Keskustelut Metsänhoito Miltä jatkuva kasvatus näyttää?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 232)
  • Miltä jatkuva kasvatus näyttää?

    Merkitty: 

    Näin kysytään tuolla yhdessä otsakkeessa. Ilmeisesti kansan muisti on lyhyt, tämä on tosin tullut vaalienkin suhteen usein todettua. Juuri kun harsinnalla pilatut metsät on saatu pääosin kasvukuntoon. Niitä löytyy tosin vieläkin omastakin metsästä. No menneen perusteella voi sanoa, että on paikkoja joissa metsä pysyi hyvänä ja kasvoi hyvin, mutta suuressa osassa metsiköistä taas metsä nuutui nuutumistaan vajaatuottoiseksi. Harsituista metsistä ei juuri pitkiä juoksevia puita löydy, vaan lyhyitä tannareita ovat ne suurimmatkin puut. Aukkoista puistomaista metsää. Kanalinnut siellä tosin viihtyvät. Näin männiköissä näytti menevän. Jutussa ollaan tosin suolla ja siellä voi alikasvoksen hyödyntäminen olla usein se paras ratkaisu, mutta onko sekään mitään jatkuvaa kasvatusta. Tuntuu, että nyt ollaan jatkuvasta kasvatuksesta tekemässä yleismenetelmää kaikille kasvupaikoille kun se mielestäni soveltuu vain harvoille paikoille.

  • Kalle Kehveli

    Metsähallituksen keskenkasvuisten metsien avohakkuita on arvosteltu, mutta monesti hakatun metsän siemenen alkuperä on eteläsuomesta ja puun laatua on aivan paskaa. Jalostettu siemen tilalle, ja se on ympäristöteko parhaasta päästä.

    Puuki

    Ne hakattavien metsien puiden siemenet on monesti kerätty ympäristön peltojen -ja tienvarsipuista.

    (Paitsi nykyään lämpenemisen takia n. 50 km siirto ). Jo pitkään on tiedetty että etelästä ei kannata mä-siementä tuoda pohjoiseen . Kuusen siemeniä n. 200 km kasvupaikkaa etelämpää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Siemenviljelysten ja metsikkökeräysten siemenillä on määrätyt käyttöalueensa, joten Metsähallituskaan ei ole voinut laillisesti käyttää etelän siementä. Siemenviljelmä on toki voinut olla etelämpänä jotta siementä saadaan useammin mutta näidenkin alkuperä on pohjoisempana.

    Koska valtapuumme ovat tuulipölytteisiä, taustapölytys sotkee aina hieman genetiikan kuvioita, myös jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa.

    sitolkka

    Kyllä se metsähallitus on hakannut keskenkasvuisena ihan laatumänniköitäkin. Ja mistäpä se muualta tuollaisen puumäärän olisi ottanut kun vanhempia metsiä ei enää ole. Metsähallituksen tulostavoite on ihan kahjo ja siitä kärsivät eniten pohjoisen yksityiset metsänomistajat.

    Jätkäpätkä

    Kyllä metsähallitus pitää huolta metsistään, eilen kävin ajelulla ja oli isot laanit tuhkaa, n. 100 säkkiä 150 000 kiloa ja tyhjiä laanipaikkoja oli vielä monta. Valtavia aukkoja tekivät toistakymmentä vuotta sitten ja on niissä hyvät ja hoidetut taimikot. Järeää metsää on ollut avohakkuut ja puumäärät isoja.

    Reima Ranta

    Visakallon (ihmisluonnon) luonnonvastainen. Vai mitenkähän se pitäisi tässä yhteydessä määritellä?  Puuntuotannon näkökulmasta kyllä, ehkä.

    Satakieli lauloi juuri niin sanoin kuvaamattoman kauniisti tuossa hoitamattomassa merenrantalepikossa. Mitähän mieltä se mahtaa olla tästä luonnonvastaisuudesta?

    Eikö iän karttuminen ole yhtään herkistänyt Visakalloa näissä luonnonvastaisuuksissa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Meidän silmä on voinut kalibroitua näkemään vain alaharvennuksia, ellei ole vieraillut todella vanhassa metsässä, esimerkiksi Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Kävin viime syksynä Daintreen sademetsässä, jonka iäksi väittivät jopa miljoonia vuosia. Kyllä oli monimuotoista ja monen kokoista! Eipähän siellä ole kukaan silloin ollut katsomassa, että oliko juuri tuolla paikalla silloin metsää, mutta jos tutkijoita uskomme, niin nuo rippeet Australiassa ja muualla lähellä päiväntasaajaa ovat maailman vanhimmat metsät.

    Puuki

    Sademetsäthän ne  vasta sitä suojelu tarvitsisikin , kun se ei uudistu kerran hakattu sademetsä koskaan. Ohut humuskerros häipyy rankkasateella ja eroosio kuljettaa maat veden mukana vesistöihin.   Isot alueet /vuosi muuttuu sen takia plantaaseiksi tai viljelymaiksi, jossa kasvatetaan esim. puuvillaa , öljypalmuja tai oopiumia tms.

    Suomessa melko pienet ympyrät , kun kinastellaan kovasti esim. pienialaisten  avohakkuiden kieltämisestä, joissa kuitenkin puusto uudistetaan usein entistä paremmin  kasvavaksi. Lisäksi samaan aikaan  kymmeniätuhansia ha:eita palaa hoitamattomuuden ym  muiden syiden takia muualla havumetsävyöhykkeellä ja ötökät syö loput ylitiheät metsät paljaiksi.

    Hyvä jos jk lisää metsänhoitoa niillä, joille  muunlainen mh ei kelpaa jostain syystä.

    Kalle Kehveli

    Kuulopuheiden mukaan etelästä tuodun siemenen ajatuksena olisi ollut nopeampi kasvu (1950-1960), mutta männyistä tuli lyhyitä ja oksaisia alhaalta asti kuin kuusia.

    puunhalaaja

    Katsokaapa muutteeksi kansalaisen karttapaikasta ilmakuvaa Kuusamosta, löytyy hakusanalla Ranssula. Siinä on tehty Isoniemi nimiseen paikkaan avohakkuu, ei olekaan mikään pienialainen hakkuu tuo. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 232)