Yläkerta | Harmaan suojelun pelko nakertaa vapaaehtoista luonnonhoitoa

Yhteiskunta ja metsätalouden organisaatiot ovat kannustaneet metsänomistajia toteuttamaan luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimia talousmetsissä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Tärkeinä kirittäjinä ovat toimineet metsä- ja luonnonsuojelulain velvoitteet, metsäsertifiointi ja metsänhoidon suositukset. 

Näiden rinnalla on käytetty taloudellisia kannustimia kuten Metso-ohjelmasta löytyviä keinoja. Tällä hetkellä luonnonarvomarkkinaan kohdistuu suuria odotuksia. Monimuotoisuustyön perusteita on myös kirkastettu. Metsänomistajia on herätelty huomaamaan, että nykyisten ja tulevien sukupolvien tarpeissa korostuvat puuraaka-aineen rinnalla muun muassa ilmastoriskien hallinta, puhtaat vesistöt ja elinvoimaiset pölyttäjäkannat. 

Luontotyötä on voitu tehdä pääosin vapaaehtoisuuteen perustuen, koska suurimmalla osalla metsänomistajia on halu turvata metsäluonnon monimuotoisuutta nykyistä enemmän. Vaikka tavoitteet ovat osin yhteiskunnallisia, ne kytkeytyvät myös metsänomistajan omaan ansaintaan. Joko suoraan, kuten tuhonkestävyys, tai epäsuorasti metsätalouden yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden ja puusta valmistettujen tuotteiden menekin turvaamisen kautta.  

Lisävaateita monimuotoisuustoimiin tulee ennallistamisasetuksesta, jossa on kaikkia metsiä koskevana tavoitteena saada yleiset monimuotoisuusmittarit kasvuun. Esimerkiksi pysty- ja maalahopuun määrä tulee saada merkittävästi nykyistä suuremmaksi, jotta siitä riippuvainen eliöstö saadaan elpymisuralle. Tällöin tulevista talousmetsistä löytyisi paikoin selvästi enemmän kuollutta puuta, kuin tällä hetkellä vaaditaan metsältä, jotta se valitaan Metso-ohjelman korvausten piiriin.  

Tavoitteita on kuitenkin vaikea saavuttaa vapaaehtoisesti, jos niihin liittyy metsänomistajien silmissä negatiivisia kannusteita. Asian herkkyyttä kuvaavat esimerkiksi liito-oravan ja petolintujen pesiin liittyvä keskustelu sekä tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä oleva metsälain muutos. Sen yhteydessä on jo noussut esiin huoli, että reheville lehtipuuvaltaisille kohteille mahdollisesti tuleva kolmen kuukauden pesimäaikaa koskeva käyttörajoitus voisi vähentää osan metsänomistajista mielenkiintoa lisätä lehtipuun osuutta hoidettavissa taimikoissa. 

Vielä haasteellisempaa olisi, jos monimuotoisuustoimien riskinä nähtäisiin laajojen metsiköiden päätyminen automaattisesti pysyvään suojeluun tiettyjen kriteerien täyttyessä. Tuore esimerkki koskee luontodirektiivin luontotyypin boreaalinen luonnonmetsä määritelmän tulkintaa, jota tehdään ennallistamissuunnitelman valmistelun yhteydessä. 

Maa- ja metsätalousministeriöstä todetaan, että nykyinen boreaalisten metsien määritelmän tulkinta “ei mahdollista monimuotoisuuden kehittämistä talousmetsissä”. Tällä tarkoitetaan mahdollisuutta, että talousmetsä muuttuu luonnonhoidon toimien ja tavallista pidemmän kiertoajan seurauksena boreaalisen luonnonmetsän nykyisen tulkinnan täyttäväksi kohteeksi, jossa metsätalous ei ennallistamislainsäädännön puitteissa ole enää sallittua.

Tällaisen mahdollisuuden ministeriö haluaa ymmärrettävästi välttää, koska muuten vaikeutuisi ennallistamisasetuksen toisen vaatimuksen, talousmetsien rakennepiirteiden lisäämisen, toimeenpano. Innokkainkin monimuotoisuuden vaalija saattaa kyseenalaistaa tavoitteensa, mikäli luonnonhoidosta voi seurata suojeluvelvoite ilman varmuutta valtion välittömästi maksamasta suojelukorvauksesta. Myös luonnonarvomarkkinoilta voi olla vaikea löytää suojelun rahoitus metsälle, jonka hakkuun laki joka tapauksessa estää.

Kirjoittaja työskentelee johtavana asiantuntijana Tapiossa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.