Uutinen Rannikko–Pohjanmaan hirvilupamäärissä iso pudotus, Etelä-Savossa vähän lisäystä Metsästyskauden pituus muuttuu tulevana syksynä.
Uutinen Naakkaa saa jälleen metsästää Lakimuutoksella halutaan vähentää lintujen aiheuttamia vahinkoja.
Uutinen Keski-Suomeen noin 4000 hirvilupaa: tavoitteena pienentää kantaa tulevien 3 kauden aikana Hirvenmetsästys alkaa lokakuun toisena lauantaina. Pelloilta vahtimisen saa aloittaa jo syyskuun alusta.
Artikkeli Metsätaitokilpailuihin toivotaan lisää nuoria osanottajia Heli Hongiston opinnäytetyön mukaan 10–12-vuotiaita olisi helpoin innostaa metsätaitojen opetteluun.
Uutinen Kainuun hirvilupien määrää leikattiin, mutta hirvikannan arvioidaan kuitenkin laskevan myös tulevalla metsästyskaudella Hirvimetsälle päästään lauantaina 13. lokakuuta. Pelloilta vahtimisen saa aloittaa jo syyskuun alussa.
Uutinen Karhunkaatolupia myönnetty huomattavasti enemmän kuin viime vuonna Kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettiin 260 poikkeuslupaa. Lisäksi poronhoitoalueelle asetettiin 95 saaliskarhun kiintiö.
Uutinen Oulun seudulla pyritään vähentämään hirvien määrää – tulevalle kaudelle liki 8 460 pyyntilupaa Taivalkoskella ja Kuusamossa siirrytään aikaistettuun hirvenmetsästykseen.
Artikkeli Iin tukkilaiskisat toivat tuulahduksen menneestä kulttuurista Lauantaina kilpailtiin tukkilaismaratonin, koskenlaskun, joukkuesoudun ja sauvonnan suomenmestaruuksista.
Uutinen Mustikoita pääsee jo poimimaan monin paikoin Mustikkaan.fi-sovelluksen mukaan marjat ovat kypsiä noin Kuopion korkeudelle asti.