Keskustelut Harrastukset Riistakeskus hirvenpyyntiluvillaan leikkii liikenteessä ihmisten turvallisuudella

Esillä 5 vastausta, 491 - 495 (kaikkiaan 495)
  • Riistakeskus hirvenpyyntiluvillaan leikkii liikenteessä ihmisten turvallisuudella

    Metsälehti 14.8.2014 uutisoi, että ”hirvilupia hieman viimevuotista enemmän”. Nyt hirvilupia myönnettiin 33 500 kpl, kun vuosi sitten lupia saatiin 32 900.

    Ihmettelen edelleen, voiko pyyntilupiin sidottua hirvenmetsästyskäytäntöä jatkaa loputtomiin, vaikka tilastollisesti on todistettu, että metsästysseurat aina vuosittain anomillaan hirviluvillaan käytännössä määräävät vuotuisten maanteiden hirvikolareiden ja niissä loukkaantuneiden määrän. Ensin pyyntiluvat määräävät talvelle jäävän hirvikannan tason, mistä taas johtuu hirvikolareiden määrä.

    Järjestelmä tuntuu yleisen oikeustajun vastaiselta. Jos hirvenmetsästys vapautettaisiin pyyntiluvista, ei täällaista korrelaatiota pääsisi syntymään. Samalla hirvikanta ehkä voitaisiin saada alhaisemmalle ja siten enemmän yleisesti hyväksyttävämmälle tasolle

    Vuoden 2012 hirvieläinkolaritilaston mukaan maanteillämme sattui 5113 hirvieläikolaria, joissa loukkaantui yhteensä 143 ihmistä. Hirvistä jäi kitumaan varmaan tuhansia. Ko. kolareiden laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat tilaston mukaan 58 milj. euroa. Siihen eivät sisälly ruttautuneiden autojen kustannukset, koska autoilijat itse joutuvat maksamaan ne vakuutusmaksuissaan.

    Onko vuotuinen yli 5000 hirvieläikolarin taso metsästysasioista vastaavien mielestä hyväksyttävää, kun otetaan huomioon hirvistä koituvat haitat myös metsien uudistamiselle? Onko tällainen leikkiminen ihmisten turvallisuudella ja omaisuudella Suomessa oikein tai oikeudellisesti edes mahdollista? .

  • Jätkä

    Saahan Natura-alueilla metsästää? Ihan luvallisesti!

    Gla

    Susikannan kasvukaan ei vaikuta asiaan, koska se vähentää kaatolupien määrää. Ja kun peurakantakin on räjähtänyt käsiin ainakin etelässä, ruokaa susille kyllä riittää ilman kaatolupien määrän rajoittamistakin.

    Metsuri motokuski

    Pääosin Natura-alueilla on metsätsys kieletty. Joillekkin alueille on annettu ns ajolupa. Hirvet saa ajaa alueen läpi mutta ei kaataa alueelle.

    A.Jalkanen

    Useimmilla Natura-alueilla on metsästys sallittu. Riippuu siitä, mikä on suojeluperuste ko. kohteella.

    vänkäri

    Eilen taas rytisi Etelä-Savon teillä enemmänkin. Noh, Heinäveden seuduilla ehkä helpottaa metsästyskauden jälkeen jonkin verran. Se kun taitaa olla ainoa alue näillä seuduilla, missä kaatolupia on lisätty. Tässä kun on yrittänyt ajella kuukauden päivät kotimökiltä töissä sen 180 kilometriä vuorokaudessa, niin olen tullut siihen tulokseen että on viisainta asua kaupungissa. Pitkä työmatka ja vuorotyö on melko tappava yhdistelmä nykyisellään. Jokaisessa kuuden päivän työkierrossa näkee pari kolme hirveä tiellä tai penkoilla.

Esillä 5 vastausta, 491 - 495 (kaikkiaan 495)