Useissa Keskisuomalainen-konsernin sanomalehdissä julkaistiin heinäkuussa Jyväskylän yliopiston ekologian professori Mikko Mönkkösen haastattelu. Hän vaati hakkuiden vähentämistä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa. Vähennykset pitäisi kohdistaa erityisesti eteläisen Suomen tuottoisimmille metsämaille.
Hänen mukaansa tarkoitus ole ajaa metsäteollisuutta alas. Ehkä, mutta vaaditut hakkuurajoitukset vastaavat liki neljännestä teollisuuden puun tarpeesta. Melkoinen alasajo olisi vääjäämättä edessä – ellei massiivista puun tuontia Venäjältä aloiteta uudelleen.
Euroista haastattelussa ei puhuttu, mutta varovastikin arvioiden hintalappu kohoaisi useisiin miljardeihin euroihin, kun kantorahojen, puun jalostusarvon ja metsämaiden arvon vääjäämätön romahdus otetaan huomioon.
Mitä saisimme vastineeksi?
Perusteiksi todetaan ilmastopolitiikka ja metsätalouden ekologinen kestävyys.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa todellinen hyöty jäisi olemattomaksi, koska hakkuut siirtyisivät muualle – eivät todellisuudessa vähenisi.
Mönkkönen sivuutti senkin, että Suomen virallinen käsitys metsien hiilensidonnasta perustuu Luken kiisteltyihin mallinnuksiin. Ruotsissa näkemys on tyystin toinen – onko varmaa, että Ruotsin maatalouskorkeakoulu on erehtynyt.
Varmaa on, että talousmetsien hakkaamatta jättäminen lisää metsätuhojen ja palojen riskiä, kuten Keski-Euroopassa on saatu nähdä. Kun metsä palaa, puustoon ja kunttaan sitoutuneet hiilivarastot haihtuvat hiilidioksidina ilmakehään.
Esimerkiksi Ohion yliopiston Nobel-palkittu ilmastotieteilijä, professori Brent L. Sohngen ehdotti äskettäin hakkuiden lisäämistä Kanadan metsäpalojen torjumiseksi.
Mahtaisivatko kaavamaiset hakkuurajoitukset olla tepsivin keino metsien monimuotoisuudenkaan lisäämiseksi.
Suomessa puuta korjataan hoidetuista, paljolti viljellen perustetuista talousmetsistä, jotka samaisten ekologien mukaan ovat lajistoltaan perin niukkoja – melkein puupeltoja. Vaatimus hakkuurajoituksista olisi ymmärrettävä, jos hakkuut kohdistuisivat kirveenkoskemattomiin luonnonmetsiin.
Lähes puolet uhanalaisiksi luokitelluista metsälajeista elää lehdoissa ja lehtometsissä, joiden osuus metsistä on vajaat pari prosenttia. Niistä iso osa on jo nyt metsä- ja luonnonsuojelulain suojaamia. Suuri osa lehdoista on aikanaan raivattu pelloiksi, ei valjastettu puuntuotantoon.
Vaatimiensa hakkuurajoitusten kompensoimiseksi Mönkkönen ehdotti metsien hyödyntämisen monipuolistamista, mikä on hyvin kannatettavaa.
Hän perää markkinoiden ja kysynnän luomista uusille tuotteille. Tätä esimerkiksi metsäyhtiöt tekevät jatkuvasti, mutta työ on tuskallisen hidasta, kuten esimerkiksi puuvillaa korvaavien puukuitujen kanssa on saatu huomata.
Olisiko sitten helpompi löytää pienimuotoisesta puun jalostuksesta ja metsään pohjaavien palveluiden tuotannosta korvaavia tulovirtoja miljardien eurojen menetyksille.
Silloin Suomeen pitäisi luoda tuhansia uusia pk-yrityksiä, uusine tuotteineen ja markkinoineen. Jos markkinoita ja kysyntää olisi, yksityiset yrittäjät ja yritykset olisivat varmasti tarttuneet tällaisiin mahdollisuuksiin. Niin sanotusti köydellä työntäen uutta yritystoimintaa ei hevin synny – eikä hakkuurajoituksin.
