Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 591 - 600 (kaikkiaan 6,475)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • sitolkka

    Ihmislajin kehityksen kannalta epidemioiden hoitamatta jättäminen olisi kaukonäköistä. Luonnon valintaa, mikä on jokaisen lajin selviämisen perusedellytys, ei nyt pääse tapahtumaan ja ihmislaji heikkenee. Tämä tuhoaa lopulta ihmisen kokonaan.

    harrastelija harrastelija

    AJ: ” Varmasti osa kehitysavusta menee hukkaan, mutta onko sille vaihtoehtoja? Pakolaisvirta Eurooppaan ei tule loppumaan ennen kuin asiat korjaantuvat lähtömaissa. Talouskasvu Afrikassa on jo nousussa ja siitä tulee pian uusi Aasia.”

    Joitakin vuosia sitten kävimme Keniassa, koska se tuntui Afrikan maista kehittyneimmältä, eikä siellä ollut kovin paljon rettelöitä – mitö nyt presidentin vaalien aikaan joku tuhat ihmistä kuoli! Katsoitko ”haluatko miljonääriksi” ohjelmassa, missä eräs asiakas oli aikoinaan Keniassa asunut perheensä kanssa ja kertoi, kuinka Tansaniaan olivat saaneet avustettuiksi toimivan kanalan! Hänen mukaansa se oli ainoa projekti, mikä Afrikkaan oli onnistunut.

    Pitkän tähtäimen ajattelu taitaa olla hakusessa maassa, jossa sato on periaatteessa aina valmis!

    Puuki

    Rahan syytäminen kehitysmaihin  ilman kunnollista kontrollia on se huonoin juttu niissä projekteissa.   Kansainvaellukset jatkuu ja lisääntyy entisestään, jos tilanne ei muutu rauhattomimmilla alueilla. Ilmastonmuutosvaikutus taitaa olla useimmiten tekosyy niille.  Sotiminen ja muut valtataistelut suurimpina syinä.  Pakolaisia pitäisi avustaa pahimman yli pääasiassa niillä lähialueilla eikä aiheuttaa lisäongelmia lisäämällä ihmissalakuljetuksia yms. hyväksikäyttöä .  Vieraan kulttuurin porukka pärjäisi paremmin lähellä omaa kulttuuria olevilla alueilla kuin kaukana aivan erilaisissa paikoissa.   Miksiköhän esim.  rikkaat arabimaat ei avusta ollenkaan lähinaapureitaan ?

    Tolopainen

    Täällä vielä kuvitellaan, että tarvitsemme ulkomaista työvoimaa ja lisää väestöä. Sehän ei pidä alkuunkaan paikkaansa, lähes kaikki työt voidaan automatisoida. Joskus 90- luvulla ennustettiin, että kun suuret ikäluokat eläköityvät meillä olisi satojen tuhansien työvoimavaje ja mieten kävi työpaikat vähenivät ja satoja tuhansia jäi ilman työtä 90-luvun laman seurauksena, kun meillä jäykkä ay-liike ei osaa mukautua uusiin muutoksiin tilanteen korjaaminen kesti lähes kymmenen vuotta.

    Talouslama tulee kuitenkin taas ja hävittää satoja tuhansia työpaikkoja. Pelkästään kaupanalalta voi kadota 100000 työpaikkaa, kun toiminnot automatisoidaan. Nykyisin on täysin automatisoituja varastoja, joissa voi korkeutta olla 50m ja ne ovat niin täynnä hyllyjä, että siellä on vaikea kävellä, robotit hakevat ja vievät  tavarat, eikä tiloja tarvitse edes valaista. Teknologian uudet sovellutukset tulevat vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä kehityksen myötä, emme voi siirtyä toiseen todellisuuteen sormia napsauttamalla.                                                                  Pari uutta ydinvoimalaa alkaa tuottaa kolmanneksen Suomen sähkästä päästöttömästi, jolloin kesäisin lähes 70% Suomen sähköstä tulee ydinvoimasta ja loput tuuli ja vesivoimalla sekä aurinkopaneleilla. Pitäisikö vielä tehdä jotain enemmän.

