Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 18,321 - 18,330 (kaikkiaan 18,542)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Timppa Timppa

    Suomen parhaat jk-asiantuntijat pääsivät tasolle 4-5 m3/ha/v, kun pohjoisempana ja karummalla pohjalla päästään tasolle 7 m3/ha/v.  En tuolla tiedolla kutsuisi jk:ta ainakaan puuntuotannonnon maksimoinniksi.

    Kuusiuskova

    Timppa aivan oikeassa, rehevillä mailla etelässä päästään sekä kuusella että koivulla 13 motin kiertoaikaiseen kasvuun.

    ”Puuntuotannon maksimointi on hyvinkin jk metsänhoitoa, mutta jos sekin aika käytetään taimettumisen odotteluun, menetetään helposti jk metsän korjuukerrat ja metsä voi pysyvästi jäädä huono tuottoiseksi.”

    Onpas ristiriitainen lausunto Jovainilta. Eikös jk odoteta että taimia syntyy? Mikä aika käytetään? Tuleeko taimet taivaalta just siihen paikkaan mihin mo ne haluaa?Jk just odotellaan ja toivotaan että taimettumista tapahtuu, jos/kun  niin ei tapahdu niin metsä jää vajaatuottoiseksi, sitä mitä käytännössä useimmiten tapahtuu.  Lausunto kuulostaa vähän siltä kuin Jovainilla rupee menemään usko jk.

    Jovain Jovain

    On siinä tupla-aikoja, tuplasijoituksia ja voi olla tuplatuottoja, sitä vaan ei tiedetä mihin suuntaan ovat menossa. Valmiin tuottavan jk metsän ja uuden taimiston odottelun ja sen mahdollisen viljelyn välillä (tuotossa) on iso ero. Voi olla ajassa vuosikymmeniä. Tietenkin jalostuksella on arvonsa, mutta kun sitä jalostusta voidaan käyttää hyväksi myös normi jk metsänhoidossa.

    suorittava porras suorittava porras

    Kyllä! Ero on iso ,kun jk-yritelmään ei suostu ilmestymään uusia taimia vuosikymmeniin ja toisaalla ripeäotteisen jaksottaisen kasvatustavan omaksuneen metsänomistajan vajaa vuosi sitten hakatussa aukossa kasvaa jo puolen metrin pituutta hätyyttelevä tasainen taimikko. Eikä kysessä ole vahinko. Uudistaminen onnistuu samaan tahtiin kerta toisensa jälkeen. Puulajikin maaperälle parhaiten sopivaa eikä sitä, mitä sattuu tulemaan.

    Jovain Jovain

    On siellä jk metsässä valmiilla taimistoilla ja nuorella metsällä arvonsa ja etunsa, joka ajassa mitattuna on merkittävä. Samaan aikaan myynti jatkuu ja jaksoittaisessa menee aikaa reilusti vuosikymmeniä, ennen kuin päästään samaan tilanteeseen..

    Kuusiuskova

    Huomaa että Jovain rupee vähitellen myöntämään jaksollisen edut, onneksi olkoon. Jk:kin on paikkansa, mutta valtavirtaa siitä ei nykytietämyksen valossa tule.

    Perko

    ”Ei uusia taimia vuosikymmeniin ja toisaalla ripeäotteisen jaksottaisen kasvatustavan omaksuneen metsänomistajan vajaa vuosi sitten hakatussa aukossa kasvaa jo puolen metrin pituutta hätyyttelevä tasainen taimikko”: Narratut hölmöläiset luulee niitä myyvänsä, olette ne taimet tukirahoilla hävittäneet jatuhonneet metsän.
    Jatkuvaa kasvatusta ei ole edes harjoitettu vuosikymmeniä, joten siitä pitäkää turpanne ummessa. Se rahalla saatu taimikko ei milloinkaan tule näillä näkymin antamaan voittoa. Jatkuvan kasvatuksen puustossa hakkuun jälkeen arvokasvussa on yli 20-metriset puut, joita voi myydä heti tai 15 % vusituoton jälkeen 12 vuoden kuluttua – ja silloinkin metsä on 15 % rahallisessa tuotossa. Timpan menneet muistot ja koko muu örveltäjäporukka kehuisivat niitä 120 vuoden menontuloksia, ne ovat 4 % korolla neljännesmiljoona euroina per  ha.   Sellaiset on edut.

    Timppa Timppa

    Viime vuoden elokuussa pistettiin kuusikko aukoksi.  Kesäkuussa kerättiin hakkuutähteet, tehtiin kääntömätästys ja istutettiin kuusi-mäntytaimisekoitus.  Taimet tosiaan kasvoivat tänä kesänä ällistyttävän hyvin. Kuuset hipovat jo puolta metriä.  Myös mäntyjen kasvu erinomainen.

    Homma vaatii hyvää yhteistyötä metsäyhtiön, muokkaajan, taimitarhan ja istuttajan kanssa.  Vuosien harjoittelu on tuonut tulosta.  Tässä siis saatiin yksi ylimääräinen kasvukausi työn suunnitelmallisella toteutuksella.

    Perko

    No  pyytä  moto paikalle ja  myy ne!  Mitä sitä oottelemaan  jääpi.

    Puunostajat hankkii 60 – 70  vuotta ylimääräisiä kasvukausia  pystykaupalla.  Rahalla voi  hankkia monenlaista vaikka  30 vuotista  jäkäläkunttaa pihaansa.  Visa lasketti vaatimattomuuttaan  ostetun tukkimyynnin  ja ilman kuluja!!

    Visakallo Visakallo

    Juuri näin se käytännössä menee, kuten Timppa tuossa edellä kirjoitti! -Voit Perko aivan vapaasti laittaa paremmaksi!

Esillä 10 vastausta, 18,321 - 18,330 (kaikkiaan 18,542)