Keskustelut Metsänhoito Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

Esillä 10 vastausta, 611 - 620 (kaikkiaan 1,010)
  • Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

    Lueskelin viimeisestä Metsälehdestä, että ilmastopaneeli oli päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ja hiilivarastoa vuosikymmeniksi.

    Ilmastopaneelin raporttia tarkemmin tarkasteltuna osoittautui, että yksi päätelmä, josta oltiin yksimielisiä sisältikin kaksi yhteen niputettua väittämää eli metsien lisähakkuiden vaikutus hiilinieluun ja metsien hiilivarantoon. Lisäksi vertailutilanteeksi oli otettu tilanne, kun hakkuita ei lisätä. Näillä ehdoilla luonnollisesti päästiin ko. tulokseen.

    Ovelasti julkisuuteen on vuodatettu vain lopputulos eli näin on saatu aikaan mielikuva (vaihtoehtoinen totuus), että metsien lisähakkuut estävät metsien hiilivarannon kasvun, mikä ei pidä paikkaansa.  Tämä vaihtoehtoinen totuus on jo uutisoitu YLE:n ajankohtaislähetyksessä, mikä on luonnollista ottaen huomioon YLE:n uutisointipolitiikka. Valitettavaa on, että uutinen esitettiin lähes kritiikittä myös Metsälehdessä. Mikko Riikilältä oli kuitenkin ansiokas kommentti.

  • A.Jalkanen

    ”on odotettavissa ilmaston jäähtyminen ja hiilidioksidipitoisuuden lasku”

    Miksi?

    Kurki

    Viime kesän arktinen jääpeite kasvoi vuoden 2012 minimiin nähden runsaat 40%, jos oikein laskin. Samaan aikaan ilmoitetaan ennätys hiilidioksille 4 promillea. Tuo jääpeitteen kasvu koreloi hyvin viime kesän kylmyyttä arktisilla alueilla, mutta ei CO2 kasvulle.

    https://neptune.gsfc.nasa.gov/csb/index.php?section=23

    Jokohan Vihreällä saarella (Grönland) voidaan viljellä viljaa kuten viikingit viljelivät ”Keskiajan lämpökaudella” 800..1200 jKr, joka kuuluisasta ”lätkämailasta” oli saatu  poistettua. Jos voi niin lämpötila olisi vasta aika matalan ”Keskiajan lämpökauden” tasolla”.

    Kivikauden aikaan tuhansien vuosien ajan Suomessa oli Pohjois-Saksan ilmasto. Joko meillä on tuo Saksan ilmast? Ei varmasti ole. Vuoden 1200 jKr  Suomessa käytiin lähellä jääkautta”Pieni jääkausi” 1500..1600 , josta nyt on viimeisen 400 vuoden asteittain palattu normaaleihin lämpötiloihin.

    Voitaneen sanoa, että pohjoisen alueen ”oikea” lämpötila viime jääkauden jölkeen olisi kivikauden aikainen lämpötila, jota kesti tuhansia vuosia.

    Tässä Grönlannin lämpötiloja viimeisen jääkauden jälkeen, joka hyvin tukee tietoja kivikauden ”kesästä” ja Keskiajan lämpökaudesta.

    Jovain

    Lisää haulla Ilmastonmuutos / Wikipedia. Käyrästö näytön oikeassa reunassa.

    Rane2

    Jos tästä kesästä voi jotain päätellä niin…

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maapallo-alkaa-jaahtya-vuonna-2017/9kWSstPp

    Puuki

    Monenlaista mielipidettä on ilmastonmuutoksesta olemassa. Veden nousemisen vaikutukset esim. matalien saarten asumiskelpoisuuteen uutisoidaan usein olevan ilmastonmuutoksen aiheuttamia, mutta oikeasti saarten muuttuminen johtuu eroosiosta , kun meren aallokko kuluttaa maata .Usein kuitenkin saarten asukkaat mielellään yhtyvät teoriaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista, koska se tietää rahaa vaikutusten torjuntatoimiin.

    hemputtaja

    Lainaus Puuki: ”mutta oikeasti saarten muuttuminen johtuu eroosiosta”. Ihan oikein, mutta muitakin syitä löytyy. Meren pinta nousee joka tapauksessa. Maalta huuhtoutuva maa-aineksen määrä on valtava. Katsoo vain esim. Amzonin, Niilin ja Gangesin suistoja, puhumattakaan Vantaan joesta.

