Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 3,781 - 3,790 (kaikkiaan 6,489)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Tolopainen

    Kauppalehtikin oli huolestunut hakkuiden määrästä ja EU:n ilmastotavoitteista. Ei heitä yhtään huoleta Saksan valtava maakaasun ja öljyn käyttö. Suomalaisen metsänomistajan kimpussa häärää iso joukko hyvin palkattuja tyhjäntoimittajia. Ei täällä ratkaista ilmasto-ongelmaa, kyllä isompien maiden on syytä näyttää esimerkkiä fossiilisten polttoaineiden ja kulutuksen  vähentämisessä.

    Visakallo Visakallo

    Alkaa näyttää siltä, ettei Helenin aikataulut pidä, eli kivihiilen poltto tulee Helsingissä jatkumaan vielä vuosia. Senkin takia ovat nyt niin suomalaisten metsänomistajien kimpussa. Helenin suunnitelmat ovat kyllä ihan toimivia, vain käytäntö enää puuttuu.  Jää nähtäväksi, kummat häviävät ensin, hiilikasat vaiko Vanhankaupungin kosken padot.

    Tolopainen

    Sähkön hinnan pitäisi laskea, kun sitä on perusteltu venäläisen maakaasun korkealla hinnalla. Kun kaasua ei sieltä enää tule, mitään syytä korkealle sähkön hinnalle ei enää ole.

    oksapuu

    IL:n jutun mukaan LNG.n tuontia venäjältä kuitenkin jatketaan ja sehän on kalliimpaa se…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei meidän pörssisähkön korkea hinta ilmeisesti pääasiassa johdu kotimarkkinan tilanteesta vaan sähkön viennistä Keski-Eurooppaan, jossa kärsitään energiapulasta Venäjän tuonnin vähenemisen ja ydinvoiman vastaisuuden takia. Jos olen ymmärtänyt mitään sähkömarkkinoista.

    Visakallo Visakallo

    Se on vähän samamantapaista kuin tuo bensan hintakin, joka on nyt euron kalliimpaa kuin silloin, kun raakaöljy oli jopa viisikymppiä kalliimpaa kuin nyt.

    Tolopainen

    Toisaalta pörssisähkön osuus kokonais sähkömarkkinasta on hyvin pieni. Teollisuuden vanhoissa hintasopimuksissa sähkö edelleen maksaa 30€/MWh ja meikäläisellä hinta on 39€/MWh, lisäksi verot ja siirtohinta. Teollisuudella ei siirtomaksuja ole. Eli ovat sähkömarkkinoiden vapaamatkustajia.

    Puuki

    Parin kk:n ajan sähkön hinta oli nyt n.  – 0,01 €/kWh + siirtohinta veroineen 0,067 €. Yhteensä o,o57 €/kWh.

    Itse asiaan; hiilen kertyminen kasveihin ja hapen syntyminen ilmaan kiihtyy näin keväällä metsissä.   Alpeilla kuulemma metsän ja muun vihreän raja on siirtynyt huomattavasti ylöspäin. Ja seurauksena on kasvihuonevaikutuksen lisääntyminen koska vähentää auringon valon heijastumista takaisin päin.  Mutta ei kerrottu (uutisissa) että kasvun lisääntyminen lisää CO2:n sitoutumista samalla.      Kuitenkin kun tehdään Suomessa esim. aukko metsään , ja talvella se lisää lämpösäteilyä avaruuteen, ei kerrota kasvihuonevaikutuksen muuttuvan siitä hyvään suuntaan.     Taimikkojen kasvihuonekaasuvaikutuksesta kerrottaessa  ei kerrota miten paljon sitoutuu CO2:a muuhun kasvuun kuin kasvatettavien taimien kasvuun. (Yl. kerrotaan vain että vähintään 20 v. kestää palautuminen hiilipäästölähteestä sidonnan puolelle).

    Visakallo Visakallo

    Näin meitä edustetaan maailmalla:

    Kotimaan politiikan ulkopuolelta mepit Ville Niinistö (vihr), Silvia Modig (vas) ja Sirpa Pietikäinen (kok) lähettivät yhteistiedotteen, jossa julistivat, että metsähakkuut ovat syöneet Suomen hiilinielut ja se uhkaa koko Euroopan ilmastotavoitteita.

    Iltalehti

    Puuki

    Koska ed.mainitut mepit ei ole ottaneet asioista kunnolla selvää ennen kotimaiselle elinkeinoelämälle (ja samalla tavan veronmaksajille) haitallisten lausumiensa antamista, niin joutaisivat mennä uudelleen koulutukseen, edes perusasioiden opetteluun , ennen aivopierujen julkaisua. Eikö nuo saane ihan palkkaakin, eikä ihan vähän, joka kustannetaan yhteisestä potista.

Esillä 10 vastausta, 3,781 - 3,790 (kaikkiaan 6,489)