Keslan tulos kääntyi positiiviseksi, liikevaihto ”paras ensimmäisellä vuosipuoliskolla”

Kasvua selittävät muun muassa uudet asiakkaat ja hinnankorotukset.

Metsäteknologiaa valmistava Kesla kulki kevään myötätuulessa: liikevaihto ja liiketulos kasvoivat. Liikevaihtoa kertyi tammi-kesäkuussa 31 miljoonaa euroa, mikä on 45 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Liikevaihto oli yhtiön historian paras ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Liiketulos nousi tappiolta positiiviseksi, tulosta tuli 1,6 miljoonaa euroa.

Liikevaihdon kasvun taustalla olivat uudet asiakkuudet, parantunut toimituskyky ja hinnankorotukset, yhtiöstä kerrotaan.

”Fokusalueinamme vuonna 2023 ovat kannattavuuden parantaminen ja nettovelkaantuneisuuden saattaminen tavoitetasolle. Parantunut toimituskyky, tehokkaampi kiinteiden kustannusten ja käyttöpääoman hallinta paransivat liiketoiminnan kannattavuutta ja rahavirtaa”, toimitusjohtaja Marko Pekkola kertoo tiedotteessa.

Yhtiön tilausvirta jatkui toisen neljänneksen aikana hyvänä, erityisen vahvaa kysyntä oli kysyntä oli auto- ja teollisuusnostureissa sekä traktorivarusteissa. Ensimmäisen vuosipuoliskon päättyessä tilauskanta oli 29 miljoonaa euroa, mikä on lähes 10 miljoonaa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kesla arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan edellisestä vuodesta selvästi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat