Keskustelut Metsänhoito Metsurin työehtosopimuksen mukainen palkka

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 449)
  • Metsurin työehtosopimuksen mukainen palkka

    Merkitty: 

    Taannoin oli arton kanssa vääntöä metsurien suoritepalkkauksen maksajan vastuusta.

    arto oli vahvasti sitä mieltä, että aina on maksettava urakkalisä, vaikka ”metsuri olisi saamatonkin.

    Näinhän se ei ole AINA. TES sisältää myös vanhan- perinteisen urakkapalkan tapaisen suoritepalkkausmuodon. Se on kirjattu sopimukseen :”SOVITTU SUORITE”- nimikkeellä.

    Siinä on esim hehtaaritaksa raivauksella ja sen voi tehdä ahkerasti tai laiskasti, palkka ei riipu käytetyistä työtunneista tai -päivistä. Se on se, mitä on sovittu!

  • Tolopainen

    Metsäteollisuus ry heitti papruliiton ulos neuvottelupöydästä, osoittaa miten vähän Suomella on enää merkitystä ko. teollisuudelle. Hakkuut on pysäytetty varmuuden vuoksi, eli on aivan sama pysähtyykö tehtaat, puuvarastoja ei ole. Sahoja pysähtyy muutenkin puupulan takia.

    Kumikettu

    Metsä-, kuten muukin teollisuus tulee takaisin, kun olemme vuosien päästä pohjalla ja pienikin raha kelpaa tekijälle. Valitettavasti ja lopulta onneksi. Jos siis maailma kestää pystyssä.

    Silloin ovat tosin maassamme vihmerät ilmastopakolaiset ja kisa työpaikoista kova.

    jees h-valta

    Onhan tämä joskus seinään ajettava. Eihän sitä muuten teollisuuskaan tiedosta mistä ovat luopuneet. Samoin työntekijäpuoli joutuu ajattelemaan arjen uuteen mitoitukseen. Automaattiset lainan lyhennykset ovat myös kohta mennyttä aikaa ja yhteiskuntarauhakin siinä samalla joutuu koetukselle. Koska työläinen on itse ajamansa orjuutuksen uhri. Kun ollaan päästy hyvään duuniin laitetaan velkaviulu soimaan ja pitää näkyä ympäristölle että meillä nyt menee lujaa. Kun ei tällaista äkkipysähdystä ja sen jälkeistä epävarmuutta kestetä tulee eroja ja pankit horjuvat saamattomine korkoineen. Teollisuuden on noista turha varrota nöyriä työntekijöitä vaan niistä tulee kadulla mieltään osoittavia rakkareita ja kännikaloja.  Yhteiskunnalle lisää taakkaa jo ennestään lähes mahdottoman päälle.

    Tolopainen

    Paperiliitto ei voi olla neuvotteluosapuoli, kun sopimukset tehdään yritystasolla. Jokainen yhtiö päättää itse omista sopimuksistaan. Tietenkin liittohin kuulumattomille maksetaan parhaimmat palkat, eivät asiantuntijatöissä olevat ala millekään liitolle maksamaan mitään.

    Metsäteollisuuden vastaus Marinin kritiikkiin saatiin. Saattaa muutamia tehtaita kin vielä tulla aika nopeasti lopetuslistalle. Nalle on nyt hyvin vihainen.

    Tulee aika mielenkiintoisia näkymiä, kun esim. palkallinen vanhempainvapaa ei ole lakisääteisesti palkallinen, vaan sovittu tes, sopimuksessa miten näitä sovitaan paikallisesti. Luultavasti ei mitenkään, vaan menee kelan päivärahan kautta.

    Visakallo Visakallo

    Reba: ”Eiköhän suurimmat sopeutumiset kosketa syrjäseutuja ja kuntia sekä pieniä kaupunkeja, väki muuttaa vielä enemmän suuriin kaupunkeihin. Kiinteistöjen arvot romahtaa, tulee lopultakin kuntien yhdistymisiä jne. Positiivistä tarinassa on että kepu kuihtuu ja nahistuu entisestään….”

    Haba-revalle voin kertoa, että omalla paikkakunnallani eletään nyt aivan toisenlaisissa tunnelmissa, ja samaa on kuulunut muiltakin maaseutupaikkakunnilta. Olen tämän vuoden puolella rajanaapurina puoltanut jo yhteensä kuutta naapurien rakennushanketta täällä taajamassa sekä kotikylällä. Paikalliset kiinteistönvälittäjät kertovat, että jopa vuosia myynnissä olleet talot ja asunnot on nyt myyty, ja kysyntä vain lisääntyy. Nurmijärvi-ilmiö tuntuu nyt vallanneen koko maan. Vastaavaa on Suomessa koettu viimeksi sodanjälkeisinä asutusvuosina. Moni on kertonut, että työnantajan kanssa on jo sovittu etätyön jatkumisesta korona-ajan jälkeenkin ja ne vaikutukset näkyvät nyt.

    Visakallo Visakallo

    Onhan tämä kieltämättä  historiallista aikaa, kun vihreät ministerit ovat toteuttaneet lähes kaikki perussuomalaisten haaveet. Lisäksi kansalaiset on vihervasemmiston kauhuksi muuttamassa suurista kaupungeista maaseudun suuntaan ja julkiset kulkuvälineet korvautuvat yksityisautoilla. Seuraavaksi vasemmistoliittolainen opetusministeri joutuu viimeaikaisten tapapahtumien johdota palauttamaan opettajille ja kouluille sen kurinpitovallan, mikä niiltä aikoinaan vietiin. Vasemmistolaisen hallituksen aikana toteutuu nyt se työelämän uudistus, josta Kokoomus uskalsi pitkään vain haaveilla. Myös Keskusta saa nyt lähes kaiken sen, mikä sille on ollut tärkeää.

    mehtäukko

    Iso vahinkohan maalle ja seutukunnille on kerennyt tapahtua, mutta onneksi ihmiset alkavat tajuta: ei se määrä vaan elämisen laatu.

    Palstalla hoippunut ”virkamieskin” joutuu nieleskelemään kokkareita!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Meillä yksittäisellä puolueella ei ole kovin paljon valtaa; yhteiskunta kehittyy huolimatta hallitusten vaihtumisesta. Myöskään meillä puolueiden linjat eivät poikkea hirveän paljon toisistaan, jos jätetään äärilaidat pois (vasemmistoliitto ja perussuomalaiset). Kukapa haluaisi kahtia jakautumista kuten USA:ssa?

    jees h-valta

    En pidä noista kumpaakaan äärilaitana, en vasemmistoliittoa enkä parussuomalaisia. Aika outo tulkinta. Suomessa ei ole merkittävää äärilaitaa eli ei äärioikeistoa eikä äärivasemmistoa. Voidaan myös kysyä miten jenkit ovat muka vain kahtia jakautuneet. Oletan sielläkin olevan erittäin paljon liberaalia keskusta-ajattelua. Ne vain tuppaa jäämään aina nk. äänettömiksi kun media repii otsikot vain ääriajattelusta. Onhan tuo pressanvaalitkin vain medialle kultainen kädenpuristus. Kansahan suorastaan saattaa oksentaa moiselle sekoilulle.

    Tolopainen

    Onhan siinä tietenkin mieletön ristiriita, että kannattamattomana lopetettavan paperitehtaan koko henkilöstölle maksetaan Suomen korkeinta palkkaa siivoojasta yrityksen johtoon saakka. Mitään kustannusten pienentämistä ei ole edes yritetty palkkakuluissa. Eihän tehtaan huonosta taloustilanteesta saa edes kertoa henkilöstölle, kun kyseessä on pörssiyhtiö. Metsäteollisuuden pitäisi lähteä myös pörssistä, sehän on yhtiöille aivan liian kallis paikka. Turhiin osinkoihin menee miljardeja.

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 449)