Mikä puuta vaivaa?

Meillä on mökkirannassa tuollainen puu, rungossa olevan jäljen lisäksi kyseisellä puolella puuta ei ole oksia ollenkaan. Oksien puolella järvi ja kuvaajan selän takana sauna. Onko tuo mahdollisesti salaman vai jonkin taudin aiheuttama?

Jos tuo puu kaatuisi rakennuksen päälle myrskyssä, ei vakuutus varmaan korvaisi, joten kannattaisiko tuo kaataa nyt talven aikana jäälle varmuuden vuoksi?

Toki epätodennäköistä, että kaatuisi kuvaajan suuntaan oksien takia.

Kommentit (12)

  1. Poikaoksa katkennut lumen painosta.

  2. Katkennutta haaraa veikkaisin minäkin. Mutta jos ei ole se, niin tervasroso johon tullut lisäksi mustakoro tai jokin muu sienitauti.
    Kaada pois .

  3. Haara lienee revennyt irti, syy selviää, kun puu on kumossa ja sen sisältöä pääsee tutkimaan, eli onko siellä haaranperä?

  4. Onko mahdollista, että männyn vieressä on ollut joskus toinen isohko puu, joka on hangannut runkoa. Myös oksien puuttuminen viittaa samaan. Omassa pihassa vähän vastaava ja sen aiheutti viereinen koivu.

  5. Tuota samaa pähkäilin myös mitä metsomies. 2 tod. näk. vaihtoehtoa joko iso haara pudonnut kyydistä tai toinen puu hangannut kylkeen. Viereinen mänty on näköjään myös täysin toispuoleinen oksistoltaan. Olisiko saunanrakennusvaiheessa puut karsittu toispuoleisiksi jotta eivät kaadu niin helposti mökin päälle tuulissa. Jos salama iskee puuhun, niin yleensä kapeahko halkeama on maahan asti. Entisen kotitalon pihassa iski kerran salama kuusipuiseen lipputankoon ja kierteiset n. 5-10 cm leveät sälöt lenteli n. 50 m säteellä ympäristöön.

  6. Kun tonttia on avattu puista vapaaksi on moto ryskinyt rantapuita päin ja vetänyt alas kaatamansa tuon runkoa pitkin.

  7. Haarapuu on ollut. Toinen haara revennyt irti. Jäljethän näkyvät vielä repeämän alalaidassa.

  8. Metsäkupsa

    Haarapuu vaihtoehtoon kallistun, etenkin kun oksastoa ei ole ollut kolon puolella. Jos olisi motokaadon tai nojaavan kaaripuun tekosia, veikkaisin pitempää tasaisempaa kolohaavaa .

  9. Mikä ihme sen haaran olisi ahdasta päin saanut hengissä pysymään? Yleensä sellaiset kuivuu. Tuossa näkee oksienkin pinnassa selviä hankauman jälkiä. Kyllä sitä joku muu puu on tärvellyt. Ylempäkin vielä oksia katkennut. Pelkät tyngät jäänyt.

  10. Noita haarasta revenneitä puita näkee varsin usein. Jäljelle jäänyt haara säilyy kyllä etenkin männyllä hengissä, Usein myös muilla puilla.

  11. Olisko salama iskenny joskus?

  12. Itselläni omenapuuhun salama iski aikoinaan. Samanlainen jälki näkyi vasta myöhemmin.

Metsänhoito Metsänhoito