Luontoon ja metsiin tukeutuvaa matkailua varmastikin voi kasvattaa, kun kesähelteet Keski-Euroopassa käyvät sietämättömiksi, mutta haluaisimmeko tilauslentojen jatkuvaa virtaa maakuntakaupunkien lentokentille. Tätä voi kysyä vaikka rovaniemeläisiltä.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Onko joku hakkuurajoituksia vaativa esittänyt miten ne toteutettaisiin käytännössä? Pitäisi siis laittaa joku m3-raja vuosittaisille hakkuille. Kun se tulee täyteen niin koneet seisovat loppuvuoden.
Käytännössä pitäisi kai luoda monimutkainen systeemi, jolla eri toimijoille arvottaisiin jollain perusteella vuosittainen hakkuukiintiö. Tämä olisi varsin rajua sääntely, jossa lobbaus kukoistaisi ja oikeusjutut seuraisivat toisiaan kun joku on mielestään saanut liian pienen kiintiön. Loppujen lopuksi tietysti teollisuus siirtyisi pois Suomesta siltä osin kun sitä ei täällä enää saisi harjoittaa.
Kaavamaisten hakkuurajoitusten vaatiminen tilanteessa jossa kasvu on ollut poistumaa suurempaa ties kuinka kauan on hyvin outoa. Suojelukohteita kannattaa etsiä sieltä missä on suojeltavaa kuten Riikiläkin kirjoittaa.
Venäjä ja Kiina ovat mielissään ,kun metsäteollisuus Suomessa kuihtuu. Jyväskylässä ilmeisesti poliittinen tiede ajaa oikean tieteen ohi ja kommentointi on sen mukaista.
Jos hakkuita aidosti halutaan rajoittaa, niin helpoiten se onnistuu niin että hakkuita valtion ja kuntien metsissä vähennetään merkittävästi. Nythän suunta on ollut jossain määrin päinvastainen. Valtio, kunnat ja seurakunnat hakkaavat sellaisia metsiä mitkä moni yksityinen suojelee oma-aloitteisesti.
Liikun silloin tällöin eteläisen Suomen rauta- ja maanteillä. Tämän otoksen perusteella on selvää, että tarvitaan runsaasti harvennuksia lisää ja kiireesti. Muuten metsät karsiintvat liikaa, mikä pudottaa tulevien vuosien kasvua. Onkohan professori tietoinen tällaisesta ilmiöstä. Yhtään liikaa harvennettua kohdetta ei ole sattunut silmiin.
Suuri osa päätehakkuupuusta tulee Etelä-Suomen kuusikoista, jotka ovat alttiin kirjanpainajatuhoille. Toinen ilmiö asiassa on, että niiltä hakkuutyömailta kerätään latvusmassa energiakäyttöön. Miten professori aikoo tuon syntyvän vajeen kattaa. Kielletäänkö suihkuveden lämmitys, aletaanko nostaa turvetta tai ostaa öljyä?
Tulee sitä tukkia Pohjois-Suomen männiköistäkin. Pistetäänkö siellä metsureista lähtien koko tuotantoketju kilometritehtaalle ja tuotantolaitokset kiinni.
Ei nämä rofessorit ja vihervassarit ikinä kerro mitään käytännön vinkkejä. Millä lailla tämäkin herra meinasi toteuttaa nämä rajoitukset? Ja mitkäon ne uudet tuotteet? Eipä kerro sitäkään. Timppa on oikeassa että etelä-Suomessa on valtavasti harvennuksia kaipaavia metsiä, se on nykyään oikea ongelma.
Täällä etelässä on pakko hakata kuusikot ajoissa, muuten kirjanpainaja kiittää.
Mikko Mönkkönen on yksi näistä Jyväskylän yliopiston professoreista jotka ovat kehittäneet tämän ”luonnonsuojelubiologian”.Siinä,kuten nimikin sanoo,biologiaa ja tiedettä sovelletaan tutkimuksessa ja koulutuksessa niin että luonnonsuojelualueiden määrä saadaan maksimoitua.Idea siihen on saatu 30-luvulla taidepiireissä vaikuttaneesta suuntauksesta nimeltään Sosialistinen realismi jonka tarkoitus oli edistää taiteen keinoin sosialistisen vallankumouksen etenemistä.
Tällä Luonnonsuojelubiologialla on yhtä paljon tekemistä tieteen kanssa kuin sosialistisella realismilla oli realismin ja taiteen…