Uutinen Tilaajille Metsätilakaupat lisääntyivät viime vuonna – Lapissa kauppa kasvoi kolmanneksella Maanmittauslaitoksen mukaan kalleinta metsä oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 5 200 euroa hehtaarilta.
Uutinen Tilaajille Muutoksia FinnMetkon johdossa – Erkki Eilavaara jää pois Koneyrittäjien Matti Peltolasta vt. toimitusjohtaja, operatiivisesta toiminnasta vastaa Tapio Hirvikoski.
Uutinen Tilaajille Hirvisaaliis kutistui – laskua kertyi kuusi prosenttia 2000-luvun keskimääräisestä saaliista jäätiin viime kaudella liki viidennes, Riistakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Ennakko: Hakkuut vähenivät yksityismetsissä viime vuonna Kuitupuun hakkuumäärä väheni edellisvuodesta 15 prosenttia, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Kemeratukea myönnetään edelleen nopeutetusti tiehankkeille Metsäkeskus jatkaa elokuuhun saakka nopeutettua käytäntöä.
Uutinen Tilaajille Sata vuotta VMI:tä – ensimmäiset maastotyöt tehtiin vuonna 1921 Valtakunnan metsien inventointi palkittiin Metsäpäivillä Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketilla.
Uutinen Tilaajille Lidlille nousee puurakenteinen myymälä Riihimäelle – valmista loppuvuonna Puurakentaminen on kauppaketjulle yksi keino hiilineutraaliuden tavoittelussa.
Uutinen Tilaajille Sarvamaa: ”Olen todella huolissani” Europarlamentaarikkoa arveluttaa keväällä julkaistavan metsästrategian sisältö.
Uutinen Tilaajille Sanktiot ja pandemia kurittivat Keslaa Sekä yhtiön tulos että liikevaihto laskivat.
Uutinen Tilaajille Metsätöissä ollut mies menehtyi puun alle Viinijärvellä Epäselvää on, miten mies puun alle jäi, pelastuslaitokselta kerrotaan.