhojen metsänomistajien kanssa, niin kulotus oli, -kuten Nostokoukku tuolla edellä totesi, hyvin yleinen tapa avohakkuun jälkeen. Syy oli silloin tosin puhtaasti käytännöllinen, sillä maanmuokkauskoneita ei ollut, joten kulottamalla päästiin hakkuutähteistä eroon ja saatiin otollinen maapohja puiden siemenistä uudistumiselle. Kyllä nämä nämä nykyiset ekologiset perusteet on myöhempää keksintöä.

Huijareiden ”Metsänhoito-ohjeiden” sokaiseman arvostelijan mielestä kaikkein tuhoisinta ovat ne muutamat satasen istutuskulut, vaikka vuotuiset tiemaksut kuulemma syövätkin hänen viikkorahat ja kaiken tuoton – aivan kuin puut tarvitsisivat kasvaakseen byrokraatin leimaaman kuitin.

Tuhansien vuosien tieteellinen koe on aukottomasti osoittanut puiden menestyvän parhaiten silloin, kun huijattu herra metsänkasvattaja pysyy sieltä kaukana.

Musta tässä on vaan huvittavaa, että sana (ja nimi) Perko tarkoittaa siis raiviota, tai muuten raiskattua metsää. Samaa tarkoittavat muuten lähes kaikki Murto- alkuiset paikannimet myös.

Mutta joo. Tuhat vuotta sitten ei ehkä ollut internettiä, mutta tämän keskustelun hahmot ovat kyllä olleet silloinkin olemassa. Tuhat vuotta vanhoja metsiä on vähän huonommin.