Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 8,551 - 8,560 (kaikkiaan 8,561)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Nostokoukku

    Onkohan foorumin tiedemiehillä edes samanlaiset puntarit joilla hiilipäästöjä punnitsevat. Ehkä mielipide-erot johtuvatkin siitä, että puntarit ovat erilaiset ja siksi tulokset heittelevät.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kysyin tätä tänään metsäretkeilyllä entiseltä opettajaltani yliopistoajoilta. Hänen mielestään meidän on tehtävä asioita, jotta voimme vaatia muilta asioita. Ei lämmennyt ajatukselleni lykätä hiilineutraaliustavoite (siis päästöjen kuittaus metsänielujen avulla) tuonnemmaksi.

    Tämä ketju koskee talousmetsien hiilinieluja ja metaani ei kuulu tähän, koska metaania tulee talousmetsistä hyvin vähän. On vaikea keskustella metsien hoidosta kun metaani tunkee väliin.

     

    Kurki Kurki

    Lähetin Annamari Laurenille tämän Hiilinielu kekustelun ja pyysin selvitystä, miten metaani pitäisi ymmärtää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Paavo Ojanen saattaisi myös ymmärtää. Olisin kysynyt jo, mutta hän ei ollut tänään retkellä. Voin kysyä Paavolta postitse.

    aSanta

    ”Kerrotko mitä lukuja tuossa on? Mikä on 172196 luku ja mistä?”

    Metaanin vuosipäästö on 172 196 tn (kokonaispäästö 2020) (https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tilma/statfin_tilma_pxt_11ig.px/)

    (12+2*16)= CO2:n moolimassa

    (12+4*1) = CH4:n moolimassa

    CO2:ta syntyy siis 2,75 kertainen massamäärä CH4:n hajotessa.

    aSanta

    Onkohan foorumin tiedemiehillä edes samanlaiset puntarit”,

    puskastahuutelijoita riittää – antaa palaa relevanteilla argumenteilla myös!

    aSanta

    Tämä ketju koskee talousmetsien hiilinieluja ja metaani ei kuulu tähän, koska metaania tulee talousmetsistä hyvin vähän. On vaikea keskustella metsien hoidosta kun metaani tunkee väliin.

    Tuo on totta, mutta kun metsätalous kuuluun nk. maankäyttösektoriin, jonka metaanipäästöt ovat yli puolet kokonaispäästöistä, on metaania vaikea sulkea pois LULUCF-keskustelusta!

    Vaikka metsien metaanipäästöt ovat marginaaliset, on kokonaispäästöjen todellisten lähteiden paljastamiseksi metaani syytä huomioida, jotta päästöjen vähentämispaineet priorisoituvat oikein ja tehokkaasti – siis sinne, missä ne vaikuttavat eikä sinne (metsään), missä vastustuskyky on heikoin eli minne ne on poliittisesti helpoin ohjata.

    Kurki Kurki

    (12+2*16)= CO2:n moolimassa

    (12+4*1) = CH4:n moolimassa

    CO2:ta syntyy siis 2,75 kertainen massamäärä CH4:n hajotessa.

    CH4 hajoaa CH4+ 2 O2 → CO2 + 2 H2O

    Ok.

    Tuon kokonaismetaanipäästön 0,176 Mtn hajotessa syntyy 2,75*0,176=+0,48 Mtn hiilidioksidia, joka on CO2-päästö.

    Aika vähän.

    Metaanipäästö 172 196 tn vastaa  hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta 90*0,172=+15,5 Mtn-ekv. Tämä päästö +15,5 Mtn-ekv ei lämmitä ilmastoa yhtään, sillä vastaavasti varastosta hajoaa sama määrä metaania. Ainoastaan tämä  hajoavasta metaanista tullut CO2-päästö lämmittää lisää.

    Metaanivarasto on lämmittänyt ilmastoa aikoinaan 20 vuoden ajan kumuloituessaan, mutta enää ei lämmitä ilmastoa lisää.

    Näin ymmärtäisin metaanin.

    Kyllä metaanista keskustelu kuuluu hiilinieluun.

     

     

    Nostokoukku

    Mistä nämä relevantit argumentit ovat kotoisin? Oikeat tutkijatkaan eivät ole päässeet yksimielisyyteen asiasta. Pelkkää tuuleen huutelua.

    aSanta

    Aika vähän.

    Mutta kun tuon vakiopäästön myötä kokonaismäärä kumuloituu kunnes saavutetaan tasapaino ja tuo tasapainoarvo on hakusessa. Häkkisen kaavalla laskin tuolle 0,172 Mtn CH4:lle n. 4,3 kertauman 7 vuodessa exelissä laskien. Tasapainotila saavutettiin n. 12 vuodessa ollen n. 4,4-kertainen. Tuo pitäisi laskea jollain Pythonin matematiikkamodulilla tai vastaavalla, exelissä se on työlästä, etenkin jos arvoja ja parametreja muutetaan.  Jos metraanin CO2ekv-kerroin on 28, voidaan lämpövaikutus laskea n. 120 (4,4*28) kertoimella, jolloin metaanin kokonais-CO2ekv olisi 21.2 Mtn +0,48 Mtn (CH4 haj.) = 21,68 Mtn CO2ekv/v.

Esillä 10 vastausta, 8,551 - 8,560 (kaikkiaan 8,561)