Koneyrittäjät: Biopolttoöljyn jakeluvelvoitteen nostaminen on puutteellisesti valmisteltu

Lakiesityksen vaikutukset yksittäisessä koneyrityksessä ovat kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, järjestö arvioi.

Hallitus jätti eduskunnalle eilen lakiesityksen, jonka mukaan biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta nostettaisiin vuodesta 2026 alkaen siten, että vuonna 2030 jakeluvelvoite olisi 30 prosenttia. Tämän hetken arvioiden perusteella jakeluvelvoitteen korottaminen nykyisestä 3 prosentista 30 prosenttiin voisi nostaa kevyen polttoöljyn hintaa noin 27 prosenttia, esityksessä todetaan.

Koneyrittäjät moittivat esitystä. Valmistelu on ollut puutteellista, sillä korotuksen vaikutuksia koneyrityksille ei ole tarkasteltu lainkaan.

”Näin puutteellisesti valmisteltua esitystä ei tule tällaisenaan hyväksyä”, sanoo Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

Korotuksen vaikutukset yksittäisessä koneyrityksessä ovat kymmeniä tuhansia euroja ja jopa enemmän vuodessa, Koneyrittäjistä arvioidaan.

Järjestön mukaan ei tulisi viedä kiireellä läpi, koska muutosten esitetään tulevan voimaan vasta vuodesta 2026 alkaen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat