Keskustelut Metsänhoito Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 1,010)
  • Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

    Lueskelin viimeisestä Metsälehdestä, että ilmastopaneeli oli päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ja hiilivarastoa vuosikymmeniksi.

    Ilmastopaneelin raporttia tarkemmin tarkasteltuna osoittautui, että yksi päätelmä, josta oltiin yksimielisiä sisältikin kaksi yhteen niputettua väittämää eli metsien lisähakkuiden vaikutus hiilinieluun ja metsien hiilivarantoon. Lisäksi vertailutilanteeksi oli otettu tilanne, kun hakkuita ei lisätä. Näillä ehdoilla luonnollisesti päästiin ko. tulokseen.

    Ovelasti julkisuuteen on vuodatettu vain lopputulos eli näin on saatu aikaan mielikuva (vaihtoehtoinen totuus), että metsien lisähakkuut estävät metsien hiilivarannon kasvun, mikä ei pidä paikkaansa.  Tämä vaihtoehtoinen totuus on jo uutisoitu YLE:n ajankohtaislähetyksessä, mikä on luonnollista ottaen huomioon YLE:n uutisointipolitiikka. Valitettavaa on, että uutinen esitettiin lähes kritiikittä myös Metsälehdessä. Mikko Riikilältä oli kuitenkin ansiokas kommentti.

  • Jätkä

    Puuki. Mitens lasket ALV:n kun puunmyyjä ei ole verovelvollinen? Hiukan järkeä noihin verokotkotuksiin. Veron maksaa loppukäyttäjä- usko jo!

    Puuki

    Korkea alv% vaikuttaa osaltaan siihen, että kantohinnat on alhaalla. Kantohinnasta on aina leikattu kun m-teollisuuden kustannukset on nousseet. Tuotteiden hinnan nousu loppukäyttäjillä vaikuttaa menekkiin ja koko tuotantoketjuun, myös kannolle asti.

     

    MaalaisSeppo

    Alvi ei ole puunjajostusteollisuudelle mikään kustannus. Teollisuus saa enemmän myynnistään alveja kuin maksaa ostoistaan. Erotuksen tilittää viipellä Valtiolle. Tämä erotus on teollisuudelle ilmaista lainaa.

    mehtäukko

    Joo.Pitää käydä ottamassa vauhtia taimikon raivuulla, että aloituksen metsien hiilivaranto pitkässä juoksussa kasvaisi… ja tullessaan tuoda juhannuskoivut oven pieliin.

    Puuki

    Mitä pienempi alv% sitä kilpailukykyisemmällä hinnalla tuotteita voidaan myydä.

    Jätkä

    Maksaisitko mieluummin liikevaihtoveroa kuin ALV: a? ALV tuli aikoinaan liikevaihtoveron tilalle, se ei ole sen kummampaa.

    Jos metsänomistaja ei ole ALV-velvollinen, hänelle ei puunmyyjä maksa veroa, jos hän on verovelvollinen, hän maksaa ostajan maksaman veron yhteiskunnalle.

    Puuki

    Lvv oli aikoinaan muistaakseni ~ 15-16 % . Yleinen alv alussa taisi olla 21 % tai alle , nyt 24 %. Suurimmassa osassa muita Eu-maita alv% on pienempi kuin meillä.

    Ei- Alv-velvollista puunmyyntiä on hyvin vähän.

    Planter Planter

    ALV:lla ei ole mitään tekemistä puun kantohinnan kanssa. Esimerkiksi sahuri saa vähentää ALV:n, joka näkyy ostetuissa puissa, ei se ole kustannuserä. Jos ALV poistettaisiin, ei sahuri maksaisi puista 24% enemmän… ei yhtään enempää.

    Yhtälailla, kun metsänomistaja saa vähentää vaikkapa maanmuokkauksen ALV:t. Ihan sama metsänomistajalle olkoon ALV 0%, 24% tai 50%, kun sitä ei maksa.

    Kävin puutavaraliikkeestä ostamassa pattinkia ja lautaa puuliiteriä varten. Siinä jouduin maksamaan sen lopputuotteen 24% ALV:n. En olisi kuitenkaan ostanut yhtään enempää puutavaraa kuin tarvitsin, vaikka ALV olisi ollut alempi. Toisaalta jos vaikkapa ALV poistettaisiin, valtio keräisi samat rahat korkeampina tulo-ja pääomaveroina. Olisi keskimäärin 24% vähemmän rahaa käytettävissä niiden lautojen ostoon.

     

     

     

    Metsuri motokuski

    Noinhan se on kuin Planter asian ilmaisi. ALV: a usein moititaan mutta itseasiassa se on valtiolle menevä vero jonka myyjä perii tuotteen tai palvelun myynnistä. ALV ei pitäisi olla mitenkään mukana tuotteen tai palvelun hinnoittelussa vaan se lisätään myyntihinnan päälle. Jos joku huomioi palvelun tai tuotteen hinnassa jo alvin valmiiksi niin yrittäjänä hän laskee tuotteen tai palvelun arvoa valmiiksi alvi pronsentin verran.

    r.ritva r.ritva

    Voie näitä nieluja ja jaarituksia suuntaan ja toiseen.Meikä karvahattu-tason immeine ei käsitä tätä.Isot ”ukko,akka ”joukot vuositolkulla pohtii mikä meille on parasta.Minä tiedän varmasti että oma suu on lähempänä kuin kontin suu.

    Hiilet ja nielut lisätään päästöt ja joku lehti juuri kirjoitti miten pohjoisessa Norjan-rajan lähellä naapuri tuottaa koko maamme vastaavan määrän.Siellä niitä nieluja tarvitaan.Liekö puuta lähimainkaan.

    Verotuksia jotkut populat yrittäisi lisätä yksityisen omistajan metsiin.Eli kaikkea pitäisi suojella,kieltää maksattaa omistajan kukkarosta.Sitä vaan et saisi terveenjärjen tasolla käyttää,hyödyntää.On vai jokamiestä palvottava-eikä rajoitu edes suomen omiin immeisiin.

    Kaikkein selkein tapa hoidella asiat.Kaikki nää pohtijat,räpeltäjät ostelee silkalla rahalla metsiä ja rupeaa toteuttamaan laskelmiaan nieluista,hakkuurajotteista ,omistajan oikeudettomuudesta.Direktiiviä,serttiä.ja kaikki omasta ”taskumatista”ja vielä nyökytellä kuten Rokka tuntemattomassa sanoo”kyllä herra jnee.”

    Tämä on tylypuhe mutta oma pohdintani johtaa tuohon.Ja nyt Juhannuskoivujen hakuun-Hyvää Juhannusta itse kullekkin säädylle.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 1,010)