     

    Metsuri motokuski

    Tämän päivän paikallislehdessä oli ansiokas kirjoitus metsien hiilinieluista ja niiden lisäämisestä. Kirjoituksessa oli muutaman alan tutkijan kirjoitus ja ensimäinen oli soiden entistäminen tukkimallaa ojia. Tämä lähinnä itä , keski ja pohjois suomessa. Toinen oli metsähallitusten metsien kasvatuksen muuttaminen enemmän hiilennielu suuntaan. Enää mh:n metsiä ei kasvatettaisi talous edellä vaan niistä tehtäisiin hiilinieluvarastoja. Tosin lievät hakkuut sallittaisiin. Tämän muutoksen voisi jo tehdä seuraava hallitus. Minusta ihan kannatettava ajatus.

    Puuki

    En jättäisi kuitenkaan tauteja ja nälänhätiä hoitamatta Afrikassa, kuten Pentti Linkola. Katastrofiapu pitää toimittaa ja sen lisäksi pitkäaikaiseen ongelmatiikkaan vaikuttavaa apua: maatalous, vesi, jätehuolto, koulutus, terveydenhoito, tietoliikenne, yritystoiminta, hallinto, demokratia, ihmisoikeudet jne. 

    Olen samaa mieltä. Jos tuijotetaan vain omaan napaan (kuten helposti jokaiselle meistä käy), niin oma tilannekin  huononee tod. näk. jossain vaiheessa sen takia.  Kunhan menisi oikeaan osoitteeseen se apu.

     

    sitolkka

    Eipä ole tainnu suurin osa avusta mennä oikeaan osoitteeseen. Ainoa apu mitä Afrikkaan kannattaa toimittaa on ehkäisyvälineet.

    uudehko metsänomistaja

    Viimeisten viestien filosofisten ajatusten täydentäminen johtaa vaikeisiin ajatuksiin. Nykyisellään ihmisten lukumäärä tulee kasvamaan rajattomasti. Millään hiilinieluun kohdistuvilla rajoituksilla ei kyetä ratkaisemaan maapallon ilmakehän lämpenemistä. Ainoa suora ratkaisu on ihmiskunnan lukumäärän palauttaminen aiempiin lukemiin.

    Parhaiten ja luonnollisimmin tuon lukumäärän kasvun rajoittaminen tapahtuisi luonnon omilla keinoilla. Lääketiede tulee palauttaa sata vuotta sitten vallinneisiin menetelmiin, paitsi syntyvyyden sääntelyn osalta. Kaikki keinotekoiset elämistä jatkavat toimet pitää kieltää. Annetaan luonnon poistaa heikoimmat yksilöt ihmiskunnasta siinä iässä minkä luonto katsoo otolliseksi.

    Hieman synkkä tulevaisuuden kuva, mutta nykyisellään mikään toimenpide ei ole riittävä dioksiidin vähentämiseen ilmakehästä ihmiskunnan kasvaessa rajattomasti.

     

    metsänkasvattaja

    kehitysmaiden  väestönkasvu on  suuri  ongelma  joka  aiheuttaa  taas  uusia ongelmia  monelle  taholle  lisäksi   näissä  maissa   köyhyys   lisääntyy  ja  rikkaat  rikastuu  ja  tuskin tätä  onkelmaa  pystyy   kehittyneimmät maat pelastamaan   EI  EDES   SUOMI  kovasti  viime päivinä  ovat  tuoneet  esille  ilmasto  asiaa  ehkä  yrittäen  luoda  siitä  vaaliteemaa  peittäen  samalla  tärkeimmät  asiat   mielestäni  suomi  tekee  ja  on  tehnyt   ihan  riittävästi  ilmaston suojelemiseksi  olisiko  nyt  isompien maiden  vuoro  ?

    jees h-valta

    En olisi aivan noin synkkä. Kyllä ihmisiä myös tuhoutuu siellä ensin liikaa lämpiävässä maailmankolkassa. Äijäthän sieltä vain pakenee ja naiset ja lapset jätetään oman onnensa nojaan. Joten kyllä vähenee. Mutta ne äijätkään ei tartte kuin hel…isti töitä niin ei kerkeä sitä suvunjatkamispuuhaa sitten täällä pohjoisemmassakaan aivan alvariinsa harrastaa. Ja siitä yleensä seuraa pakitus takaisinpäin. Eihän ne tänne töitä hakemaan tule vaan helppoa elämää.

Esillä 10 vastausta, 591 - 600 (kaikkiaan 6,475)