Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 4,261 - 4,270 (kaikkiaan 14,375)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Metsuri motokuski

    Niin näin vanhojen kuusikoiden osalta.

    Gla Gla

    ”Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä, miltä nuo kuviot näyttäisi vaikka 20 vuoden kuluttua.”

    Veikkaan, että samalta kuin nyt, mutta tietysti järeämpänä.

    Jean S

    Olen tähän mennessä ostanut 14 metsätilaa ja myynyt yhden. Yksi pikkupala on tällä hetkellä myynnissä ja yhdestä isommasta tilasta hankkiudun luultavasti eroon kesän mittaan jos sopiva ostaja löytyy. Jos ei löydy, niin pitänee myydä Puukille.

    Metsätilan myyminen pois on hyvä tapa ulosmitata omistusaikana syntynyt arvonnousu, oikeastaan turvallisempi kuin puukauppa, koska katkonnoista ja lahoista ei tarvitse välittää.

    Jean S

    Metsätuhoriskin osalta jk:n paremmuus perustuu käsittääkseni siihen, että puustopääoma pidetään pienempänä ja halvempana. Jos Anneli on lukenut koko kirjoituksen, voi korjata.

    Berza

    ”Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä, miltä nuo kuviot näyttäisi vaikka 20 vuoden kuluttua.”

    Veikkaan, että samalta kuin nyt, mutta tietysti järeämpänä.

     

    No, niinpä tietysti, olinpa tyhmä, kun en tuota tajunnut 🙂

    aegolius aegolius

    >Metsätuhoriskin osalta jk:n paremmuus perustuu käsittääkseni siihen, että puustopääoma pidetään pienempänä ja halvempana.

    Tuulituhoriskin osalta ehkä sen vuoksi, että metsää pidetään harvemmassa asennossa. Tämä koskettaa ainakin suurinta osaa jk:n kannattajien tekstejä. Pukkalan mainossepustukset blogissa ovat toista maata. Niissä pidetään puuta 200-300 m3 koko ajan ja ne uudistuvat (ainakin paperilla) silti.

    aegolius aegolius

    >Hakkuutulothan ovat vain kassavirtaa, tuoton kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

    Juuri näin. ? Harvassa ovat ne, jotka ovat oikeasti sisäistäneet tuon. Puukaupassa omistus vaihtaa vaan olomuotoa puusta rahaksi. Tuotto tulee vuosittain. Ihan joka vuosi.

    Edit. Isommille tekijöille (ja jeessille) sitä kassavirtaakin tulee joka vuosi, mutta en tuossa tarkoita sitä.

    Gla Gla

    RR: ”Männikön  kasvattaminen on Gla niin helvetin yksinkertaista puuhaa, että ei siitä kovin pitkää tarinaa saa.”

    Silti kyselit.

    Minulla taitaa olla vain yksi puhdas männikkö, sekin suolla.

    ”Sinäkin olet ihan edistyksellinen siinä, kun sentään  ymmärrät, miten asiat on laskettava. Et vai kykene hyväksymään laskennan tulosta, puuntuotos on niin vahvana agendalla.”

    En kyseenalaista laskentaa, vaan lähtöarvoja. Jos kasvu hiipuu, vaikka laskelmien mukaan ei pitäisi, sinuako asia ei haittaa?

    Gla Gla

    Berza: ”No, niinpä tietysti, olinpa tyhmä, kun en tuota tajunnut ?

    Arvelit varmaan, onko hakkuun seurauksena tullut alikasvosta. En usko, että merkittävää määrää on. Se mikä on tullut, on erittäin hidaskasvuista.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tunnustan että en ymmärrä Tahvonen ym. julkaisuja kuin aivan pieneltä osin. (Olisi mukava jos vaikka Metsälehti tekisi haastattelun jossa ne selitetään.) Mutta olette varmasti oikeilla jäljillä siinä että pienempi puustopääoma tuottaa mallitarkasteluissa pienemmät riskit, mikä vaikuttaa jatkuvapeitteisen mallin asemaa parantavasti.

    Käsittelyohjelmien paremmuuteen vaikuttaa kuitenkin erityisesti uudistumisriski. Lisäksi ne metsätuhoriskit jotka toteutuvat joten väite ”metsätuhoriskit ovat alemmat jatkuvapeitteisessä” on liian yksinkertaistava – pitäisi määritellä mitä riskejä tarkoitetaan. En myöskään pidä siitä että hirvituhoriski lasketaan jaksollisen mallin riskiksi koska sen syy on korkea hirvikanta eikä avohakkuumalli.

Esillä 10 vastausta, 4,261 - 4,270 (kaikkiaan 14,375)