Jatkuva kasvatus käytännössä.

Olen varmaan jo sanonutkin tämän jossain, mutta metsäpolitiikan muotivirtaukset tulevat pääosin ulkomailta eri reittejä. Suomen ongelma näiden innovaatioiden osalta on se, että meillä metsänomistaja voi hyötyä ainoastaan myymällä puuta tai kunttaa, ehkä turvetta ja santaa jos sattuu luvan saamaan. Metsänomistaja ei omista marjojaan, hirviään, hiilensidontaansa eikä juuri mitään muutakaan, vaan ne kuuluvat kollektiiville TOISIN KUIN MONISSA MUISSA MAISSA, JOISTA NÄMÄ IDEAT OVAT LÄHTÖISIN. Näin ollen esimerkiksi metsän monimuotoisuudella ei ole rahallista arvoa, tai se vähäinen arvo tulee lähinnä erilaisten tuhoriskien alenemisena. Kuka tahansa voi käydä halailemassa puitani ilmaiseksi koska tahansa.

Boreal Eco Forestry -webinaarista opittua. (Linkitän tänne videot kunhan järjestäjät saavat ne nettiin.)

Tavoitteena on lisätä metsien ekosysteemipalveluja, mutta niin että myöskään puuntuotanto ei kärsisi kohtuuttomasti. Jatkuvapeitteinen kasvatus ei yksinään pysty lisäämään näitä, vaan näkökulmaa pitää laajentaa. Luonnonläheisellä (close to nature) eli toisella nimellä ”ekosysteemien hoidolla” on siis paikkansa – joskin jälkimmäinen on vielä kehitysvaiheessa ja EU:ssa ollaan juuri rakentamassa sille määrittelyjä.

Mallina voidaan pitää niitä prosesseja, joilla luonto itse uudistaisi metsää. Maisematasolla tämä voisi tarkoittaa sitä, että kokonaan puuttomia kehitysvaiheita ja alueita olisi vähemmän, ja vastaavasti puolestaan puulajeissa ja puiden kokojakaumassa olisi enemmän vaihtelua ja isoja erittäin vanhoja puita olisi maisemassa enemmän.

Olisin varovaisen myönteinen sille näkökulmalle, että tähän suuntaan kannattaa edetä, mutta pienin askelin – niin että ei heitetä pesuveden mukana romukoppaan aiemmin opittuja hyviä käytäntöjä.

*

Yuriy Pautov, Silver Taiga Foundation, Komin tasavalta, Venäjä

Yleisperiaate Komin alueella on että jos metsä palaa, se keskeyttää erirakenteisen metsän kehittymisen, ja tilalle tulee väliaikaisesti tasarakenteisempi tai kohorttirakenne (useampijaksoinen). Tämä on huomionarvoinen seikka, kun ajatellaan että joidenkin mielestä metsän pitää olla aina erirakenteinen tai ainakin jatkuvapeitteinen. Toinen muistettava seikka on että noissa luonnonmetsissä kuusivaltainen vaihe on kuitenkin voinut kestää satoja vuosia. Siis sekä avohakkaajat että jatkuvapeitteiset saavat tukea tutkimuksista. ? Meidän metsät eivät todennäköisesti ole historiallisesti palaneet aivan yhtä usein kuin Komin, koska alue on meihin verrattuna mantereisempi.

Metsäpalo on siis tuolla alueella ollut historiallisesti merkittävin metsää uudistava tekijä pienaukkodynamiikan lisäksi. Lyhyin metsäpalojen välinen aika on noin 50 vuotta, mutta useimmiten huomattavasti pitempi. Pääpuulajeja on Komissa enemmän kuin meillä. Palojen yleisyys ilmaston ja/tai ihmisen vaikutuksesta vaikuttaa siihen vallitseeko alueella enemmän ’tumma’ vai ’vaalea’ taiga. Vaaleassa taigassa pääasiassa mänty  ja koivu; tummassa taigassa kuusi, jalokuusi ja sembramänty. Tuulituhojakin alueella on ollut, myös melko laajoja. Merkittäviä hyönteistuhoja ei vielä, vaikka alueella on suuria suojelualueita.

