Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Taneli: ”Jos pohjoisnapa-alue on ollut keskiajalla jäätön, niin mikä saari silloin oli veden alla? ”
En tiedä. Ahvenanmaalla käydessäni Kastelholman linnan opas näytti silloisen (vuodet 1300..1600) rantaviivan, joka oli selvästi nykyistä ylempänä.
Linkissä on kuva, jossa on merenpinnan 1 metrin kohoamisen seurauksena peittyvä maa. Mittakaavan takia omaa kesämökkiä ei voi bongata, mutta jotain viitteitä kuvasta saa.
http://ilmasto.org/media/seuraukset/eu_1meter_lg_1000px.gif
Meillä on kuitenkin etuna maanpinnan kohoaminen. Meri nousi 1900-luvulla vajaat 20 cm, mutta maa kohoaa rannikolla 2-3 kertaisesti tuohon nähden. Voihan olla, että tuokin selittää pääosin Kastelholman tapauksen.
Totta on tuo, mitä Pete totesi laadun määrittelystä. Minusta kohtuulliseen laatuun oksaisuuden puolesta ei kuitenkaan tarvita ylipitkää kiertoaikaa, vaan hoidon oikea ajoitus. Laadulle rakennetaan pohja kiertoajan alkuvaiheessa, jolloin puuston sopiva tiheys ei tee taimista tupsulatvaisia onkivapoja. Jollei ensiharvennusvaiheeseen mennessä ole laatu jotakuinkin kunnossa, ei se sitä tule enää myöhemmässäkään vaiheessa olemaan. Ei, vaikka jättäisi kakkosharvennuksen tekemättä. Ja koska ensiharvennuksesta päätehakkuuseen kestää vielä useamman kymmenen vuotta, en minä ainakaan usko nykyisten hinnoitteluperusteiden olevan enää silloin voimissaan. Vaatimukset melkeimpä missä tahansa asiassa kiristyvät jatkuvasti, miksei siis tulevaisuudessa puun laadussakin.
Jos puhutaan huippulaadusta, sitten asia on toinen. Mutta niin on aina äärimmäisyyksien suhteen.
Ihan aiheellista pohdintaa Joukamolta, vaikka Kepu-yksinvalta ei tilannetta nykyiseen pisteeseen olekaan ajanut. Elinkeinoelämä on keskittynyt suuriin kaupunkeihin, mitä ei kepun ansioksi millään muotoa ole mahdollista laskea. Nykyäänhän muualla kuin pääkaupunkiseudulla ei voi luottaa palkkatyön löytymiseen omalta työssäkäyntialueelta. Tosissaan saa monet pyristellä Helsinkiin muuttoa vastaan, niin minäkin.
Jos siis unohdetaan tästä keskustelusta tyypillinen persupolitiikka, jäljelle jää kiinnostava ja varsin monimuotoinen aihe.
En tiedä, mitä Joukamo tarkkaan ottaen metsäyrittäjyydellä tarkoittaa. Onko pointtina se, että omistaja saa metsistä pääosan tuloistaan, vai metsien (pienemmänkin tilakokonaisuuden) ammattimainen hoito. Minusta kumpaakaan ei pidä väheksyä tai sulkea pois tavoiteltavien asioiden listalta.
Olen samaa mieltä jonkun edellä kirjoittaneen kanssa siitä, että nuorilla (joillaiseksi itsenikin lasken metsänomistajien ikäharukkaan suhteutettaessa) on kovin hankalaa ryhtyä metsätalousyrittäjäksi, jos tavoitteena on saada puusta tai metsästä ylipäätään merkittävä osa tuloistaan. Suurten tilojen perilliset poislukien, omaisuuden nopeahko hankinta ei suurten pääomien ja hitaan kassavirran takia ole kovin viisasta. Ja jos trendi tuottavuudessa metsäpuolella paranee, heijastuunee se pian tilojen ja palveluiden hintoihin, eli tuottajan suhteen tilanne ei muutu.
Näen siis tavallisen ihmisen urapolun puuntuottajaksi edelleen tyvestä puuhun-menetelmäksi. Alkuun pääsee puuhapalstalla, josta toimintaa pyritään suunnitelmallisesti laajentamaan. Wahlroosit yms. veijarit ovat sitten asia erikseen, mutta toivottavasti metsien omnistus ei tällaisille milloinkaan merkittävissä määrin keskity. SIlloin voidaan sanoa hyvästi monelle suomalaisuuteen kuuluvalle asialle.
Minulla ei lääkettä puuntuottamisen nousuun ole, koska tilanne on varsin omituinen. Metsätiloista on valtava kysyntä, mutta silti on tarvetta ihmetellä metsätalouden passiivisuutta. Ainoa mieleen tuleva asia on tilakaupan vauhdittaminen, mutta hyvistä keinoista on pulaa. Ehkä Suomen ikäjakaumaan liittyvä realiteetti paikkaa tilannetta jossain määrin lähivuosina, kun tilat vaihtavat pakostakin omistajaa nykyistä vauhdikkaammin. Mieleeni tulee myös mahdollisuus ostaa tai lahjoittaa perillisille ajoissa (esim. yo-lahjaksi) oma puuhapalsta, jonka hoitaminen varmasti olisi hyvää opetusta alaan. Omistamisessa on aina oma fiiliksensä. Jos ei homma kiinnosta, on sekin tärkeä havainto, kunhan joku kertoo kaverille hoitamattomuuden vaikutuksen omaisuuden arvoon.
Pekka: ”Matka palstalle 90 km, muutama yö jo vietetty.”
Kukin tavallaan, mutta itselläni on tuota suuruusluokkaa oleva työmatka arkea palkkatyössäni. Itselläni ei siis tulisi mieleenikään jäädä alle 100 km päähän yöksi.
Jos kuitenkin kokee kopin tarpeelliseksi, netistä niitä löytyy kun hiukan hakee. Varmaan rautakauppoijen pihavarastot tms. leikkimökit ovat yksi mahdollisuus, sitten varsinaiset rakentajien parakit ovat toinen. Käytettynä hinnat ovat mahdollisuuksien rajoissa, mutta kunto on sitten toinen juttu. Asuntovaunut tms. hinattavat vekottimet ovat myös vaihtoehtona, mutta luultavasti niissä on sama ongelma kuin parakeissa. Jos kuitenkin ajatellaan, että vajaan 100 km matkaan menee noin tunti ja se maksaa auton pääomakuluineen 45 e/suunta, josta saa lisäksi verovähennykset, ehtii aika monta matkaa kopin hinnalla tehdä. Penkinsuojat autoon saa muutamalla kympillä, jolloin autokin pysyy siistinä.
Toivottavasti em. herrat kommentoivat vanhan kannon haitallisuutta raivurin terälle, koska muutoin tuon natsan poistaminen todennäköisesti helpottaisi ajoissa tehtyä raivaamista.
Koitin pohdiskella sitä, miksi heiveröisten vesojen poistaminen ei ehkä olekaan kertomastasi syystä erityisen edullista, vaikka tuskin se huonokaan menetelmä on. Ollaanhan kaukana varsinaisista ongelmista, kun raivaamisesta keskustellaan tällä tasolla. Jos siis ei jätetä kantoa, vaan niitä heiveröisiä vesoja etsitään heinikosta ja vatukosta, on työ suhteellisen hidasta tai sitten iso osa vesoista jää huomaamatta ja siten niittämättä eli työ menee osittain hukkaan.
Seuravassa kohteessa täytyy kokeilla kannon pidentämistä.
Ei taida olla kovin suurta suosiota saanut tämän menetelmän kokeilu, kun kommentteja ei ole kulunut?
Tulipa käytyä palstalla, jonka raivasin heinäkuussa. Mukavasti oli vesoittuminen jatkunut, mutta eipä uudelleen raivaaminen nyt hyvältä ajatukselta tuntunut. Kun heinikossa kasvoi 10-20 sentin hentoja vesoja, olisi niiden niittäminen ollut melkoista tarkkuustyötä. Muutenkin jäi sellainen olo, että olikohan nyt tutkijat tehneet enemmänkin hienon teoreettisen havainnon kuin löytäneet käytäntöön soveltuvan menetelmän metsänhoidon tehostamiseksi. Nimittäin, kun taimet ovat vajaa metrisiä ja vesakko poistettu, alkaa pahin huoli taimien hukkumisesta olla ohi. Kuusella on nyt hyvä etumatka. Toki vesakko taimet vielä kerran saavuttaa, mutta kun alan parin vuoden kuluttua toistamiseen perkaa, jää lehtipuusto jo taatusti alikasvoksen asemaan. Parin kuukauden välein tehtävä niitto varmaan tehokkaasti tappaa vesakkoa, mutta ettei vain tilalle näin alkuvaiheessa olevassa taimikossa syntyisi uutta lehtipuustoa, joka kuitenkin pitää jossain vaiheessa raivata. Tietysti entistä harvalukuisempien, mutta silti edellen kannoista vesovien lisäksi.
Kannon pituutta käsittelevässä keskustelussa Tane ja Jees olivat sitä mieltä, että pitkäksi jätetty kanto on myrkkyä raivurin terälle toistamiseen raivattaessa. Minulla ei tuosta ole kokemusta, mutta pitkä kanto saattaisi olla jonkinlainen edellytys ruotsalaisessa menetelmässä. 20 cm tuoreet vesat löytyisi huomattavasti helpommin polvenkorkuisen kannon avulla kuin ilman maamerkkiä läheltä maanpintaa heinikon seasta. Etenkin, kun osa vesoista lähtee kannon yläosasta. Olisiko pitkä kanto ensimmäisellä kierroksella siis toimiva tapa, jos haluaa tätä menetelmää kokeilla? Lehtiä kyllä jää hiukan tuon tason alapuolellekin, mutta ehkä katkaistu runko kuitenkin on niin iso stressi vesakolle, että alimmaisten lehtien säilymisellä ei suurta merkitystä tässä tapauksessa ole.
