Koronavaikutukset jääneet odotettua pienemmiksi – Metsä Groupilta positiivinen tulosvaroitus

Kolmannen vuosineljänneksen liiketulos on aiemmin arvioitua parempi.

Metsä Group on korjannut kolmatta vuosineljännestään koskevaa tulosohjeistustaan. Vielä kesällä yhtiö arvioi kolmannen vuosineljänneksen liiketuloksen heikkenevän toisen neljänneksen 96 miljoonasta eurosta. Nyt liiketuloksen arvioidaan olevan parempi kuin toisella neljänneksellä, alustavien tietojen perusteella noin 115 miljoonaa euroa.

Taustalla on kartonki- ja selluliiketoiminnan odotuksia parempi kannattavuus. Koronapandemian vaikutukset Metsä Groupiin kuuluvan kartonkiyhtiö Metsä Boardin toimintaan ovat jääneet odotettua pienemmiksi. Yhtiön ensikuitukartonkeja käytetään elintarvike- ja lääkepakkauksissa sekä vähittäiskaupan pakkauksissa. Näiden kysyntä on pysynyt hyvänä: Metsä Boardin kartonkitoimitukset olivat kolmannella vuosineljänneksellä suunnilleen toisen vuosineljänneksen tasolla ja hinnat olivat vakaat.

Myös kokonaiskustannukset olivat ennustettua pienemmät, ja tehtaiden syyskuun vuosihuoltoseisokeista aiheutuneet tulosmenetykset jäivät arvioidun vaihteluvälin alalaitaan.

Lisäksi Kiinan sellumarkkinan elpyminen paransi sellua valmistavan Metsä Fibren tulosta.

Metsä Group kertoo alkuvuoden tuloksestaan 29.10.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa