Mekaanisessa metsäteollisuudessa halutaan eroon kiky-tunneista

Teollisuusliitto ei työehtosopimusneuvottelujen kulkua sen tarkemmin kommentoi.

Neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden uudesta työehtosopimuksesta ovat käynnistyneet. Neuvottelujen alkuun osapuolet – Metsäteollisuus ry ja Teollisuusliitto – ovat esitelleet omat tavoitteensa. Kuten aina neuvottelujen alussa, toiveet ovat kaukana toisistaan, työntekijöitä edustavasta Teollisuusliitosta kerrotaan.

”Se on yleisesti pelin henki”, sektorijohtaja Jyrki Alapartanen Teollisuusliitosta toteaa.

Tällä hetkellä eri alojen neuvottelupöydissä seurataan tiiviisti, mitä Teknologiateollisuuden neuvotteluissa tapahtuu. Näin myös mekaanisen metsäteollisuuden neuvotteluissa, mutta lähtökohtaisesti tarkoitus on kuitenkin rakentaa alalle oma sopimus.

Kilpailukykysopimuksen 24 tunnin lisätyöaika on myös esillä neuvotteluissa. Teollisuusliiton mukaan pyrkimys on päästä työnajan pidennyksestä eroon. Sen tarkemmin ei neuvottelujen kulkua kuitenkaan avattu.

”Olemme osapuolten keskeen sopineet, ettei julkisuudessa käydä neuvotteluja”, Alapartanen toteaa.

Mekaanisen metsäteollisuuden nykyinen työehtosopimus päättyy marraskuun lopussa. Tavoitteena on saada uusi sopimus aikaan ennen sitä. Työehtosopimuksen piirissä on noin 10 000 työntekijää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat