Suo siellä, vetelä täällä. Epätoivoon ja pessimismiin voisi vajota kuin suonsilmäkkeeseen.
Kansanperinteessä soihin liitetyt mystiikka ja pelko ovat muuttaneet muotoaan. Nyt turvemetsätaloudesta ollaan tekemässä ilmasto- ja ympäristöpahista, vaikka oikeilla metsänhoidon toimilla meillä olisi paljon voitettavaa.
Suomi lukeutuu Euroopan turvemaavaltaisimpiin maihin: lähes kolmannes maa-alastamme on turvemaita. Tästä alasta noin puolet on ojitettu pääosin metsätalouden käyttöön. Tämä valtionpolitiikalla ohjattu soiden kuivattaminen on mahdollistanut osaltaan puuvarantomme kasvun, ja nykyisin metsätalouteen soveltuvilla turvekankailla kasvaakin jo noin neljännes puuvaroistamme.
Metsätalous pohjaa aina tutkittuihin hyvän metsänhoidon suosituksiin. Tälle loi perustaa jo 1900-luvun alussa metsätyyppiteorian kehittänyt A. K. Cajander, jonka keskeisenä ajatuksen oli, että kasvupaikka määrää metsänhoidon. Tällöin päästiin pois ajattelusta, että kaikkia metsiä voitaisiin hoitaa samalla mallilla.
Nykyisin käyty keskustelu jatkuvan kasvatuksen sallimisesta ainoana turvemaiden metsänhoidon työkaluna on askel taaksepäin – turvemailla kun kasvuolosuhteiden vaihtelu on usein suurempaa ja moniulotteisempaa kuin kangasmailla.
Metsänhoidon käytäntöjä päivitetään sitä mukaa, kun tutkimustieto lisääntyy. Soilla tämä näkyy erityisen hyvin: vuosikymmeniä sitten ojitetut alueet ovat muuttuneet, eikä niiden vesitalous enää vastaa alkuperäistä tilannetta. Siksi myös kuivatuskäytäntöjä on syytä tarkastella uudelleen.
Viime kevään kuivuus on korostanut tarvetta maltillisempaan vesienhallintaan ja siihen, että tutkimustieto siirtyy nopeasti metsänomistajien ja käytännön toimijoiden käyttöön. Suomi on kuitenkin pitkä maa, jossa ilmasto- ja kasvuolosuhteet eroavat merkittävästi maantieteellisesti ja paikallisesti. Ilmastonmuutos tuo tähän vielä oman mausteensa.
Tämä edellyttää turvemetsissä uudenlaista mitä-missä-milloin-ajattelua. Meidän on puntaroitava uuden tutkimustiedon valossa, mitkä toimenpiteet milläkin alueella tuottavat parhaan loppuratkaisun kunakin hetkenä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kunnostusojituksen tekemättä jättämistä, vedenpinnan hallittua nostoa ojia tukkimalla, lannoitusta tai vaikkapa heikkotuottoisten metsien ennallistamista.
Etenkin nyt, kun metsänomistajien oikeutta harjoittaa metsätaloutta haluamassaan taloudellisessa laajuudessa kyseenalaistetaan, on uusimman tutkimustiedon jalkauttamisessa metsäsektorin sisältä aina poliittisiin päättäjiin asti kiire.
Metsäteollisuus ry yhdessä Helsingin yliopiston, Tapio Oy:n, Sahateollisuus ry:n ja Koneyrittäjät ry:n kanssa on saanut valtionavustusta hankkeelle, joka pyrkii uudistamaan turvekankaiden metsänhoidon käytäntöjä informaatio-ohjauksen keinoin.
Suometsänhoidon ei tarvitse olla vastakkainasettelua ilmasto-, ympäristö-, ja taloustavoitteiden kanssa, sillä nämä kaikki hyödyt voidaan saada samassa paketissa. Kohti uutta suometsätaloutta -hanke tuo seuraavan puolentoista vuoden aikana koko metsäalan käyttöön uusimman tutkimustiedon turvemaiden metsänhoidon uudistamiseksi.
Metsänomistajille on hankkeessa luvassa kiinnostava ulottuvuus, kun heitä opastetaan seuraamaan suometsissään pohjaveden syvyyttä. Metsänomistaja voi havaintonsa perusteella arvioida verkkolaskurilla, kuinka paljon maaperän hiilipäästöjä hän on toimillaan vähentänyt.
Metsänomistajien mittausten toivotaan jatkuvan hankkeen jälkeenkin, sillä Helsingin yliopisto jatkaa mittaustietojen keräämistä havainnoidakseen muutoksia vesienhallinnassa. Kannattaa siis ottaa hanke seurantaan ja osallistua avoimiin koulutuksiin.
Kirjoittaja työskentelee metsäasiantuntijana Metsäteollisuus ry:ssä.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään