Keskustelut Luonto Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 109)
  • Ympäristöjärjestöjen metsäpolitiikka

    Ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöt ei ole useista yhtäläisyyksistä huolimatta vihreän puolueen alla, joten avaan näille oman viestiketjun.

    Loukkaantuneita eläimiä luonnonsuojelulain mukaisesti lopettavan metsästäjän palkitseminen eläinten ystävänä ei ollut kaikkien mieleen.

    https://yle.fi/uutiset/3-12256946

    Tietenkään kaikki eivät valintaa vääränä pitäneet. Mutta kun tällaista kaveria kutsutaan jopa murhaajaksi ja siksi on tarve suojella palkitun yksityisyyttä, ollaan mielestäni etäännytty kohtuullisen kauas luonnosta asfaltti- ja betoniviidakkoon.

    Toki luontoväellä on esittää vaihtoehto sille, että metsästäjä lopettaa kärsiviä eläimiä? Huomioon pitää ottaa se, mistä osaaminen tulee, onko se joillekin siunaantunut syntymälahjana vai pitääkö yhteiskunnan varoilla järjestää kattava verkosto asioita hoitamaan.

  • Gla Gla

    Visakallon kanssa samaa mieltä.

    Metsien suojelu on siitä mukavaa, että siinä voi lopettaa metsien hoitamisen ja nostaa jalat pöydälle. Ideologia saattaa olla jopa niin syvään juurtunut, että aloitteellisuus riittää vain esittämään muille vaatimuksia/toiveita sopivista keskustelun aiheista.

    jees h-valta

    Olisko tuo laiskuus juuri suurin ponne näiden viherhörhöjen vaatimuksille? Kun itse makaa pers homeessa sosiaalituilla kivihiililämmitetyssä kerrostalokopperossa on mukava vitt…la yhteiskunnan ostaman läppärin kaas vielä jotain yrittäville.

    Gla Gla

    Eniten näkemyksissä vaivaa ratkaisuehdotusten puute. On ok, että metsiä suojellaan. Luonnosta pitää huolehtia. Mutta se ei ole ok, että sivuutetaan muut asiat ja kuvitellaan olevan tarvetta vain suojelulle. Miten yhteiskunta saa tarvitsemansa raaka-aineet, jos kolmannes pitää suojella ja lopuilla alueista pitää käyttää tehottomia, puuston kasvun näivettymiseen johtavia menetelmiä.

    Metsien nykyinen kasvu ei ole itsestäänselvyys, eikä se myöskään synny mallintamalla luonnonvastaisia kasvatusketjuja tuloksekkaiksi.

    Visakallo Visakallo

    ”Tuoreita ja uusia näkökulmia asiaan.”

    Teukka, sana on vapaa. Miksi tyydyt vain kentän laidalta huuteluun. Anna tulla uusia näkökulmia, niitä täällä todella kaivataan!

    Tolopainen

    Minulle avautui aitiopaikka, pääsen mökkitien varrelta seuraamaan kolmen tekopökkelön aiheuttamaa monimuotoisuuden kehitystä. Aion kuvata ne joka vuosi ja havainnoimaan ympäristön muutokset. Omassa metsässä, kun ei tekopökkelöitä ole eikä näillä näkymin tulekaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kari Enqvist: jos ei ole koskaan muuttanut mielipiteitään on melko varmasti väärässä!

    https://yle.fi/uutiset/3-12231263

    Tolopainen

    Olen aina lähtenyt siitä, että minun ei tarvitse välittää toisten vääristä mielipiteistä.

    Gla Gla

    On vaikea muodostaa mielipidettä toisen ajatuksista, ellei toinen suostu perustelemaan näkemyksiään js alistu mielipiteen kyseenalaistamiseen. Itse esim. metsien hyödyntämiseen liittyen pidän lähtökohtana sitä, että uusiutuvaa raaka-ainetta pitää yrittää käyttää. Luonnon otan huomioon sekapuuston ja erirakenteisuuden avulla.

    Kun kuitenkin vaaditaan uusiutuvan raaka-aineen saantiin rajoituksia jopa nykytilanteeseen verrattuna, saati että pyrittäisiin parantamaan saatavuutta, haluan saada vastauksen kysymykseen raaka-aineen riittävästä saatavuudesta. Toistaiseksi keskustelu on loppunut aina tässä vaiheessa.

    Ei ole tullut vielä tarvetta muuttaa mielipidettä pyrkimyksestä uusiutuvien käyttöön. Olenko siis 100% varmuudella väärässä?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Joidenkin mielestä metsissä ollaan ylikäytön puolella. Jos siis suojelu ja hiilinielut tarvitsevat suuremman osuuden metsistä, sitten teollisuus sopeutuu raaka-aineen saatavuuteen eikä toisinpäin.

    Gla Gla

    Eli kun teollisuus ei saa uusiutuvaa, sitten käytetään uusiutumatonta ja lakaistaan koko perusongelma maton alle? Tämä toki on hyvä ratkaisu ympäristöjärjestöjen kannalta. Ongelma ei poistu, eikä järjestö käy tarpeettomaksi.

    Kun ylikäyttö uhkaa, pitää miettiä keinoja tuotannon lisäämiseen. Nyt mietitään tuotannon supistamista.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 109)