Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Vierailija: ”Ongelmana arvioissa näyttää olevan, että osa arvioi vain puhtaasti metsätaloudellisen arvon, kun osa sisällyttää tila-arvioon muita arvoja ja myös markkinatilanteen vaikutuksen hintaan. Tästä toivoisinkin keskustelua, kumpi on mielestänne ”oikeampi” tapa arvioida?”
Se, joka arvioi tilan arvon korkeimmaksi, saa tilan. On siten ostajan asia, vastaako mahdolliset muut kuin metsätaloudelliset arvot tilasta maksettua ylimääräistä hintaa.
Muutaman kerran välittäjä on puhunut mahdollisuudesta tehdä palstalle lampi. Itse en tuollaisesta ole kiinnostunut, mutta jos joku näkee metsätilassa tällaisen mahdollisuuden myötä tontin arvon, tottahan tämä on tarjouskisassa etulyöntiasemassa. Siinä ei ole minusta mitään ongelmaa. Ongelma saattaa syntyä vain myyjälle, koska harvempi ostaja hakee tonttia. Tälläkin hetkellä kotikulmillani on eräs myyjä kaupitellut liki vuoden muutaman hehtaarin maapalaa tontiksi, mutta ei vaan mene kaupaksi. Asiaa ei helpota kunnan nihkeä suhtautuminen haja-asutusalueen rakennuslupiin.
Vierailija: ”Itse olen sitä mieltä, että tila-arvio summa-arvomenetelmällä on vain metsätaloudellinen arvio ja muut hintaan vaikuttavat tekijät pitää arvioida erikseen ja kertoa niin myyjille kuin tarjoajillekin.”
Siinä tapauksessa kyllä, että myyjällä on selkeä näkemys arvoa kohottavista tekijöistä ja siten hintaodotus perustuu muuhun kuin pelkkään metsätaloudelliseen arvoon. Toisaalta nämä arvot, esim. ilmoitettu mahdollisuus soran ottoon tai kallion murskaukseen asettaa myyjälle velvoitteita arvojen hyödyntämisestä. Jos käyttökelpoista soraa ei olekaan, voi ostaja riitauttaa kaupan.
Vierailija: ”Silloin kun kysyntä ylittää selvästi tarjonnan, on turha asettaa pyynti- tai pohjahintaa, jos tila-arvion tiedot ja arvioitu hinta on kerrottu.”
Näin, kunhan tilaa ollaan tosissaan myymässä eikä vain hinnoittelemassa. Korkeimman tarjouksen tekijän kanssa syntyy siis kaupat, ellei hinta ole jostain syystä selvästi alakanttiin. Nykyisessä markkinatilanteessa ei tällaista vaaraa ole.
Vierailija: ”Jos taas myyjän hintaodotus on jo valmiiksi epärealistinen, mielestäni pyyntihinta tulee kertoa (tai välittäjän pitää harkita, ottako lainkaan välitykseen).”
On vain pieni ongelma. Jos odotus on epärealistinen ja tarkoituksena on hinnoitella tila, ei pohjahinnan paljastamisella hintataso selviä. Jos taas myyjä on vilpittömällä, mutta ahneella mielellä liikkeellä, ei pohjahinta ole tämän mielestä epärealistinen. Välittäjä onkin ainoa taho, joka voi auttaa tässä tilanteessa. Toisaalta välittäjäkin kuittaa palkkionsa, vaikkei kauppoja syntyisi. Onkin ihmeellistä, jos tila annetaan välittäjälle ilman, että sitä on tarkoitus myydä.
Yleiset ajonopeudet pääteillä ovat vuoden 2010 tilaston mukaan n. 1 km/h kovemmat kuin 90-luvun alussa. Viime vuosina suuntaus on ollut alaspäin (liikenneturvallisuussuunnitelman mukainen tavoite rajoitusten laskuun ja voimakkaasti lisääntynyt kameravalvonta lienevät syynä), joten todennäköisesti nyt ollaan samalla tasolla kuin 90-luvun alussa.
Kaikki muu kirjoittamasi on puhdasta spekulointia, johon en osaa ottaa kantaa.
Suorittava porras: ”Nyt ollaan jo monin paikoin alitettu 90-luvun alun todelliset hirvitiheydet . Tämän voi päätellä jo pelkästään siitä , että liikennevahingot ovat liikennesuoritemäärään suhteutettuna huomattavasti ko ajankohtaa alemmalla tasolla.”
Tuo päätelmä ei kyllä kovin kriittistä tarkastelua kestä. Liikennesuoritteen kasvun lisäksi tiestön turvallisuutta on parannettu monin tavoin. Esimerkkejä tästä ovat reunametsien raivaus, nopeusrajoitusten lasku vaarallisimmilla tieosuuksilla, tehostunut nopeusvalvonta, valaistuksen rakentaminen jne. Lisäksi 90-luvun alun jälkeen on avattu satoja kilometrejä moottoritietä, jossa turvallisuus on ihan eri tasolla kuin tavanomaisella päätiellä.
Vaihtoehdon kaipuussa on monta perustetta. Jollain se on maiseman ja virkistysmahdollisuuksien säilyminen. Toisella se on kannattavuuden parantaminen ja kolmannella ehkä joku muu. Yhteistä nimittäjää ei siis ole, eikä kannattavuudesta kiinnostuneen metsää varmaankaan kannata käyttää esimerkkinä virkistysmahdollisuuksien säilymisestä.
Miksi perintöveroa pitäisi keventää metsien suvussa säilymisen turvaamiseksi? Ei ole mitään takeita siitä, että perilliset olisivat kiinnostuneita metsien hoidosta.
Meillä on omituinen tilanne tilamarkkinoilla. Toisaalta kysyntä on kova ja tarjonta surkea. Toisaalta hoitorästejä on paljon eli iso osa omistajista on passiivisia. Minusta toimet pitäisi keskittää siihen, että aktiivisten (tiloja vapailta markkinoilta ostavat oletettavasti kuuluvat tähän ryhmään) kaverien mahdollisuuksia kehittää metsätalouttaan paranisi. Parhaiten tämä tapahtuisi lisäämällä tarjontaa tilojen suhteen.
Minusta ei siis ole mitään mieltä nostaa tilan omistuksessaan säilyttävää perillistä muita parempaan asemaan perinnönjaon yhteydessä. Yhtälailla houkuttelevaksi on tehtävä tilan myyminen, jolloin voittajaksi nousee suomalainen metsätalous. Sen toimintaedellytyksiähän yhteiskunnan tehtävänä on kehittää, ei tilan suvussa säilymisen edellytyksiä.
Suorittava porras: ”Muita toimenpieitä olivat mm riistakäytävien teko valtaväylien ali(yli= ei toimi) … Entä onko teiden varsilla riittävästi esteetöntä näköalaa havaita tien ylitystä mielivä sorkkaeläin ? …..ja keveneekö jalka hirvivaroitusmerkin kohdalla?”
Keskustelu koskee hirvikannan kokoa.
Suorittava porras: ”Kun yllä mainitut tekijätkin otetaan huomioon liikenesuoritteen 20%:n kasvun ohella verrattavaan ajankohtaan ( v 93) nähden , voidaan päätellä , että hirvikanta on jopa tuota ajankohtaa alhaisemmalla tasolla.”
Ei tuota tarvitse päätellä. Aiemmin mainitsemastani lähteestä löytyy faktaa asiasta. Hirvikanta oli vuonna 1993 pienempi kuin nykyään.
Suorittava porras: ”Mitenkäs sitten suu pannaan , kun osaaminen jahtimailta katoaa ja hirvien elinolosuhteet paranevat nykyistä tahtia ?”
Porukoiden jatkuvuus on minunkin käsitykseni mukaan ongelma, ja samaan suuntaan vaikuttaa varmasti väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin. Ei jaksa lähteä Helsingistä 300 km:n päähän kotipaikkakunnalle hirvestämään.
Mutta Suomen historiassa on esimerkkejä siitä, kuinka lajeja on metsästetty sukupuuton partaalle. Jos metsästäjien vähenemisestä tai passivoitumisesta tulee todellinen ongelma, keinoja kyllä löytyy asian hoitamiseksi, jos on tahtoa.