Metsäpalodynamiikat Komin metsissä:

1. Spruce GAP dynamic (without fires). Kuusi kosteilla mailla. Ei pala koskaan tai korkeintaan kerran tuhannessa vuodessa: pienaukkodynamiikka vallitsee (gap dynamics). 75 % avainbiotoopeista on näissä.

2. Pine-fire forest dynamic. Mänty erittäin karuilla kasvupaikoilla. Maapalo kerran 50 – 120 vuodessa. Palo tappaa kuusen joka korvautuu männyllä, tuloksena erirakenteisia mäntymetsiä.

3. Pine-fire forest dynamic. Maapalo kerran 120 – 250 vuodessa. Muistuttaa edellistä mutta palaa harvemmin. Mänty-kuusisekametsiä?

4. Pine to spruce fire dynamic. Keskiravinteiset kangasmaat. Latvapalo 250 – 300 vuoden välein. Palon jälkeen mäntyä säilyy elossa jonkin verran, mänty ja lehtipuut uudistuvat, myöhemmin tulee mukaan kuusi. Tätä tyyppiä on 2/3 pinta-alasta.

5. Spruce to deciduous fire dynamic. Rehevämmät kangasmaat. Latvapalo 300 – 700 vuoden välein. Palo tappaa lähes kaikki puut, koivu ja haapa vallitsevat palon jälkeen ja alle tulevat havupuut.

PS. Keskusteluosiossa Pautov mainitsi että luonnonhoito -oppia on saatu Venäjälle Fennoskandiasta. FSC-metsäsertifioinnin ja kansainvälisen yhteistyön seurauksena ainakin Komin metsänhoitokäytännöissä on nykyään mukana mm. säästöpuut ja vesistöjen suojakaistat. Hakkuut ovat kuitenkin edelleen pääasiassa avohakkuita, varmaankin koska sellupuulle ei ole kysyntää. Myöskään tukkipuun poimintahakkuita ei tehdä.

Tämä keskustelu jatkuvasta kasvatuksesta noudattelee kiusallisesti keskustelua kitkarenkaista. Ne jotka ajelee vähän ja hyvillä teillä, katsovat säännöllisesti tarpeelliseksi moittia niitä, jotka ajavat paljon haastavissa oloissa ja haluavat maksimoida turvallisuuttaan. …kele jokainen tehköön niin kuin parhaaksi katsoo, kun lupa on, ja jättäköön kaikenlaisen julistuksen ja mustamaalauksen sikseen. Kyllä tänne mahtuu jatkuvaa kasvatusta ja aukkoa. Yksittäisen päätöksentekijän näkökulmasta avohakkuu on lähes aina tavalliselle metsänomistajalle päätöksentekohorisontilla kannattavampi: avohakkuun tulot- miinus uudistuskulut => jäänee aina käteen enemmän kuin jatkuvalla kasvatuksella, jos käsitellään jota kuinkin sama ala. Teoreetikot sotkee suotta ihmisten päät enemmän tai vähemmän spekulatiivisilla talouslaskelmilla (paljonko haluat tuloksen olevan?) PS. Ajan myös kitkoilla ja ajoin nastattomilla jo 80-luvulla, jolloin niissä ei ollut muuta ero kesärenkaisiin kuin karkeampi kuvio. Kyllä niillä pärjää, mutta eivät todistetusti ole yhtä turvalliset kuin nastat.

”Vastakkainasettelu…siitä pitäisi keskustella…”

Tämähän on keskustelupalsta! Kyllä RR osaa esittää omat väiveensä ja pinttymät,eikä saa vastakkainasetella. Ota taas selvää, lintu vai kala?