Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimalat

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 136)
  • Tuulivoimalat

    Tämä ansaitsee oman ketjunsa, ettei koronaketjuun tätä valjasteta. Itselläkin omakohtaista asiaa, pienestä maabläntistä saamme 2 h korvausta vuodessa, vaikka lähin mylly yli km.n päässä

  • Tolopainen

    Turha kuvitella, että pienmetsän omistajien metsiin tulis tuulivoimaa tai louhoksia. Kyllä ne menee isommille pelureille. Peli ei ole avointa eikä rehellistä. Siirtolinjan voi saada pyytämättä ja yllätyksenä metsiinsä.

    kmo

    Eikös noista vuokratuloista makseta tuulivoimalan kiinteistövero kunnalle?

    mehtäukko

    Eikös vuokratuloista makseta vain pää-omavero ja myllyn verot maksaa vuokralainen.

    Puuki

    Vuokramaan kiinteistöveron maksaa maanomistaja.   Rakennuksen veron rakennuksen omistaja ellei toisin sovita.

    Saksassa 2 isoa tuulimyllyä hajonnut päreiksi 2 viikon aikana ja useita myllyjä jo aiemmin. On ehkä lujuuslaskelmat pettäneet tai siten laatu on laskenut , kun kysyntä on lisääntynyt.

    Rakentamisesta puheen ollen; venäläinen on rakentanut Puumalaan saarelle laittoman helikopterikentän piiloon. Ilman lupia.  Yksityisen suomalaisen vast. tapauksessa tulisi hetimiten purkumääräys.  Tuossa tapauksessa syytä olisi paljon enemmän siihen.

    mehtäukko

    Kysymyksessä suomalaisten uskomatonta sinisilmäistä hölmöyttä jo maan myymisestä alkaen!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuulivoimalan tontin vuokraaja kerää voitot ja siirtolinjojen pakkoluovuttajille jäävät haitat. Jotenkin nämä pitäisi tasata keskenään.

    Jätkä

    Palkkien liimoista huolestuneiden pitää kiinnittää huomionsa myös sisustuksessa käytettyihin materiaaleihin ja niiden kiinnitykseen. Kaikki levyrakenteet ovat aika pitkälti kemiallisesti vahvistettuja, laminaatit, huonekalut  ym ovat tehty jopa useammasta erillisestä puukappaleesta, liimaahan siinä on käytetty – ja seiniin isketty tapetit liiman avulla.

    Murskeen tuottajan ja myyjän täytyy varautua aikamoisiin kustannuksiin ennenkuin alkaa kauppa kannattamaan. Muutamat ovat keskeyttäneet touhunsa ja myyneet kalustonsa, kun touhu ei olekaan tuottanut tarpeeksi.

    Sekä tuulimyllyt, että louhintatyömaat ovat herättäneet aikalailla vastarintaa, kun ihmiset ovat tajunneet niiden pilaavan ison alueen viekistysmahdollisuudet.

    Harjavallan seuduilla ne tosin on totaalisesti pilattu jo kymmeniä vuosia sitten, joten siellä ei ole mitään menetettävää – Järkikin on menetetty jo ajat sitten.

    Perko

    A. J  ;  Tuulimyllyjä voi tehdä  puusta ja niitä on paljon tehtykin ennen.  Sotaa on käyty menestykkäästi puisilla lentokoneilla, vaikka silloin oli huonolaatuiset liimat.  Tuulimyllyn siipi poikkeaa paljon lentokoneen siivestä  niin, että siihen kohdistuu  enemmän vetorasitusta päittäin  kuin muita vääntöjä.  Mäntyrima 600 kg/ cm  vetolujuus riittää ja on massansa puolesta hyvä. Pintamuoto siivessä tuottaa kiertonsa takia ongelman jos sitä tehtäisiin suorista levyistä.   Muoto muuttuu jatkuvasti kehän suuretessa joten valu ja muotti sopii levyrakennetta paremmin.   Otaksun,  uudet ”puupohjaiset” hartsit ja kuidut  tulevat korvaamaan  öljyperäiset aineet.

    Olin mukana projektissa jossa tutkittiin  ja tehtiin puuosilla tyylimyllyn siivet.  ”Tutkimukseni”  esitettiin Lappeenrannan TKK:ssa taisi olla vuosi 1980. Tämä on muistelu siitä.

    Silloin jo epäilin  riittäkö myönteistä suhtautumista  rannikoilla pystytettäviin tuulipuistoihin.

    suorittava porras suorittava porras

    Keskiviikkona sortui Saksassa suuri tuulivoimala jo ennen käyttöön vihkimistä. Se myllytyyppi meni kerralla käyttökieltoon. Millon sortuu seuraava ja sitä seuraava ja kuka maksaa viulut?

    Tolopainen

    Kyllä ne on vakuutettu. Tuo oli 240m korkea ja ollut käynnissä jonkun aikaa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 136)