Kommentit (9)

  1. Mainittakoon, että olen kerran poistanut hiuskoivun taimikosta, sitä on jonkinverran palstan alaosassa, ei näy tähän kuivempaan päähän. En koskenut mäntyihin hirvien takia, mutta näyttää ettei kylvömänty ole valtion karjalle kovin suurta herkkua tällä alalla.

  2. Kuvan kohteessa ei kylvötuppaat näytä oikein kylvötuppailta, eli niillä ei ole hätää. Hieno kylvömännikkö tulossa.

  3. Planter

    Todella laadukas taimikko. Onnittelut Niilolle, hyvää työtä!

    Rohkenetko kertoa suurinpiirtein, missä päin kuvan taimikko on, esimerkiksi pitäjää. Ihan mielenkiinnosta voisin tarkistaa paljonko Luke on arvioinut siellä liikkuvan valtion karjaa.

  4. Karijoki Siltaneva

  5. Planter

    Hiihtoniilon taimikko kuuluu Isojoen-Karijoen riistanhoitoyhdistyksen (Rhy) alueeseen.
    pa 82860 ha.
    Pinta-alan perusteella rhy:n rajat noudattavat Isojoen ja Karijoen kuntarajoja.

    Rhy kuuluu hirvitalousalueeseen Rannikko-Pohjanmaa 3 (RP3), jossa alueellisen riistaneuvoston asettama hirvikannan tiheystavoite on 3,5-4/ 1000 ha.

    Kun hirvitalousalueiden rajat on määritelty, pyrkimyksenä on ollut, että alueen hirvet pysyisivät mahdollisimman hyvin alueen rajojen sisällä. Tarkoittaa, että alueilla, joissa on liikettä kesä-ja talvilaitumiem välillä, alueen hirvien kesä-ja talvilaitumet olisivat saman RP3 hirvitalousalueen sisällä.

    Tästä voisi yrittää päätellä, että RP3 hirvitalousalueen talvilaitumet voisivat olla alueella Kauhajoki-Jalasjärvi-Kurikka ja Hiihtoniilon Karijoen mäntytaimikko olisi enimmäkseen kesälaidunta. Ainakin kuvan taimikko on säästynyt hämmästyttävän hyvin, ottaen huomioon hyvin suuren hirvitiheyden.

    Vuosina 2015-2018 tiheys on ollut hirvitalousalueella RP3 Luken takaisinlaskennan mukaan yli 5 / 1000 ha.

    Vuosina 2018-2021 tiheys on laskenut, mutta on 2021 Luken mukaan edelleen yli 4/1000 ha

    Vuodelle 2022 Isojoen-Karijoen Rhy:lle Luken suunniteltu saalismäärän alaraja on 212, joka vastaa 2,6 hirven saalista tuhannelle hehtaarille.

    Luken suunniteltu saalismäärän yläraja on 265, vastaten 3,2 hirven saalista tuhannelle hehtaarille.

    Varsinais-Suomen hirvitalousaluesuunnittelija
    Antti Rinteen netistä löytyvästä pro gradu -tutkielmasta

    ”MISSÄ HIRVET ELÄVÄT? – HIRVIEN ELINPIIRIT JA
    HABITAATTIVALINTA POHJANMAALLA”

    voi tutustua tarkemmin hirvien elämään ja liikkeisiin Pohjanmaalla.
    Aineistona käytettiin 33:n GPS-pannoitetun hirven
    paikannustietoja.

    https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/144500/Rinne%20Antti.pdf?sequence=1&isAllowed=y

  6. Planter

    Tällaista keskustelua käytiin RP3 alueella viime syksynä:

    https://yle.fi/uutiset/3-12175454

  7. Planter
  8. suorittava porras

    Hieno taimikko ja hyvä esimerkki siitä , että riittävän varhain tehty varhaisperkaus alentaa hirvivahingon riskiä. Taimikkokin saa kasvaa ilman pidäkkeitä alusta asti.

  9. Hirvien talvilaidunta tämä ei ole. Meill talvilaitumet on jokivarsissa ja lisäksi ne tuppaa meneen ylös paikkoihin lämpimiin paikkoihin. Talvilaitumella on mulla kyllä hirvensyöntiä, mutta ei ole ollut kovin vaivaksi asti näissä kylvömänniköissä.

Metsänhoito Metsänhoito