Keskustelut Luonto Onko Suomen Ilmastopaneeli oikeasti puolueeton?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 188)
  • Onko Suomen Ilmastopaneeli oikeasti puolueeton?

    Kun on seurannut Suomen Ilmastopaneelin julkaisuja, ei niitä kyllä parhaalla tahdollakaan voi sanoa puolueettomiksi etenkään metsätaloutta kohtaan. Varsinainen metsätalouden edustus ja tietämys näyttää puuttuneen jo alusta alkaen. Kontrolloiko todellisuudessa mikään tai kukaan paneelin toimintaa ja kokoonpanoa?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ilmastopaneeli

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Toinen puoli totta siinä mitä Timppa kirjoitti. Harvaan asutun maaseudun asuttuna pitäminen auttaa, samoin pienempien kaupunkien kehittyminen ja työllisyyskehitys niissä.

    Onneksi tuo paneeli tai hallitus ei (vielä) päätä hakkuista, vaan markkinat. Senkin tiedämme, että jatkuva kasvatus ei onnistu ilman kuluja ja hoitotoimia – muualla kuin keksijänsä päiväunissa.

    Haba Haba

    Jep, väestö elää hyvin aatteen uholla ja työnsankarin diplomilla kuten kepun tulevaisuus selonteko kertoo, tarvitaan vain uskoa.

    Tolopainen

    Niin miksi harvaanasuttu maaseutu olisi jotenkin ekoloogisempaa kuin väestön keskittyminen asutuskeskuksiin. Kaikki suomalaiset sopisivat helposti asumaan Uudellemaalle ja puolet Suomea voisi olla luonnonsuojelualuetta. Silti elintasomme voisi olla tuplasti korkeampi ja hiilineutraalimaa, kukaan ei pysty todistamaan väitettä vääräksi.

    Koko maan pitäminen asuttuna on resurssien tuhlausta.

    Elämne niin ristiriitaisia murrosaikoja, että koskaan ei ole vastaavia koettu. Puoluekenttä repeilee, seuraava hajoava puolue onkin kokoomus eikä persut. On hyvin vaikea toteuttaa mitään uudistuksia, jos puolueilla ei ole enää kannatusta.

    Työmarkkinat ovat täydellisessä murroksessa, kohta puolet töistä tehdään kotoa. Ei tarvita mitään suuria liikenneväyliä, kun mitään työliikennettä ei paljon ole. Mihin niitä sähköautojakaan tarvitaan jos palvelut tuodaan lähelle ja ne on lähellä jo nyt. Kiinasta voi tilata tavaraa suoraan lähimpään pakettiautomaattiin.

    Venäjän zaari tuli nälkävuosina perustaneeksi Suomeen kunnat hoitamaan elintarvikkeiden jakelua,  senjälkeen hallintoa ei ole saatu palautettua järkevän kokoisiksi alueiksi. Suomessa osataan monistaa byrokratiaa ja Kiinassa tehtaita. Meillä on kolemesataa kuntaa, jotka ovat hallinnollisesti täydelliseti toistensa kopioita, ei niin pientä kuntaa, ettei siellä olisi kunnanjohtajaa,  teknistäjohtajaa ja kulttuurisihteeriä ym. roskaa. Kunta tuotaa kuulemma jotain palvelujakin ja ilmaiseksi. Miksi   veroja sitten kerätään. Sairaanhoitokin julkisella puolella melkein ilmaista, no miksi olen eläkkeellä ollessa joutunut maksamaan sairaanhoitomaksua jo yli 20k€, vaikka on niin edullista. Taidamme olla harhaanjohdettuja. Pitäisi päästä liittovaltioon, mutta ei taideta Suimea sinne huolia, pitkä itäraja ilman Natoa on liian suuri turvallisuusriski,

    Visakallo Visakallo

    Minnepäin Uuttamaata Tolopainen olisit muuttamassa, jos toimisit ajatustesi mukaisesti?

    Tolopainen

    Itäisellä Uudellamaalla on tullut asuttua aikoinaan.

    Visakallo Visakallo

    Jos minun olisi muutettava Uudellemaalle, näin järvi-suomalaisena Lohjanjärven seutu, tai merellinen Raaseporin seutu voisivat olla minulle sopivia. Mitään en tosin siellä enää ulkona kasvattaisi, kun kaikki menisi kuitenkin pienten sorkkaeläinten suihin.

