Helsingin biopolttoaineesta iso osa olisi tuontitavaraa

Energiayhtiö Helenin mukaan energiantuotantovolyymit ovat pääkaupungissa niin suuret, ettei tarvittavaa biomassamäärää saa Suomesta.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on selvitellyt mahdollisuutta lopettaa kivihiilen käyttö jo vuonna 2025. Vaikeinta tämä olisi muun muassa Vaasassa ja Helsingissä, jossa energiayhtiö Helenin tavoitteena onkin luopua kivihiilen käytöstä vasta 2030-luvulla.

Parhaillaan yhtiö selvittää Hanasaaren kivihiilivoimalasta luopumista ja kolmen biolämpölaitoksen rakentamista eri puolille kaupunkia. Biolaitosten rakentaminen on haasteellista, sillä energiantarve on pääkaupunkiseudulla Suomen mittakaavassa valtava ja energiantuotantoon soveltuvasta tilasta on pulaa.

Oma haasteensa on polttoaineen saannissakin.

”Helsingin energiantuotantovolyymit ovat niin suuria, että tarvittavaa biomassamäärää ei ole mahdollista hankkia Suomesta, vaan merkittävä osa joudutaan tuomaan ulkomailta, toteaa Helenin energiantuotannon kehityshankkeista vastaava yksikönpäällikkö Janne Rauhamäki.

Hänen mukaansa biomassa on ainoa tapa korvata kivihiiltä nopeasti. Biotaloutta yhtiö pitää kuitenkin välivaiheena siirryttäessä fossiilista polttoaineista ilmastoneutraaliin tuotantoon.

Kommentit (2)

  1. Siinäpä kaikkien aikojen viherpesu. Tuodaan esim Venäjältä pellettejä kovaan hintaan metsistä, joita ei jatkossa hoideta. Vaihtoehtoisesti siellä Venäjällä lisääntyy kivihiilen poltto.

    Maapallo pelastuu, kun tavaraa rahdataan ees taas. Helsinkiläisten menot kasvavat, kun joutuvat tämän kaiken maksamaan. Onhan tätä tehty ennenkin. Nimittäin Hölmölässä. Siellä yritettiin jatkaa peittoa tunnetuin seurauksin. Yritettiin siellä tuoda valoakin säkillä ikkunattomaan tupaan. Pitäisiköhän Stadin vihreiden tehdä opintomatka sinne Hölmölään? Nimittäin eivät ole päässeet edes sen asukkaiden tasolle.

  2. Saattaapi olla niin että suomalaisten metsänomistajien ei juuri nyt kannata kovaan ääneen taivastella venäläisen energiapuun kestävyyttä ja järkevyyttä. Tai niiden puutetta. Tärkeintä on, että puupohjaista energiatuotannon kapasiteettia syntyy ja paljon. Kestävyydestä ja hiilitaseesta voi puhua sitten myöhemmin, eli Timppa voi nyt avautua asiasta ennemmin vaikka vaimolleen tai appiukolleen.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat