Keskustelut Metsänhoito Metsän uudistamisen kustannukset

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 262)
  • Metsän uudistamisen kustannukset

    Olen vanhoilla päivillä ajautunut ns sellaiseen tilaan että voi sanoa olevansa metsänomistaja,  jonka puuston ikä vaihtelee siellä 50 ja sadan vuoden välillä.  Kun on seurannut metsien uudistamista, kysellyt ja lukenut yms niin tuntuu järjettömän kalliilta ja epävarmalta että tekisi päätehakkuita ja uhraisi metsän uudistamiseen 1500 jopa 2000 euroa per hehtaari. Miten se voi olla kannattavaa, siksi tilasin metsälehden ja aloin seurata  lehteä ja uutisia…  ja ihmeteltävää riittää edelleen.

  • Kuusiuskova

    Olis ku jk, lyhyt ilo, pitkä suru.

    Maamies Maamies

    Metsänomistajat ovat aikanaan perustaneet oman osuuskunnan hoitamaan jäsentensä puiden markkinointia ja kontrolloimaan teollisuuden puusta maksamaa hintaa. Kuinka Metsäliitto on onnistunut alkuperäisessä tehtävässään onkin jo laajempi ja monitahoisempi kysymys. Sitä voi jokainen pohtia tykönään.
    Edellä mainittua Kirkniemen haapajuttua hehkutettiin noin 25v sitten, kaupattiin hybridihaavan taimia n. euron hintaan istutettuna. Ne alkaa olla nyt uudistusiässä. Onko porukalla tietoa hybridin kasvutuloksista, onnistumista ja edelleen kantavuudesta  vs normaaliin kuusen kasvatukseen.

    Makarov

    Jessehän niitä on kasvatellu mutta ollut hiljaiseloa nyt viime aikoina

    Kuusiuskova

    Itse istutin niitä vähän ensin 2008, ja vähän lisää 2016 rauduskoivikon sekaan. 2008 istutetut harvensin 2022, oli jo vähän myöhässä. Nyt rklpm 23cm ja pituus 18m. Niitä on vaan niin vähän et taitavat jäädä säästöpuiksi. Saakohan taimia vielä mihin hintaan? Mitä muuten Jeessille kuuluu, ei oo näkynyt palstalla pitkään aikaan.

    Itämaan ihme Itämaan ihme

    Ei taida saada taimiakaan enää mistään, poislukien nämä yksittäiskappaleet, joiden hinta pyörii 20-30€/kpl.

     

    Tomperi Tomperi

    Jännä miten propaganda Suomalaisiin uppoaa ettei edes kyseenalaista sitä että viidenkymmenen vuoden välein keinotekoinen metsän uudistus on paras menetelmä.  Ajatelkaa kun parhaat tuottoluvut ovat vasta sen iän jälkeen tulossa niin kuusikoissa kuin männiköissä, kasvuprosentit vuositasolla 6 ..  8 prosenttia ja vähintään kasvusta tukkipuuta …80 prosenttia

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Entä jos hyvin hoidettu metsä lipsahtaa ylijäreäksi kiertoaikaa jatkettaessa? Tomperin kysymys on kyllä hyvä: ei noin hyvin kasvavaa vielä kannata hakata, ellei ole kova rahan tarve ja siltikin voi kannattaa ennemmin mennä pankkiin.

    Hybridihaavan uudistaminen voi periaatteessa onnistua pistokkaista. Onko kenellä kokemuksia?

    140ärrä

    140ärrä, niimpä. Miten UPM tehnee kun lopettaa tehtaan ja investoi jonnekkin muualle toiseen tehtaaseen?

    Siinä on mukana osakekurssin säätämistä ja muuta, joka ei kuulu metsänomistajien keinovalikoimaan.

    Tomperi Tomperi

    Eräs metsäasiantuntija sanoi muutama vuosi sitten tulleen ohjeen että ikä on mikä ratkaisee uudistamisajankohdan eikä mikään muu.

    Kartalta katsotaan ja ei siinä tutkita maalajia uudistamisen menetelmään vaikuttavia tekijöitä kasvusta puhumattakaan ja muokkaa ja tekkee mitä tekkee pääasia että on mullin mallin paitsi että kääntömätästystä ei tee, en tiedä mikä organisaatio tekee jonlin verran on sellaista että otetaan maata kauhaan ja lyödään se syntyneeseen monttuu toisin päin takasin kja kääntyyhän siinä maa vaan ei se ole kääntömtästystä ja sitten se että ojituds kuoppa mätäsrtys näyttää olevan arsin yleinen tapa…  Mutta tämä on tosi ”Nämä on näitä noviisien höpötyksiä. Ammattimies ei sotkeudu lillukan varsiin.” Niin pitää toimia eikä siin’ä kummosta asiantuntevuutta vaadita.

     

    Tomperi Tomperi

    Kuinka moni arvioi mittauksin kasvuprosentin ja tukkipuu kasvuprosentin ennen metsän uudistamista?  Onko se rutiinia vai ??

    Entä maanmuokkauksen tarpeen?

    Entä kun on pakkasta ja lunta ja pitää uudistamis suunnitelma laatia?

    Ai niin ihan unohdin ei ole muuta kuin yksi menetelmä olemassa muuten kompastuu lillulukan varsiin vaikka sillä tarkoitettaneen todellisuudessa lillukan rönsyjä…

    Miten muuten sellainen hiekkakangas joka on juuri ja juuri niin rehevä ettei ole jäkälikön peitossa jossa ei ole juuri mitään rehevyyden merkkejä hyvin ohut kuntta joka hellästi potkasten menee rikki… kääntömätästetään— ei edes kiviä nouse pintaan.??

     

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 262)