Kommentit (5)

  1. Seuraavana hakkuuna siemenpuuhakkuu? Ei ole tainnut juuri uutta taimiainesta tulla edellisen yläharvennuksen jälkeen. Saman olen itse huomannut männiköissä ; ei tule kunnolla taimia ennen kuin tehdään sp-hakkuu ja kevyt maanmuokkaus. Sitten seuraa sp:n -poisto . Taimikon kasvettua räkämäntyjen poisto ja yllatusyllatus, ollaan tasaikäisen metsän kasvatuksessa . Sillä erolla ”vanhaan tapaan” , että tehdään laatu+yläharvennuksia alaharvennusten sijaan joka onkin hyvä tapa lisätä tuottoa jos metsä on muuten kunnossa.

  2. Kun aikojen alussa tehtiin tuollaisille paikoille Siemenpuuhakkuu, niin valkatut laatupuut olivat hyvälatvuksisia puita, joiden elinolosuhteet muuttuivat radikaalisti voimakkaan harvennuksen vuoksi. Kun vielä puiden merkkaus oli tehty jo vuosi – pari ennen hakkuuta – ja leimakirveellä rengastaen siemenpuut. Tavoite oli, että jossain määrin lyödään myös nilakerrokseen asti, jolloin puun oma järjestelmä tuntee tulevaisuutensa uhatuksi. Seurauksena käpy / siemensato kasvaa merkittävästä, eli ”Sukuni on jatkuttava” – toimii.
    Joskus on myös koneellisessa työskentelyssä kolhittu puiden tyviosia ja hakkuun jälkeen maanpinnan äestyksessä on juuria ronkittu, joten siemensato on saatu kasvamaan reippaasti?

  3. <<<Taimikon kasvettua räkämäntyjen poisto ja yllatusyllatus, ollaan tasaikäisen metsän kasvatuksessa<<<

    Jatkuvaa kasvatusta ajatellen räkämäntyjen poiston jälkeen valtapuita pienempiä mäntyjäkin pitäisi jättää. Mutta, mutta ne taas kituvat valon puutteseessa, latva pillautuu ja kuolevat pois.
    Metsästä tulee tasaikäinen.

    Tarkoitetaanko tuolla "Jatkuvan kasvatuksen laatua", että nuo laatumännyt ovat jatkuvan kasvatuksen tulos?

  4. Gla

    Ei tuossa luontoarvot mitenkään erityisen hyviltä näytä, vaikka jk:n pitäisi olla tässä(kin) suhteessa tasarakenteista metsänkasvatusta parempi.

    Harva puusto eli vaatimaton kasvu/ha, eikä alikasvosta, joten mikä olikaan tuossa ideana? Näivettää toistuvin hakkuin joskus hyvin kasvanut metsä, joka aikanaan, kenties seuraavan omistajasukupolven toimesta, tullaan uudistamaan tavallista työläämmällä menetelmällä avohakkuun kautta? Siihen saakka saa saarnata jk:n erinomaisuudesta.

  5. metsä-masa

    Jätkän mainitsema käpy / siemensadon lisäys on ollut käytössä vanhaan aikaan. Vanhoissa metsän uudistamisen ohjeissa oli myös kapulapannalla kiristäminen siemenpuiden valinnan jälkeen.

    Kuvassa on laadukas luonnonmetsä, rungot muistuttaa siemenenviljelyrunkoja, runkomuoto, oksaisuus ja latvanmalli. 1950-70 luvulla Metsälautakunta perusti ja hoiti niitä taimituotantoa varten. Rungot oli merkattu keltaisella maalipannalla, siemenkeräysrungoilla oli vuosihuoltona lannoitus.

Metsänhoito Metsänhoito