Jatkuva kasvatus käytännössä.

Tällainen meni vastineeksi Norokorven juttuun.  Saa nähdä kelpaako moderaattorille.

”Monimuotoisessa, eri-ikäisrakenteisessa metsässä on rikas elonkirjo, joka sisältää kaikkia luontaisia puulajeja ja myös lahopuuta.”

Kävin kerran tutustumassa Luken jatkuvan kasvatuksen koealaan Lapinjärvellä.  Kaikki taimet olivat kuusta. En usko, että ne muuttuisivat myöhemminkään muiksi puiksi. Sen sijaan lukuisissa teettämissäni aukoissa on kyllä kolmen puulajin metsiä silloin, kun maapohjaolot sen sallivat. Turha on kuitenkaan yrittää kasvattaa kuivailla tai kuivahkoilla kankailla muuta kuin mäntyä. Lehtomaisille kankaille mänty ei puolestaan sovellu muuten kuin yksittäisinä puina. Kuusi on biologisesti varma valinta, jonka seurana koivua pystyy kyllä kasvattamaan, jos hirvieläimet sen mahdollistavat.

”Aidolla jatkuvalla kasvatuksella metsät pidetään jatkuvasti monimuotoisena sekametsänä hyödyntäen lajiston luontaista dynamiikkaa. Sellaisessa ympäristössä taloudellisesti haitalliset tuhot pidetään minimissään.”

Historiasta tiedämme, että ”lajiston luontainen dynamiikka” lähes hävitti Suomen metsät ja siirtyminen boreaalisten metsiemme todelliseen  luontaiseen uudistumisdynamiikkaa-avohakkuisiin on yli kaksinkertaistanut niiden kasvun.

On järkyttävää, että metsätieteen tohtori yrittää tyrkyttää täysin metsiimme soveltumatonta metsänkäsittelyä. Kummallista on se, ettei hän näytä tietävän, että metsissämme on erilaisia kasvupaikkoja, jotka määrittelevät niille parhaiten soveltuvat puut.

Lisää vastinetta Norokorvelle:

Minua kiinnostaisi tietää se miksi juurikääpä on Etelä-Suomessa yleinen, mutta Keski-Suomessa esimerkiksi Saarijärvellä aika vähälukuinen. Viimeksi siellä suoritetussa lähes 100-vuotiaan kuusikon avohakkuussa lahokuusta oli n 2 % kuusien määrästä n 350 m3/ha ja jos mahdollista kasvutappiota ei oteta huomioon, niin myyntitulo oli 1,5 % pienempi kuin täysin ehjän metsän.

Vaikkei jatkuvan kasvatuksen hakkuussa olisi yhtään lahokuusta, niin jatkuvan kasvatuksen heikko kasvu ja se, että keräämme päätehakkuukuusikoiden latvusmassan talteen, johtaa siihen, että jaksollinen kasvatus on vähintään 50, joskus 100 % kannattavampaa kuin lehtomaisten kankaiden jatkuvan kasvatuksen yritelmät.

Jatkuvaa kasvatusta mainostavat, myös Norokorpi, ”unohtavat” säännönmukaisesti merkittävän bioenergialähteen latvusmassan. Ovatko heidän mielestään fossiiliset polttoaineet siis parempia.

Kyllä tyvilaho tulee olemaan jatkossa entistä harmillisempi. Se mahdollistaa nimittäin kirjanpainajien leviämisen. Myrsky saattaa kaataa metsän keskeltä muutaman lahovikaisen puun, joissa sitten kirjanpainajat sikiävät ja leviävät viereisiin terveisiin puihin. Ongelman ratkaisuksi ei todellakaan kelpaa se, että edistetään lahovian leviämistä juuriyhteyksien kautta hitaasti kasvavissa jatkuvan kasvatuksen metsissä. Ratkaisu on kasvattaa viljelykuuset mahdollisimman nopeasti hakkuukypsiksi.

Norokorven kirjoitus on taas yksi esimerkki siitä, miten jk-markkinoinnissa muuttuu velatkin saataviksi. On kiinnostavaa, jääkö metsäalan reaktiot muutaman yksityisen toimijan sinänsä asialliseen, mutta silti vain muiden mielipidekirjoitusten massaan hautautuvaan vastineeseen. Jos jää, miksi tilanne on tämä. Miksi esim. luontojärjestöt reagoivat heti, jos joku heittää ajatuksen luontoa koskevasta asiasta. Esim. hallitusohjelman kirjauksiin merimetsojen tai hanhien metsästyksestä tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätöksestä merikotkan metsästykseen liittyen näkemykset pääsee heti valtakunnallisiin medioihin.

Petkeles taas oikeassa,tosin ”vain avohakkuu auttaa”-artikkeli on jo tehty.

Metsälehti Saksassa: Kuusikot tekevät kuolemaa, tuho jatkuu – Metsälehti (metsalehti.fi)

Samaisessa Hesarissa on tänään myös Ilvesniemen, Luukkasen ja Pohjosen mielipidekirjoitus metsävarojen lisäämisestä. Ihan perinteisen metsänhoidonkin keinoin voidaan tehdä hyvää ilmastotyötä ja luontokadon torjuntaa. Ei globaaleja ongelmia ratkaista pelkästään suojelulla tai jatkuvalla kasvatuksella.