ER-Sahalla kohtalainen tulosparannus

Korona antoi kaksi hyvän suhdanteen vuotta myös viitasaarelaiselle perhesahalle.

Viitasaarella toimiva ER-Saha Oy teki viime vuonna 64,9 miljoonan euron liikevaihdon, 15,4 miljoonan liiketuloksen ja 12,1 miljoonan euron nettotuloksen.

Liikevaihto kasvoi 4,7 miljoonalla, liiketulos 1,1 miljoonalla ja nettotulos 0,7 miljoonalla eurolla.

Yhtiön historiaan peilaten tulos on hyvä, sillä ennen koronasuhdannetta liikevaihto oli 40 ja 50 miljoonan euron välillä ja tulos niukasti plussalla.

Yhtiön omavaraisuus laski merkittävästi 17,6 prosenttiyksiköllä 54 prosenttiin. Velkaa tilikauden lopussa oli 11,1 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Olli Poutasen mukaan omavaraisuuden lasku johtui konsernin sisäisistä järjestelyistä, mutta ei avaa asiaa tarkemmin.

Omavaraisuuden lasku on poikkeus sahayhtiöiden yleisestä kehityksestä, sillä korona-aikana useimmat sahat ovat pystyneet vahvistamaan taseitaan.

Tuloksenteko mahdollistaa investointeja ja yhtiön tämän vuoden investointien kustannusarvio on 4,4 miljoonaa euroa.

ER-Saha on Poutasen perheen omistama yritys. ER-Saha käyttää tukkia noin 400 000 kuutiota, josta männyn osuus 60 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat