Keskustelut Metsänomistus Kannattako sijoittaa?

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 676)
  • Kannattako sijoittaa?

    Merkitty: 

    Arvoisat metsänomistajat

    Mitä mieltä olette metsäyhtiöiden osakeista, ovat tippuneet vuoden aikana 25-35 prosenttia, joko ollaan pohjalla?

    Onko parempia ehdotuksia metsärahojen sijoittamiselle.

  • MJO

    Onko mettämiäs 3 vuotta sinusta ns. pitempi aika väli? Minusta voisi ottaa mielummin 10 vuotta.? Lisäksi huomioi osingot, joka on kasvanut vuosittain.

    2016 0,64e

    2017 0,65e

    2018 0,68e

    2019 0,69e

    Osinko tuotto ennen veroja olisi ollut 35% 4 vuoden ajalla. Eli ihan kilpailukykyinen esim. ML osuuskorkoon? Lunastuskin onnistuu mukavasti 3ssa pankkipäivässä rahat tilille. Miten osuustililtä?

    Enkä väittänytkään Nordean olleen paras mahdollinen sijoituskohde. Mutta aivan varmasti löytyy suursijoittajien ja rahastojen sijoituksista. Tolopainen väitti, ettei yksikään suursijoittajat koske Nordeaan. Esim. Norjan valtion öljyrahasto on yksi suurimmista.

    Tolopainen

    ML ei rahasta yhtä tyhjästä kuin Nordea eli siitä,  kun tietokone siirtää joka kuukausi muutaman satasen lainanlyhennyksen ja korot asiakkaan tililtä pankin tilille tai siitä kun jäsenellä on osuustili ei tarvitse maksaa yhtiölle kuten pankissa pitää maksaa palvelumaksu. Myöskään puukaupasta ei peritä järjestelypalkkiota. Asiakkaiden varoista pankki maksaa 0,1% koron, on siinä hiukan eroa osuuskorkoon, mistä tällainen oikeus on tullut käyttää lähes ilmaiseksi ihmisten rahoja lainojen myöntämiseen. Sitten vielä syyllistetään ihmisiä, että lähes 100mrd€ olisi nollakorolla pankissa, ei tietenkään ole. Pankki kierrättää lainoina rahoja koko ajan ja ne hyödyttävät taloutta enemmän kuin osakkeissa oleva raha tai niissäkin oleva raha on suurimmaksi osaksi pankeissa. Osakkeissa ei mitään rahaa ole, ne ovat vain lukuja tietokoneen näytöllä. Kun osakkeilla käydään tietokoneiden välityksellä kauppaa pankki saa siitäkin välityspalkkiota. Kyllä tällaisesta toiminnasta on helppo jakaa rahaa osinkoina, pankkien investoinnit ovat pelkkiä seiniä ja tietokoneita. Tänä vuonna Nordea jakaa enemmän osinkoina rahaa kuin mitä saa voittoa, ei sillä ole noille pääomille mitään järkevää käyttöä.

    Visakallo Visakallo

    Länsi-Savo kertoo, että Suur-Savon Sähkön osakkeille esitetään 90 euron osinkoa. Viimeksi se taisi olla kuudenkympin luokkaa. Tästäkin tuli hyvä päivä!

    MJO

    Ei Nordea rahasta Nordean osakkeen omistamisesta. Eikö kysymys ollut sijoituksesta, eikä asiakkuudesta?

    Sinulla varmaan on ML luottokorttikin, kun vertaat sitä pankkiin?

    Tolopainen

    Minulla ei ole mitään luottokorttia, enkä hanki.

    MJO

    Ei kyllä yllätä yhtään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Luottokortti on ulkomaanmatkoilla kyllä välttämätön. Sitä tarvitaan usein jo hotellia varatessa. Entä jos joutuu ostamaan kesken matkan uudet lentoliput tai nostamaan lisää käteistä? Oseanian matkani oli hankala, kun piti säästää luottokortin luottoa äkillisiä menoja varten ja kantaa mukana käteisenä kolmen maan valuuttaa. Kortteja kannattaisi olla mukana ainakin kaksi – toisella eli käyttökortilla pidetään vain vähän käteistä (koska joku voi tehdä ylimääräisiä veloituksia) ja toinen varalla jossa enemmän rahaa.

    Tolopainen

    Mikäs estää käyttämästä pankkikorttia ulkomailla. Siihen voi laittaa sellaiset nosto-ja maksurajat kuin haluaa. S kortti pelaa euroopassa ja Aasiassa, vaikka kortissa lukee visa, minulla ei siinä kredit ominaisuutta ole.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hyvä vinkki Tolopaiselta noin periaatteessa. Saattaa toimia jossain päin. Sitten jos kortissa on credit, voi tulla yllätyksiä kun useimmiten debitillä maksettu menikin creditiltä.

    mehtäukko

    Kannattaako sijoittaa: mehtäukko laittaa perseensä tuleen ja antaa raatilaisten rouhittavaksi jo tehdyn päätöksen. Liityy nimittäin ML jäseneksi 19v ”tauon” jälkeen uudelleen, ja aikoo pulittaa jäsenmaksunsa kerta paukulla.

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 676)