    Ilman laattojen liikettä ja tulivuoria maa tasoittuisi lopulta mereen. Meren pinta siis nousee, mutta ilmaston muutoksen propaganda käytön vuoksi muita syitä ei saa mainita – se on vastoin 97 %:n konsensusta.

    Planter

    Ilmastonmuutosasia on niin monimutkainen, ettei kukaan pysty ennustamaan miten hiilidioksidin lisäys lopulta vaikuttaa. Yksi muutos johtaa toiseen muutokseen ja se taas seuraavaan muutokseen, tapahtuu myös ”takaisinkytkentää”, jolloin alkutilanne alkaa muuttua. Mukana ilmakehä, meret/plankton, metsät, jäätiköt, Siperian ikirouta/suot….

    Miten sitten tavallinen ihminen muodostaa oman käsityksensä?

    Tietysti niin, että voi edelleen elää ja käyttäytyä haluamallaan tavalla, eikä tarvitse tehdä mitään muutosta tai ainakaan tinkiä elintasostaan. Se voidaan tehdä perustelemalla oma kantansa poimimalla valtavasta tietovirrasta omaa näkemystä puoltavia ”asiantuntijalausuntoja”.

    Jos haluaa kieltää koko ilmastonmuutoksen lämittävän vaikutuksen voi poimia vaikka tästä ketjusta Rane2:n linkistä vahvistuksen sille. Australialaisen sähköinsinöörin ilmastopoliittisen asiantuntijalausunnon.

    Australian energiapolitiikka on 90%:sti hiiliriippuvainen ja samoin vientisektori on hiiliriippuvainen. Tuskin Australia ehdottaa välitöntä hiilenkäytön lopettamista?

    Vaikka ilmastonmuutokseen ei osaa ottaa kantaa, niin eiköhän kuitenkin siirtyminen uusiutuvan energian ja uusiutuvien materiaalien käyttöön ole järkevää, koska uusiutumattomien määrä on rajallinen. Suuressa kuvassa metsävaroista huolehtiminen ja niiden tehokas käyttö on ehdottomasti hyödyllistä tälle maapallolle.

     

     

    Puuki

    Varulta ja muutenkin on tietysti hyvä  koettaa siirtyä enemmän uusiutuviin energislähteisiin. Jotkut vain on ottaneet ilmastonmuutoksen keppihevosekseen ja sen avulla tehdään vain bisnestä tai jtkin mv:aa. Esim.tämä hakkuiden siirtäminen Suomesta muualle tai sähköauton hiilipäästöttömyyden mainostaminen ; Teslan sähköauton päästötkin on samaa luokkaa kuin pienehkön polttomoottoriauton.

    Planter

    Niin, tällaisia otsikkoja näkyy pyörivän mediassa:

    ”Koko elinkaaren aikana: ”Teslan päästöt ovat suuremmat kuin pienessä bensa-autossa”

    Lukemalla pelkän otsikon, tulee mielikuva, että sähköauto on ympäristöepäystävällinen.

    Mitä on otsikon takana:

    Kun päästöjä verrattiin samankokoiseen polttomoottoriautoon (BMW 750) olivat Teslan päästöt alle 60% bemarin päästöistä.

    Vertailu tehtiin alueella, jossa sähkön tuottaminen aiheuttaa runsaasti päästöjä.

    Tutkijat kuitenkin totesivat, että joillakin muilla sähkön tuotantoalueilla USA:ssa Teslan päästöt jäivät Mitsubishiä (pieni polttomoottori) pienemmiksi.

    Tutkijoiden johtopäätös oli se, että ”sekä hybridit että sähköautot ovat perinteistä polttomoottoriautoa parempia silloin kuin autot ovat saman kokoisia ja samoissa teholuokissa”.

    Kun lukee koko jutun tulee mielikuva, että sähköauto on ympäristöystävällinen.

     

    Rane2

    ”Alue jossa sähkön tuottaminen aiheuttaa runsaasti päästöjä”tarkoittaa todennäköisesti hiili ja kaasuvoimaloita.

    ”Joillakin muilla sähkön tuotantoalueilla USA:ssa” tarkoittaa ydinvoimaa.

    Niistä voi vihreä autoilija valita mieluisen.

Esillä 10 vastausta, 611 - 620 (kaikkiaan 1,010)