    Tolopainen

    Tulihan tuo Lohjanseutukin ajeltua ja kävin katsomassa Vironperän tiluksia. Hienoa seutua. Kävin myös vilkaisemassa Manun Tähtelää, isäntä siellä sahaili pokasahalla klapeja. Isoja tiluksia oli tuolla Inkoonseudullakin, sellaista 400ha viljeltyä, kumpuilevia peltomaisemia.

    Visakallo Visakallo

    Tuohon alkuperäiseen aiheeseen palatakseni haluan selventää, etten missään tapauksessa vastusta tieteellistä tutkimusta, vaan olen sen vankkumaton kannattaja. Juuri tämän takia pidänkin kovin ihmeellisenä, ettei Ilmastopanreeli käytä uusinta käytettävissä olevaa tietoa hyväkseen, vaan julkaisee lausumiaan vanhentuneiden tietojen pohjalta. Joskus tuntuu jopa siltä, että maallistuneessa yhteiskunnassa ilmastoon ja ympäristöön liittyvistä asioista on tullut uusi uskonto, jota kenenkään ei ole sopivaa arvostella. Jos näin teet, leimakirves heilahtaa välittömästi. Olet peruutuspeiliin tuijottava persu, pussihousuissa kulkeva junttilan kepu-isäntä, tai muuten vaan yhteiskunnan rattailta pudonnut vanha horisko. Lapsuudessani ei saanut pappeja ja opettajia arvostella, vaikka he olisivat tehneet ja puhuneet mitä tahansa. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että samantapaiset ajat ovat palanneet. Ainoastaan ylimykset ovat vaihtuneet.

    isaskar keturi

    Kyllä on turha zaaria syyttää kuntajaosta. Takana taitaa olla tämän pakanakansan käännytys jumalaa pelkääväksi lammaslaumaksi, joka uskoo kaiken, mitä jostain päin huudetaan. Kunnat syntyivät seurankuntien pohjalta, jotka taas olivat muodostuneet kirkkojen verotuspiirien mukaan. Kirkko se on verotuksenkin edelläkävijä.

    Voin kertoa, että täällä Uudellamaalla on jo nyt turhan paljon väkeä. Ei sovi suomalaiselle, jonka pitäisi voida käydä pihan kulmassa kusella ja talvella hangessa pyörähtämässä. Kun uutta taloa suunnitellaan parin sadan metrin päähän tyhjälle tontille, niin sitä jo joukolla aletaan vastustamaan. Ja kyllä olisi parempi, jos naapurien perheriidat kuulisi juoruämmiltä eikä livenä.

    Tyhjää alaa olisi metsitettäväksi vaikka kuinka. Helsingin ja Tampereen välilläkin on pari sataa kilometriä moottoritietä, jossa on turhaan 15 metriä leveä aukko keskellä ja saman verran teiden reunoilla yhteensä 300-600 hehtaaria turhaa aukkoa sitoisi keskimäärin sellaiset 50-100 tonnia hiiltä. Monessa maassa metsät kasvaa aivan moottoritien reunaan ja on sielläkin hirvieläimiä.

    Puuki

    Onhan se paljon ekologosemppaa asuttaa ihmisiä sinne missä on jo asumiseen tarvittavat asunnot valmiina eikä raivata metsäaluita kaupunkien  ympäristöistä lisää rakentamiseen.  Siinä menee hiilitaseet poskelleen, kun uutta infraa rakennetaan asfaltoiduista kulkuväylistä ja piha-alueista lähtien ja pitää sitten alkaa syyttää metsäkadosta muita toimijoita  entistäkin kovemmin.  Talvella esim. luntakin joudutaan ajamaan mereen satoja kuormia ym. paljon energiaa vaativaa epäekologista toimintaa tulee lisää slummiutumisen oheis seurauksena.

     

    Tyhjää alaa olisi metsitettäväksi vaikka kuinka.

    Noinhan se on kun ei hallita metsäpuolta ja siihen liittyviä hiilensitomiskoukeroita ollenkaan.   Tulisivat vaikka hakemaan konsulttiapua meiltä sen alan asiantuntijoilta. Ei riitä heillä kompetenssi muuhun kuin juuri siihen asfaltin levittämiseen yms:een melkein luonnottomiin toimiin.    Tein metsään kääntöympyrän ja jätin  ”hiilitasetietoisena”  henkilönä ympyrän sisään puita kasvamaan.  Ei kasva kaupungeissa liikenneympyrän sisällä mäntyjä, vai oletteko nähneet koskaan ?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 188)