Mihin suuntaan metsäpolitiikkaamme pitäisi viedä?

(Kommentti lukijalle. joka on surullinen kun metsäala ei huomioi ekologista kestävyyttä ja harmittelee keskustelujen – varsin laimeita verrattuna Metsälehteen! – vastakkainasetteluja. Hänen mielestään kaikki vanhat luonnonmetsät tulisi suojella Etelä-Suomessa valtion varoin, jos olen oikein ymmärtänyt.)

Sirkka-Liisa Peltonen. Jos valtio päättää suojella löysemmin (sinänsä biologisesti perustelluin) kriteerein suuremmat pinta-alat boreaalista luonnonmetsää, suojeluun pitää löytyä myös rahat. Joko yksityistä tai verorahaa. Metsähallituksen maiden osalta suoria kustannuksia ei tule, joten niistä kannattaisi aloittaa.

Sattuneesta syystä veroraha on kiven alla, joten palloa on pakko heittää muiden rahoittajien suuntaan. Kuka tahansa huolestunut kansalainen voi rahoittaa suojelua pienellä summalla, tai ostaa oman palasen metsää ja suojella sen.

Ei laiteta monimuotoisuuden ja ilmaston hyväksi tehtävien tekojen kustannuksia metsänomistajien yksin kannettaviksi. Tätähän esimerkiksi kiertoaikojen pidentäminen metsälain muutoksella tarkoittaisi: pitempää sijoitusaikaa uudistus- ja hoitoinvestoinneille ja rajoituksia siihen milloin omasta metsästä voi saada rahaa.

Ei kannata liikaa pelätä vastakkainasettelua. Ennemminkin kannattaa pelätä sitä, jos alalla joku käytännön osaaja tai asiantuntija ei uskalla kertoa ongelmista. Tai sitä että tosiasioita julkisuudessa valikoidaan, ja kuva asioista jää vajaaksi ja vinoksi. Keskustelu tuo esiin vaihtoehtoisia ratkaisuja perusteluineen. Ei demokratiassa ole edes normaalia se, että asioista ollaan täysin samaa mieltä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012211570.html

Tarkoitin vesiohjeilla Tapion metsänhoidon suositusten vesiensuojelun osiota. Hesarissa kun jotkut lukijat luulevat että metsäalalla ei ole tehty mitään haittojen ehkäisemiseksi, joutuu opettamaan perusasioita. Yksi on antanut palautetta, että yllättyi miten hyvät vesiohjeet oli.