Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimalat

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 136)
  • Tuulivoimalat

    Tämä ansaitsee oman ketjunsa, ettei koronaketjuun tätä valjasteta. Itselläkin omakohtaista asiaa, pienestä maabläntistä saamme 2 h korvausta vuodessa, vaikka lähin mylly yli km.n päässä

  • Tolopainen

    Tuulivoiman laajempi rakentaminen Suomeen alkoi vasta Sipilän hallituksen aikana. Onhan se aika kummallista, että ulkomailta kannattaa ostaa sähköä, vaikka sitä täälläkin voidaan tuottaa rajattomasti suomalaisten käyttöön. Maapallolla ei ole mitään niin runsaasti kuin energiaa, 10min auringonsäteilyssä tulee saman verran energiaa kuin on vuoden sähköntuotanto koko pallolla. Suomessa voidaan tuuli-ja aurinkoenergialla tuottaa sähköä moninkertaisesti nykyisin kulutettava määrä. Olemme hitaita, mutta kankaita rakentamaan uutta tuulivoimaa ydinvoimasta puhumattakaan. Siihen ollaan ihastuneita, vaikka ei ole minkäänlaista osaamista rakentaa ydinvoimaa. STUK osaa tarkastaa papereita, joita muut tekee hyllymetrin päivässä.

    Seuraavat sähkösopimukset tulevat olemaan kuluttajille tylyä luettavaa. Kun energian hinta nousee nykyisestä kaksinkertaiseksi. Moni eläkeläinen pientalon omistaja joutuu sossun asiakkaaksi.

    jees h-valta

    Moni pientalon asukas on tyhmyyttään sortunut kaupallisen energian suurkuluttajaksi. Nyt sitä satoa sitten itketään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuulivoiman kohdalla muistetaan aina mainita säätövoiman tarpeen lisääntyminen. Siihen totesi keskustelija Hesarissa, että varavoimaa on rakennettu, mm. Jokioisissa on valmiina kaasuvoimala, joka voi lyhyelläkin viiveellä alkaa syöttää sähköä verkkoon. Uutena mahdollisuutena Hesari kirjoittaa superkondensaattoreista, joista saadaan suuri teho vähän aikaa. Tämä antaa aikaa reagoida sähköverkon pullonkaulaan vaikka juuri varavoiman käynnistämisen tai vesivoiman säädön vaatiman ajan. Lisäksi pienydinvoimalat, mutta ovatko ne turvallisia?

    Puuki

    Ydinvoimalathan on tunnetusti erittäin turvallisia aina siihen asti kun joskus kosahtaa.   Luulisi että varavoiman rakentaminen tekisi tuulivoimasta tavallista kalliimpaa kuluttajille,  ja niinhän se tekeekin.  On tehnyt jo muutaman vuosikymmenen ajan (min n. 10v) . Näkyy mm.  sähköveron korotuksissa.   No,  sähköä voi aina säästääkin. Kokonaishintaan sillä on kuitenkin melko vähän vaikutusta.  Jossain päin maailmaa sähkö on silti kyllä vielä kalliimpaa kuin täällä, se pitää myöntää.

    Esim. maalämpöön siirtyminen ei ole niin edullista kuin useimmiten kerrotaan koska sähköä kuluu muuhunkin kuin lämmitykseen.  Vaikka sitä kuluisi melko paljon vähemmän , niin siirtomaksut ei laske samassa suhteessa kuin kWh:n määrä.  Laskin että esim. omaan tönöön tarvittaisiin n. 14500 € ;n (netto sijoitus) maalämpöön siirtymiseksi. 15 v;n päästä nykyhinnoilla maalämmön laittamisen kustannus olisi vielä n. 6 k€ enemmän kuin suorasähkö+ ilp:t (4%:n korolla laskettuna. ilman huoltokuluja. )

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Entäs vesi-ilmalämpöpumppu lämpimän käyttöveden ja lämmitysveden tuotantoon, jos on vesikiertoiset patterit valmiina? Tai aurinkopaneelit katolle suorasähkölaskun alentamiseksi? Vaihtoehtoja on mistä valita omaan tönöön.

    Puuki

    Aurinkopaneelit  ja -keräimet voisi olla kyllä varteen otettavia vaihtoehtoja vähentää sähkön käytön kuluja.  Niiden hinnat on laskeneet viime vuosina aika paljon.  Talvipakkasilla voisi sitten vaikka lisätä vällyjä ja käyttää toppatakkia enemmän – sisä- liikuntaakin voisi lisätä jos mahdollista.

    Panu Panu

    Energian tuotannon turvallisuuden mittarina voidaan käyttää kuolemat / TWh. Turvallisuudessa omassa luokassaan ovat aurinko-, tuuli-, ydin- ja vesivoima:

    https://ourworldindata.org/safest-sources-of-energy

    Nimetön

    Vesi-ilmalämpöpumppu varmasti hyvä vaihtoehto pääkaupunkiseudun talviin.

    Emma Kari kun pääsee valtaan niin ensimäisenä pudotetaan pääkaupunkiseudun asuntojen lämpötila 15 asteeseen niin sillä saavutetaan jotain konkreettista hyötyä kun tavoitellaan hiilitasapainoa. Ei tarvi sen jälkeen näperrellä jollain turvemaitten hiili luovutus olettamilla.

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän siinä Emmallakin riittää pohdittavaa, että Helsinki saataisiin ruotuun. Todellisuudessa Helenillä ei edelleenkään ole valmista suunnitelmaa siitä, miten kaupunkia jatkossa lämmitettäisiin.

    Aimo Jortikka

    noin vaihtelee tuulivoiman tuotanto, siinä sitä onkin säätämistä

    Viikon 41 (11.10.2021-17.10.2021) keskimääräinen yhden tunnin tuulivoimatuotanto oli 1383 MWh. Viikon suurin yksittäisen tunnin tuotanto oli 2482 MWh (ennätys 2562 MWh) ja pienin 28 MWh.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 136)