Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 3,171 - 3,180 (kaikkiaan 6,450)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Tolopainen

    Toistaiseksi metsätaloudessa vain kaadettu ja myyty puu tuottaa rahaa. Kasvatustavalla valitaan tuotto, johon on mahdollista päästä. Tai tietenkin metsän sijainti merkitsee, jo onko toiminta yleensä kannattavaa. Jos metsä on Jyväskylän pohjoispuolella, rahamarkkinoilta saa huomattavasti paremman tuoton pääomalle ja pienemmällä riskillä.

    Tuossa näytti erään metsänomistajan  taimikon laidalla olleen 10t lannotteita, jos levittää ne taimikkoon, tuotto on reippaasti miinusmerkkinen, mutta vuosikasvaimet on tietenkin pidempiä kuin naapurilla ja joillekin riittää sekin tuotoksi.

    Taloudellisesti huonosti tuottavaa vaihtoehtoa markkinoidaan aivan muista kuin taloudellisista syistä käyttämällä vääriä argumentteja. Se on tietenkin aina talouskeskustelun ongelma, koska kyseessä ei ole oikea tiede, joka perustuisi muuttumattomiin luonnonlakeihin. Huonompaa keskustelun tasoa edustaa vetoaminen vaikka 2000v vanhoihin kirjoituksiin.

    Per Ä Reikäs

    mehänpoika

    En ymmärtänyt mahdollista vitsiä! Oliko päiväkotilapsella ärrävika?

    Visakallo Visakallo

    Olikohan tuolla tytöllä vähän sama juttu kuin aikoinaan pikku-Kallella. Kallen äiti oli ollut viikon reissussa, ja kun tämä tuli kotiin, Kalle sanoi heti eteisessä äidille, että sillä aikaa kun olit poissa, isällä oli täällä ihan hilveästi huolia. Illalla isä antoi Kallelle kahdenkesken viisikymppisen ja sanoi, ettei sitä ärrää tarvitsekaan vielä opelella sanomaan!

    Puuki

    ” Isällä oli ällävika ja äitillä ässsävika mutta minusta tuli sssuhtkohtnolmaali.”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    ”Pitemmällä aikajaksolla mahdolliset alkuaikojen hiilihäviöt maasta siis kompensoituvat muokkauksen aikaansaamalla puuston hiilivaraston kasvulla.” Kangasmaiden maaperän hiilinielun vahvistaminen. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2021 s. 59.

    Maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteet: Arvio päästövähennysmahdollisuuksista

    http://jukuri.luke.fi/handle/10024/547083

    Haba Haba

    Joka asialle on olemassa sitä tukeva tutkimus, tosin näyttää hiilinielu ja hiilivarasto olevan sekaisin.

    Puuki

     tosin näyttää hiilinielu ja hiilivarasto olevan sekaisin.

    Jaa. En huomannut tuota tekstissä.  Keropa miten ne on sekaisin sinun mielestä ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yks ekonomisti määritteli niin että hiilinielu on hiilivaraston derivaatta.

    Haba Haba

    Puhutaan siitä mikä on ennalta päätettyä lopputulosta tukeva.

    esim. eräs voimakkaasti vastakkainasetteluun pohjautuva vaihtoehto meedio kertoo että turvesuo kannattaa nostaa tyhjäksi, sen jälkeen se muuttuu hiilinieluksi.

    siinä sitten unohtuu että se on jo hiilinielu sekä moni tuhatvuotinen hiilivarasto.

Esillä 10 vastausta, 3,171 - 3,180 (kaikkiaan 6,450)