Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 13,341 - 13,350 (kaikkiaan 13,399)
  • Puuki

    Tilanteen mukaan niitä etukasvuisia tietysti pitäisi poistaa.
    Paras tilanne on jos on mahdollista rankapuuksi harventaa jo ennen ensiharvennuskokoa.

    Joillakin metsureillakin on tapana jättää esim. pitkä hieskoivu keskelle mäntyryhmää. Jos sitä koivua ei poisteta ennen ensiharvennusta, niin eihän niistä männyistä yleensä kunnon tukkipuita enää tule, tai ainakin kasvu hidastuu liiaksi.

    Puuki

    Onko FSC- sertifioinnissa jonkinlainen anemaksu käytäntö,
    kun sen vuosimaksut on satoja euroja, vaikka nykyaikana
    sen sääntöjen noudattamisen voisi helposti tarkistaa ilmakuvista
    ja tehdä vaikka otannalla maastotarkastukset ?

    Ynnäilin tuossa ja huomasin, että meikäläisen metsä jo täyttää
    FCS vaatimukset. Voin siis vakuuttaa ostajillekin sen ja liimata
    vaikka jonkin ”luonnonmukaisesti tuotettua” -tarran pinojen päihin. Saa käydä tarkastamassakin, mutta en maksa siitä kuin
    kohtuuliseksi arvioimani summan.
    Sertifiointi on käytännössä kunnossa, leima vain puuttuu.
    Pitää olla neuvotteluvara tuossakin, muuten ei tule mitään.

    Puuki

    Männiköissä etukasvuiset puut pitäisi kyllä poistaa jo ennen
    ensiharvennusta, jos haittaavat ympärillä olevia. Mänty kärsii
    varjostuksesta paljon enemmän kuin kuusi.
    Hontelot männyt eh:n jälkeen ei kestä lumikuormaa eikä kasvu
    muutenkaan palaudu kovin nopeasti.

    Puuki

    Jees-miehen mielestä ilmeisesti kaikki mikä ei näy (haapa)puusilmästä kuuluu mahdottomuuksien sarjaan.

    Jos sinun mielestä hirviä on sopivasti (”Sitähän se kanta on ollut vuosikymmeniä”),niin mitään ongelmaa ei siis olekaan(?).

    Kannan vahvuus on ollut vuosikymmeniä ongelmana yleensä paikallisesti, välillä koko maan laajuisesti.

    Jos olisit ollut joskus hirvimetsällä, niin tietäisit varmaan paremmin hirvien käyttäytymisestäkin. Paksun lumen aikaan
    varsinkin pienikin määrä hirviä syö talvilaidun alueellaan taimikot huonoon kuntoon. Sen voi estää siirtämällä eväät
    toiseen paikkaan, jotain ne kuitenkin purevat hengenpitimikseen ja parempi jos syövät muuta kuin männyn
    taimia.

    Puuki

    ”Naapuriporukkaan kuuluu innokas hirvikoiran omistaja maanviljelijä/virkamies. Hän on perustanut 2,5 ha:n riistapellon (niitähän EU tukee), joka varmasti houkuttelee hirviä. Juuri katseltiin kuvaa kuinka hänen nurmipellollaan laidunsi 8 hirveä. Jos tuon paikan lähellä sattuu hirvituhoja, niin kyllä silloin on kyse muustakin kuin pelkästä luonnontuhosta.
    Lähetetty: 2 h, 42 min sitten
    Lähettäjä: Timppa ”

    Tuosta tuli mieleen, että sopivasti pienennetty hirvikanta ja
    riistapellot + mm. harvennushakkuiden männynlatvojen käyttö talviruokinnassa, voisi toimia hyvinkin taimikkotuhojen vähentämisessä.
    Talvilaidunalueiden hirvet ohjataan käyttämään tiettyjä ruokapaikkoja taimikoissa asumisen sijaan. Samoille alueille
    nuolukivet niin ei kuusenrungotkaan tärvelly.
    Hirvet on luontaista eläimistöä, niin eihän sitä kantaa
    kuitenkaan voi vähentää metsänkasvatuksenkaan kannalta
    ihanteelliseksi.
    Olisko liian kallista ? EU:lta osarahoitus siihen, ja taimikkojen säästyminen jo toisi menot takaisin moninkertaisesti.

    Puuki

    Eikö siihen tankkiin voi lorauttaa jäänestoa pikkupakkasilla ?

    Puuki

    Dieselit on moninverroin saastuttavampia kuin bensakäyttöiset.
    Hiilidioksidipäästöjä syynätään tarkkaan, mutta muut päästöt jotka on hengitysilmalle paljon haitallisempia ei niin tarkan kontrollin alla ole olleet ainakaan ennen näitä uudempia dieselien päästösuodattimia.

    Paperilla pienen co2 päästön omaavat autot kuormattuina moninkertaistaa myös ne päästöt, kun moottorin teho ei riitä ja polttoainetta kuluu huomattavasti norm.kulutusta enemmän.

    Puuki

    Joissain autoissa ruostuu ensin helmat. (”Pohjan tervaamista”
    pystyy ainakin nohevimmat jatkojalostaa päässään koskemaan muitakin kohtia autossa). Kotelotkin voi käsitellä samalla tavalla kuin varsinaisilla ruostesuoja-aineilla tehdään. Tervan pystyy tekemään juoksevammaksi mm. vernissalla tai öljyllä.
    Terva ei kelpaa ”viralliseksi” ruostesuoja-aineeksi ,
    koska on liian halpaa.

    Puuki

    MH:n tuotot on varmaan laskeneet osin syistä, joita kerroit k.o.
    mutta puun hintojen muuttuminen on ollut vielä isompi tekijä.

    90-luvun alun lamaa edeltäneinä aikoina, kun puun hinnat oli
    samalla tasolla kuin nykyään, 120 €/ha taimikonhoidosta olisi
    ollut käypä korvaus keskinkertaisen taimikon harvennuksesta.
    Nythän samalla hehtaaritaksalla ei voi tehdä kuin korkeintaan oikein helpon varhaisperkauksen.

    Puuki

    ”Paikallinen sorayritäjäkin tarjosi kalliomursketta 10 t:n kuorman kiinteään 160 €:n hintaan, ajo ja alusterällä tasattuna 15 km päähän, ja sai heti kalustolle töitä.”

    Aika pieni kuorma kuutioissa. Ei ole kovin edullista, mutta
    hinnat vaihtelee tietysti kysynnänkin mukaan.

    Lyhyellä ajomatkalla ( 2 km ) kuorma mursketta maksaa täällä
    n. sata eurua.

Esillä 10 vastausta, 13,341 - 13,350 (kaikkiaan 13,399)