Fin Forelia myytäneen juhannukseen mennessä

Metsähallituksen johto ei kiistä, mutta ei myöskään kommentoi kauppaa koskevaa uutisointia.

Metsähallitus on käynyt neuvotteluita omistamansa taimiyhtiö Fin Forelian myymiseksi. Metsähallituksen johto ei kiistä, mutta ei myöskään kommentoi uutista. Metsälehden saamien tietojen mukaan kauppa vahvistuu todennäköisesti ennen juhannusta.

Sanomalehti Maaseudun Tulevaisuuden tiedon mukaan taimiyhtiön ostajana olisi sen toimiva johto. Fin Forelian toimitusjohtaja Timo Salminen ei kommentoinut tietoa.

Vielä vuosikymmenen alussa kaikki Suomen merkittävät taimiyhtiöt olivat valtion omistuksessa. Nyt Fin Foreliaa lukuun ottamatta ne kaikki on myyty. Mellanå Plant ja Taimi Tapio myytiin johtajistolleen. Pohjantaimi puolestaan myytiin viime vuonna liettualaisyritykselle.

Fin Forelia tuottaa noin 50 miljoonaa metsäpuiden tainta, mikä kolmannes Suomessa vuosittain istutetuista taimista. Yhtiö on pitkään ollut tappiollinen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito