Keskustelut Harrastukset Pankkiluvat

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 63)
  • Pankkiluvat

    Mikä lienee käytäntö hirvenpyynnin ns. pankkilupien käytössä.

    Olen käsittänyt tarkoitukseksi, että Luken toimittaman verotussuunnitelman toteuttamiseksi tarvittavan pyyntilupamäärän lisäksi anotaan ns. pankkilupia, joiden käyttäminen on harkinnanvaraista.

    Onko kuitenkin niin, että ne sisältyvät verotussuunnitelman toteuttamiseksi tarvittavaan pyyntilupamäärään, eli eivät ole lisälupia?

  • Planter Planter

    ”Kerropa viisaampana ,miksi saalistiheys on alueellasi laskenut yhteen/1000 ha . Muualla luku on kakkosen tietämillä. Vaahtoaminen on tehonnut. Muutama vuosi ja alueellasi ei ammuta hirviä lankaan ,jos käyrä pysyy samassa asennossa ,kun viimeiset 20 vuotta.”

    ”Kannattaa ottaa esille pallukkataulukko myös VS2:n osalta.”

    Vaihdoin esimerkkiin VS3:n koska, koska se on enemmän normaali, keskiverto hirvitalouasalue ja sielläkin kantatavoite koko 2000-luvun yli 4 / 1000ha. VS2 on saaristopainotteinen alue. Meri vaahtoaa, en minä. En halua kinata yhtään mistään, pyrin vaan tuomaan esille tosiasioita, kun hirvikannan ”hoidossa” on niin paljon salamyhkäistä. Toivon tietysti, että korjataan asia jos olen erehtynyt, mutta korjataan vain asia, ei lähdetä joutavanpäiväiseen kinasteluun.

    No otetaan taulukoita. Olet oikeassa, muutaman vuoden kuluttua VS2 alueella ei todennäköisesti enää ammuta hirviä, koska niitä ei silloin ole. Jos jotain ymmärtää alla olevista taulukoista, niin tajuaa, että valkohäntäpeurat ovat valloittaneet saariston ruokamaat, hirvet eivät synnytä, kuihtuvat ja kuolevat pois. Kun vasoja ei synny tilannetta yritetään paikata nostamalla hirvitalousalueeen hirvitiheystavoitetta, jotta lupia myönnetään vähemmän ja metsästäjät vielä yrittävät paikata tilannetta lisää olemalla ampumatta niitä vähiä lupia. Siksi se pallurakuva on niin kummallinen.

    Lääke on väärä. Esimerkiksi keskellä lappia on hirvitiheystavoite 1,5 / 1000 ha, hirvikannan hoitosuunnitelman mukaan siellä pitäisi olla ongelmia hirvien vähyyden vuoksi, mutta  hirvet paljon isompia ja voivat hyvin.

    teuraspainot vs21

     

    Planter Planter

    havainnot vs21

    Visakallo Visakallo

    Taisin kuulla saman uutisen kuin suorittava. Sanottiinko siellä, että naaraita on nyt kaksinkertainen määrä uroksiin verrattuna?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kiitos tarkennuksesta Tolopaiselle. Niinhän tuo näkyi olevan, että jopa puolet hirvilehmistä saa kaksi vasaa. Kaksoisvasojen osuus riippuu lehmien iästä ja populaation sukupuolisuhteesta. Mitä tasapainoisempi sukupuolijakauma, sitä enemmän kaksoisvasoja (kuva 12 linkissä). Tämä tarkoittaa, että kun lehmiä ammutaan enemmän, kaksosia tulee myös enemmän ja kannan kasvu ei hidastukaan niin nopeasti kuin voisi luulla.

    http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Metsästyksenjohtajan-perustaidot-Hirven-biologia-Suomen-riistakeskus.pdf

     

    Tolopainen

    Keskustelu on jo osoittanut sen valuvian, mikä on johtanut ylisuureen sorkkalaidunnukseen. Metsästäjät päättävät paljonko hirviä saa olla toisten metsissä ja toiseksi on heidän kykenemättömyys ja tiedonpuute tehdä näitä päätöksiä. Koska niitä ohjaa haarastus eikä talous ja järjen käyttö. Nyt vihreä hypetys on otettu myös sertipolitiikkaan, jota metsäyhtiöt harjoittavat eli alkaa sielläkin oman kilven kiillotus metsänomistajien rahoilla. Tässä alkaa pikku hiljaa hermostua rauhallisempikin.

    Planter Planter

    Lupapankkien selityksissä on taidettu vedättää tavallisia rivimetsästäjiäkin. Toisaalta hekin ovat vedättäneet. Halutaan ampua mahdollisimman paljon ja nähdä mahdollisimman vähän. Jos ammutaan niin paljon kuin halutaan ampua ja nähdään niin vähän kuin halutaan nähdä, loppuvat hirvet kolmessa vuodessa:

    havainnot

    Karrikoituna: Metsästäjä voi olla kiinnostunut urosten pään päällä keikkuvista trofeista tai kuvittelee, että kiimaisen sonnin lihan syönnillä on häneen samanlainen vaikutus ja ampuu pelkästään uroksia. Samoin vanha vasasuoja voi ohjata ampumaan varmuuden vuoksi pelkkiä uroksia, koska sanktiot vasallisen naaraan ampumista olivat aikanaan todella ankaria. Ehkä tasa-arvolakia noudatetaan jo hirvipuolellakin ja kolmas sukupuolikin on tullut kuvioihin, parempi ilmoittaa ja kehua, että sukupuolikiintiön täyttämiseksi on kaadettu selälleen enemmän naaraita, kuin todellisuudessa onkaan.

    Suosituksia voi olla, että pitäisi ampua enemmän naaraita, mutta jos syystä tai toisesta et tee niin, et syyllisty laittomuuksiin, eikä siitä tule seuraamuksia. Jos kuitenkin lupia on kymmenen ja ammut yksitoista ja jäät kiinni, niin olet käräjillä, vaikka alueella olisi muilla lupia käyttämättä ja sinne jäisi tavoitteita suurempi määrä hirviä. Epistä?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ehdotin Suomen Riistaneuvostolle, että yksittäisten vuosien ylimääräisiä kaatoja ei sanktioitaisi. Tavoitteiden toteutumista tarkasteltaisiin useamman vuoden aikavälillä, kuten nyt jo tehdäänkin. Luvat maksettaisiin aina toteutuneiden kaatojen mukaan. Jos ”ylimääräiset” kaadot mahtuvat pankkilupien kiintiöön, niin sanktio asettuu outoon valoon, ainakin tuhojen estämisen näkökulmasta.

    Tolopainen

    Mistä ylimääräisistä kaatojen sanktioista on kyse, en ole koskaan kuullutkaan. Ennen leikkasivat lupamääriä, jos niitä jätettiin käyttämättä. Yhteislupa-alueella ei koskaan ammuta yli lupämäärän, niitä jää aina käyttämättä. Viime vuonna jäi 18 lupaa käyttämättä ja nyt on puolet luvista pankissa. Ei se pyynti niin helppoa ole kuin kuvitellaan, porukasta on pyynnissä joulukuussa enää kolmannes, monet kyllästyy. Taisi tuossa yhden pitäjän seuralla olla 80-luvulla yli 300 kaatolupaa, jotta ei ne kovin herkeästi yli mene. Nykyisin lupia saa varmasti niin paljon kuin seurat anoo.

    suorittava porras suorittava porras

    ”Ylimääräiset” kaadot mahtuvat yhteislupakiintiöön , jos seurue on yhteisluvan osakas ja asiasta on sovittu etukäteen laatimalla erityinen ohjeistus tätä varten. Ylityksiä katsellaan , kyllä pahalla silmällä , jos sovittuja sääntöjä ei noudateta. Tällöin seurue voidaan erottaa yhteisluvasta ja se saa toimia vain oman kiintiönsä puitteissa. Ylityksistä seuraa käräjreissu. Toisaalta , kun yhteislupa lupapankkeineen on olemassa , voidaan luvat käyttää niin tarkkaan ,kun on tarpeellista. Jokaisen porukan ei tarvitse erikseen varoa oman kiintiönsä ylittymistä ja jättää varmuuden vuoksi tilanteita käyttämättä. Yhteislupa pelastaa selkeissä vahinkotapauksissa ,mutta perusteetonta ahneutta ei sallita.Metsästysoikeus joutuu  edelleen hyllylle , jos ohjeita rikotaan .

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Itse asiassa noita ylityksiä pitäisi palkita.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 63)