Ammatti Raivoojan visiot ovat ajankohtaisia, niissä vain on se huono puoli, että kustannukset lankeaa metsänomistajien maksettavaksi. Pystykaupan korruptio tuottaa hyvää juuri konemiehille ja metsäyhtiölle, joten on heillä varaa moiseen vedätykseen.
Metsätaloutta rasittaa vaikea kustannusrakenne. Sen suhteen ei ole tapahtunut mitään uutta. Päinvastoin, suunnitellaan puunhankinnan ja korjuun organisoinnin lisäämistä. Se ei ole metsänomistajille hyvä uutinen ja se lisää kustannuksia ja mahdollisesti myös lisää korruptiota.
Metsänomistajat välittävät paljon metsänomistajien puita, mutta se ei ole vielä ratkaisu näihin ongelmiin.

Ihmeellistä jahnuamista, vaikka valmis – toimiva systeemi on ollut toisin paikoin käytössä jo vuosikymmeniä.
MHY:n tehtävä on lain mukaan avustaa puukaupassa. Meillä toimi yhdistys niin, että kokosi yhteismyyntejä, joissa saatiin hinnat ylös jo määrienkin avulla.
Lisäksi myytiin puuta lähes kymmeneen eri kohteeseen, jolloin erikoispuu löysi käyttäjänsä, joka oli valmis maksamaan korkeampaa hintaa, kun sai vain sitä, mitä tarvitsi, eikä tarvinnut käsitellä epäkuranttia tavaraa ja yrittää myydä sitä jonnekin.
Yhdistyksellä on myös sopimusurakoitsijat, joten siltä vaivalta säästyy ainakin metsänomistaja.
Yhdistys ei siis tee puukauppaa, vaan avustaa siinä.

Oikeastaan en puhuisi vastakkaisasettelusta vaan erilaisista paikallisista olosuhteista. Suoessai on pituussuunassa monta eri kasvuvyöhykettä. Tehtaat ja sahat sijoittuvat niinkuin sijoittuvat, yleensä logistisille reiteille. Metsä kasvaa etelästä pohjoiseen eri tavalla ja eri tuotteita.

Esim. täällä Kainuussa ei fanerikoivuista puhuta, eipä juuri tuppeen sahatullekaan ole markkinoita.
Koivu soveltuu silti mainiosti vaikkapa poltettavaksi 🙂
Ensiharvennukselta saattaa parhaan saada myös energiapuuna koska sellutehtaat ovat kaukana.

Eivätkö MHY:t toimi nytkin juuri kuin Jovain kirjoitti. Eihän siinä ole mitään uutta. Esimerkiksi sahat hankkivat paljon puuta juuri valtakirjakauppojenpohjalta.

Meidän yhteismetsällä on mönkijä, pari raivaussahaa ja moottorisaha. Myydään vuosittain muutama tuhat m3 puuta. Ei onnistu omakohtainen puuhastelu. Eikä taatusti kannattaisi vaikka kuinka koneellistettaisiin. Mitä hyötyä meille olisi antaa puut myytäviksi MHY:n kautta? En kyllä ymmärrä. Vain lisää kuluja. Eikä sekään, että ruvettaisiin hakkauttamaan puut jollakin yrittäjällä. Kalliimmat taksat ja markkinointiongelmat. Ei taatusti olisi järjen hiventäkään.

Toisin on pienillä yksittäisillä tiloilla, jotka myyvät harvoin. Saavat tarvittavan asiantuntemuksen kohtuu kustannuksin. yhdistyksistä. Jotkut taas hankkivat palvelut metsäyhtiöiden sopimuskumppaneina ja saavat sitä kautta asiat hoidettua yhden luukun periaatteella ja varmuuden siitä, että saavat aina puunsa kaupaksi. Jotain maksavat homman helppoudesta, mutta eihän tässä maailmassa muu ole ilmaista kuin se juusto hiirenloukussa. Sitten on meitä, jotka hoitavat metsäasiansa itsenäisesti käyttäen apuna niin yhdistyksiä, yhtiöitä kuin yksityisiä palveluntarjoajia. Monenlaiset toimijat pitävät yllä tehokkuutta ja kilpailua. Se on kaikkien etu.

Jovain ja kumppanit tuntuvat kaipaavan jotain myyntikartellia. Jokainen järki-ihminen tietää, ettei mikään yritys jättäisi tärkeimmän raaka-aineen hankintaa alttiiksi minkäänlaisille kiristystoimille.

Metsänomistajat kilpailuttavat päätehakkuuleimikoitaan uskossa tai ainakin siinä toivossa, että he saisivat selville sen kuka parhaan hinnan leimikosta maksaa. Totuus on kuitenkin se, että jokainen ostaja saa leimikosta erilaisen puumäärän erilaisia puutavaralajeja, joista leimikosta saatava hinta muodostuu. Kilpailutus ei anna vastausta siihen, keneltä myyjä parhaan hinnan saisi leimikostaan.

Asetelma on tietysti hyvin omituinen ja herkullinen ostajan näkökulmasta. Se on myös johtanut esim. sopimusasiakkuuksiin, jotka nekin ovat kilpailun näkökulmasta mielenkiintoisia.

Veikkaukseni on, että tällainen kaupankäynti harhaanjohtavan kilpailutuksen vuoksi kiellettäisiin, ellei ala olisi ollut elintärkeä. Puun ostajan asema on meillä huomattavasti myyjän asemaa vahvempi. Yksittäinen metsänomistaja ei tietysti asialle mitään mahda. Em. syystä esim. ostajan organisaation henkilökohtainen tunteminen on elintärkeää.

Jos metsästä tulosta syntyy, niin ensin se syntyy teollisuudelle ja vasta sen jälkeen, jos silloinkaan, murusia myös puuntuottajalle.

Tästä syystä puuntuottamiseen perehtymättömän kannatta paljon ennemmin omistaa metsäyhtiön osakkeita kuin metsää, jonka hoitamisen hän joutuu päätöksentekoa myöden ulkoistamaan.